Sairastumisten, infernaalisten kiireiden,
tietotekniikkaongelmien ja allekirjoittaneen pahan unohduksen vuoksi F-blogin
päivityksissä on ollut piiiiitkä tauko, jonka yritän saada vihdoinkin nyt
katkaistua. Pahoittelut!
Tänä vuonna kiinnitin paljon huomiota naistenpäivänä siihen
liittyviin uutisiin ja artikkeleihin netissä ja niistä puhjenneisiin keskusteluihin. Naistenpäivän
jutuista osa oli erittäin hyviä, osa taas, noh, erittäin huonoja. Parhaat palat
ajattelin jakaa tässä.
Ensimmäisenä tulee Savon Sanomat. Heidän sivuillensa ilmestyi kysely noin viikkoa ennen naistenpäivää, jossa lukijoita pyydettiin kertomaan, mikä naisissa ja heidän tavoissaan ihmetyttää. Kyllä, näin hienosti vielä vuonna 2015 niputetaan naiset yhteen kasaan ja yhdessä ihmetellään heidän hassuja ja outoja tapojaan. Hurjan hauskaa! (Laitan kaikki linkit loppuun, niin saatte käydä itsekin ihastelemassa toimittajien nokkeluuksia.)
Tämä kysymys levisi muutamassakin feministisessä Facebook-ryhmässä, joissa ihmiset kritisoivat gallupin ansiokasta stereotyyppien ylläpitämiseen kannustavaa asennetta ja sen puhdasta tökeryyttä. Monet näiden ryhmien jäsenet ilmoittivat lähettäneensä kysymyksiä tasa-arvo-ongelmiin ja kysymyksen huonouteen liittyen.
Savon Sanomat naistenpäivänä sitten julkaisi tulokset, plus vielä bonuksena jutun, jossa kertoivat kyselyn ”suututtaneen” lukijat! Suora lainaus uutisesta:
” Tämä herätti suurimmassa osassa vastaajista raivon siitä, miten moista kehdataan edes kysyä 2010-luvun Suomessa ja samalla niputtaa naiset stereotypiseksi yhdenmukaiseksi hepsankeikkamassaksi.”

Herätti raivon? Suututti? Katsotaanpa hiukan kyselyn
vastauksia:
Miksi
naisia kohdellaan massana, jolla on jotain yhteisiä olemuksellisia piirteitä?
Nainen, 37.
Miksi
naiset käyttävät tutkitusti edelleen miehiä huomattavasti enemmän aikaa
kotitöiden tekemiseen?
Mies, 28.
Miksi
naiset ovat aliedustettuina tiedemaailmassa?
Mies, 34.
Miksi
naiset on lähes täysin unohdettu historiankirjoituksista tärkeänä yhteiskunnan
voimavarana?
Nainen, 31.
Miksi
naisiin kohdistuu niin paljon väkivaltaa?
Nainen, 28.
Kyllä, raivoa ilmassa. Tai sitten toimittaja ei vain kestänyt
kritiikkiä, jota jutun mukaan 60 % kyselyyn vastaajista esitti kysymyksenasettelua
kohtaan. Sen sijaan, että hän ja lehti olisivat myöntäneet virheensä ja
esittäneet pahoittelut aivopierunsa johdosta, he kertovat lukijoiden suuttuneen kyselystä, ja hankkivat oikein tutkijoita haastateltaviksi
kertomaan, miksi on edelleenkin hyväksyttävää jaotella miehiä ja naisia tällä
stereotyyppisellä tavalla. ”Naisia saa
ihmetellä, sillä naiset ovat erilaisia kuin miehet, vahvistavat eri alojen
tutkijat.” Selvä. Muun muassa Markus J. Rantala
evoluutiopsykologiasta oli näiden asiantuntijoiden joukossa. Hmmh.
On hyvin yleistä, että tasa-arvo-ongelmiin liittyvissä asiossa niiden kritiikistä ja niistä puhumisesta käytetään sanoja ”suuttuminen” tai ”raivostuminen”. Ihan kuin asioihin vaikuttamisen perusteena olisi vain tunnekuohu, eikä rationaalinen ajattelu. Tämä on valitettavasti hyvin tyypillistä vähättelyä, jolla huomio keskitetään "loukkaantujan" tai "mielensäpahoittajan" pipon kireyteen.

