keskiviikko 30. syyskuuta 2015

F-pisteen uusien ilta 17.9.2015

..Oli oikea menestys! Paikalle saapuneiden uusien, kiinnostavien ja fiksujen ihmisten määrä oli ilahduttava yllätys.
 

Osallistujien mukaan houkuttimina toimivat booli, uusien, samanhenkisten ihmisten tapaaminen ja mielenkiintoiset keskustelut. Loppuillan kehut koskivatkin lähinnä edellä mainittuja.
Ilmapiiriä kuvailtiin rennoksi ja avoimeksi, joka mahdollisti vapaan ajatusten vaihtamisen. Korkeat odotukset olivat jopa ylittyneet.
Uusien illan osallistujia (valitettavasti osa puuttuu!)

Sukupuolentutkimuksen opinnot kiinnostivat uusia paitsi laajojen, mielenkiintoisten aihepiirien ja omien elämänkokemusten vuoksi, myös siksi miten hyvin se soveltuu sivuaineeksi pääaineesta huolimatta.
Yleinen fiilis johdatuskurssin loppuvaiheilla oli selkeän innostunut. Heti ensimmäisen luennon jälkeen oltiin huomattu yhteiskunnan sukupuolittuneisuuden ja epäkohtien havaitsemisen tarkentumista.
Saimme illan aikana hyviä ideoita F-pisteen toimintaan. Tulevaan ohjelmistoon lisäämme varmasti ainakin leffakerhon ja sanavalmiusiltaman.
Näistä tulee tarkempaa tietoa lähitulevaisuudessa.

Suuri kiitos kaikille osallistuneille! Nähdään taas!
<3: Saara, F-pisteen tapahtumavastaava

 

Matkalla jatkoille (tai kotiin) löysimme kummallisen valopylvään



Tamperelaista huumoria jatkoilta

tiistai 15. syyskuuta 2015

Uusi lukukausi on täällä!

Syksy on perinteisesti muutosten, uusien alkujen, kylmenevien päivien ja pimenevien iltojen aikaa. Myös meillä F-pisteessä syksy alkaa uusin kujein, sillä vanha puheenjohtajamme Tiina luovutti yllättäen virkansa minulle, vpj-Pipsalle. Antakaa siis anteeksi, mikäli F-pisteen toiminta on syksyllä hieman haparoivaa!
Kesälomilta palasimme Tyyn avajaiskarnevaaleille 3.9. Seuraavaksi meitä voi tulla moikkaamaan uusien iltaan torstaina 17.9. – tarjolla on syötävää, juotavaa ja (ainakin meidän mielestä) hyvää seuraa. Uusien ilta on avoin kaikille, joten toivottavasti saamme mukaan myös ”vanhoja” jäseniämme! Tapahtuma alkaa kello 18 Mimesiksessä.
Olemme myös mukana Taite-kastajaisissa 24.9. Rastimme löytyy perinteiseen tapaan Bar Suxesista. Lisäksi loppuvuodelle on suunnitteilla perusopintoja suorittaville suunnattu lukupiiri, kriittinen iltama, liikuntatapahtuma, alumni-ilta ja ehkä myös jonkinlainen kulttuurielämys. Myös uusi hallitus tullaan valitsemaan loppuvuodesta – uusia toimijoita kaivataan jatkuvasti! Pysykää siis kuulolla, tiedotamme tapahtumista lisää heti kun päivät varmistuvat.
F-pisteen virallinen kotisivu ovat muuten kesän aikana muuttaneet uuteen osoitteeseen, mutta sisältö on odottaa vielä siirtämistä. Kannattaa siis vierailla osoitteessa http://temporal.tyyala.utu.fi/f-piste/index.php, mikäli kaipaa vanhoilla sivuilla ollutta materiaalia – sieltä löytyy mm. tietoa hallituksesta ja järjestöstämme, linkkejä sekä kokousten pöytäkirjat. Myös F-pisteen jäseneksi rekisteröitymisen pitäisi onnistua sitä kautta. Jos et siis ole vielä F-pisteen jäsen ja haluat saada tietoa f-pisteen tulevista tapahtumista, käy liittymässä tiesotuslistallemme! Voit myös lähettää kysymyksiä toiminnastamme tai sukupuolentutkimuksen opiskelusta osoitteeseen f-hallitus@lists.utu.fi tai jaaltu@utu.fi.
 Loppuun vielä muistutuksena, että F-blogiin saa kirjoittaa kuka tahansa ja mistä tahansa, kunhan aihe sopii sukupuolentutkimuksen teemoihin. Kirjoittamalla voi myös kerätä opintopisteitä – kahdesta akateemisesta tekstistä (esimerkiksi oman tutkimuksen esittelystä) saa yhden opintopisteen.

Mukavaa lukuvuoden alkua kaikille!
Pipsa Raglitius
F-pisteen puheenjohtaja (ja taloudenhoitaja)