Toisena tulee - rumpujen pärinää – tittididiididii,
Iltasanomat! Päätoimittaja Ulla Appelsinin mukava kirjoitus
naistenpäivään liittyen alkaa näillä sanoilla:
"Suomen
huikea tasa-arvotarina johtuu siitä, että meillä on harvinaisen fiksuja ja
edistyksellisiä miehiä, kirjoittaa päätoimittaja Ulla Appelsin."
Jaa. Selvä. Naisilla ei siis ole koskaan ollut asian kanssa
mitään tekemistä?
”Tietenkin Suomessa on
ollut rohkeita ja tarmokkaita naisia, jotka ovat ajaneet uudistuksia ja
taistelleet niiden puolesta, mutta mikään uudistuksista ei olisi mennyt läpi,
mikäli Suomen miehet olisivat olleet pelkkiä konservatiivisia änkyröitä (jos
suomalaismiehet ajattelisivat kuten vaikkapa saudiarabialaiset, ei täälläkään
yksikään nainen ajelisi autolla, saati saisi mennä yksin ravintolaan)”.
Okei, kiitos tiedosta. Ehkä tästä lähtien naistenpäivänä
voitaisiin juhlia miehiä! Sehän olisikin hieno idea, eikös. Muita Appelsinin
pointteja: feminismistä on tullut trendikäs aate, Suomessa valitetaan
(tasa-arvoasioistakin) liikaa, muualla maailmassa on asiat vielä huonommin… (En
tiedä missä maailmassa Appelsin asuu, jos kerran feminismi on trendikästä..
haluaisin sinne myös!)
Niin, taisin alussa mainita, että hyviäkin juttuja löytyi. UN
Womenin kampanja ruusuihin tarkoitettujen rahojen käyttämisen väkivallan uhrien
hyväksi tehtävään työhön oli mielestäni yksi näistä esimerkeistä. Vaikka
Suomessa naistenpäivä onkin muuttunut tasa-arvokamppailun sijaan ruusujen ja
suklaan ostamiseksi (stereotypiat kunniaan!), ollaan monissa muissa maissa
vielä kaukana tästä. En ole ruusujen ostamista vastaan lainkaan, mutta niitä
voi ostaa ilahduttamaan naisia ihan minä päivänä tahansa vuodessa. Jotkut
naiset ainakin varmasti arvostavat yllätysruusuja ”pakollisten”
naistenpäivänruusujen sijaan, luulenpa.
Mielestäni tämä Jussi Pullisen kirjoittama juttu naistenpäivän kunniaksi oli myös oikein hyvää luettavaa, vaikka loppu tuntuikin ehkä hiukan vesittävän aiemmat pointit. Pullinen kirjoittaa siitä, miten alun perin naisten oikeuksia ja tasa-arvoa edustanut naistenpäivä on muuttunut stereotyyppien ja kulutuksen juhlaksi.
http://nyt.fi/a1305935012890
Pullisen listaamat linkkiesimerkit todellakin näyttävät, kuinka kauas alkuperäisestä naistenpäivän ideasta on tultu.
Valitettavasti itse törmäsin naistenpäivänä ja sen tienoilla enemmän negatiivisiin kuin positiivisiin juttuihin. Jos joku luki joitain hyviä juttuja, linkatkaa ihmeessä! Fiksuja kirjoituksia kun ei koskaan voi mielestäni lukea liikaa. :)
Toivottavasti ensi vuonna saamme lukea lehdistä enemmän järkeviä ja tasa-arvoa edistäviä juttuja. Sitä odotellessa, oikein hyvää naistenpäivää joka päivänä jokaiselle, oli sitten mitä sukupuolta tahansa!

Anna Akkanen
F-pisteen blogivastaava
Linkki Savon Sanomien kyselyyn:
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/mika-naisissa-ihmetyttaa-eniten/1997484
Kyselyn tulokset:
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/mika-naisissa-ihmetyttaanain-lukijat-kommentoivat/2000148
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/mika-naisissa-ihmetyttaa-eniten/1997484
Kyselyn tulokset:
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/mika-naisissa-ihmetyttaanain-lukijat-kommentoivat/2000148
Kyselyn aiheuttaman ”mielipahan” ruotiminen:
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/naistenpaiva-kysymys-suututti-lukijat/2000151
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/naistenpaiva-kysymys-suututti-lukijat/2000151
Ulla Appelsinin kommentti: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1425626181644.html
Ruusurahat hyväntekeväisyyteen: http://www.ess.fi/uutiset/kotimaa/2015/03/07/lahjoita-ruusurahat-vakivallan-uhreille
Jussi Pullisen kirjoitus Nytissä: http://nyt.fi/a1305935012890
Hoh hoijaa, muuta en jaksa nyt sanoa. Itsekin lueskelin noita samoja juttuja, ja monesta tosiaan huomasi, miksi tasa-arvosta puhuminen on edelleen tärkeää.
VastaaPoista-Pipsa-