F-pisteen
toissaviikkoisessa uusien illassa kerroin useamman kerran pyörineellä
esittelykierroksella harrastuksistani seuraavasti: ”En oikeastaan tee paljon
muuta kuin luen.” Tästä voi päätellä, että tykkään kirjoista ja lukemisesta
aika paljon. Tekstintäyteisten sivujen kahina karkottaa usein pahan mielen ja
maailmantuskan. Jos luen jotain ikävää, korjaan asian lukemalla jotain mukavaa,
tai vähintäänkin mukavan ikävää. Olenko helppo? Voi kyllä. Ja kirjojen asialla
olen nytkin.
Kelataan aikaa muutama
viikko taaksepäin. VMA:t olivat ohi, pyörin netissä lukemassa satunnaisia
uutisia. Saatoin vilkaista paria keskustelupalstaa ja kommenttiosiota. Alkoi
vituttaa. Tuskailin ja pohdin, missä olisi kirja, joka käsittelisi kevyesti,
hauskasti, fiksusti, asiallisesti ja oivaltavasti ajankohtaisia aiheita
feministisestä näkökulmasta. Onneksi tajusin, etten ollut vieläkään, vuoden
kestäneestä innostuksesta huolimatta, lukenut monien kiittelemää Roxane Gayn
esseekokoelmaa Bad Feminist (Harper Perennial).
Kirja osoittautui
sataprosenttisesti juuri sellaiseksi, mitä kaipasin.
Vuonna 2014 julkaistuun
teokseen on koottu haitilais-amerikkalaisen Roxane Gayn kirjoituksia, joiden
versioita on aiemmin julkaistu mm. BuzzFeedissa, Salonissa, Guardianissa, The
Rumpuksessa, Jezebelissa, Los Angeles Reviewissa ja American Prospectissa.
Esseiden aiheet vaihtelevat lähes laidasta laitaan; tarkastelun kohteeksi
joutuvat niin rodun perusteella profilointi, Sweet Valley High –kirjasarja,
raiskausläppä, kilpa-Scrabble ja Roxane Gayn oma persoona. Kokoelma on jaettu
muutamaan otsakkeeseen, joita ovat ”Minä”, ”Sukupuoli ja seksuaalisuus”, ”Rotu
ja viihde” sekä ”Politiikka, sukupuoli ja rotu”, ja joista kunkin alle mahtuu
mukava määrä esseitä. Kirjoituksissaan Gay vuorottelee kepeiden,
popkulttuuripitoisten artikkelien ja piinkovan sosiokulttuurisen kommentaarin
välillä. Painava ja kevyt nitoutuvat tiiviiksi, uskottavaksi kokonaisuudeksi.
Kirja oli erityisen
hauskaa luettavaa juuri minulle esseiden kirjoitusajankohdan vuoksi. Tekstien
julkaisuajat ja niiden esittelemät tapahtumat ovat ajoittuneet vuosille
2010-2014, ja tämä on ollut sitä aikaa, jolloin olen itse käynyt läpi
”feministisen herätyksen” ja alkanut kiinnittää enemmän huomiota yhteiskunnan
vikakohtiin. Enemmistö tekstien aiheista oli minulle ennestään tuttuja, ja oli
hienoa huomata, että jotkin asiat, joiden vuoksi olen itse ollut suunnilleen
valmiina lähtemään barrikadeille, ovat saaneet paikan oikean kirjan sivuilta,
eivät ainoastaan sosiaalisesta mediasta. Tässä mielessä kirja oli kuin minulle
tehty.
Mieleistä minulle oli
myös Roxane Gayn asenne. Kirjan nimestä ja ”huonosta feministiyydestään”
esseeisti kirjoittaa esipuheessa seuraavasti:
“I embrace the label of a bad feminist because I am human. I am messy.
I’m not trying to be an example. I am not trying to be perfect. I am not trying
to have all the answers. I am not trying to say I’m right. I am just trying –
trying to support what I believe in, trying to do some good in this world,
trying to make some noise with my writing while also being myself. […] I am a
bad feminist because I never want to be placed on a Feminist Pedestal. People
who are placed on pedestals are expected to pose, perfectly. Then they get
knocked off when they fuck it up. I regularly fuck it up. Consider me already
knocked off.”
Tykkään siitä, että
niin akateemisesta kuin fiktiivisestä työstään tunnettu
professori-kirjailija-monilahjakkuus tekee heti teoksen alussa selväksi, ettei
kyse ole mistään kiveen kaiverretusta ainoasta ja oikeasta totuudesta. Roxane
Gay ei saarnaa, ja saa kenties juuri sen avulla puolelleen sellaisiakin
henkilöitä, jotka olisivat alun perin olleet hänen kanssaan eri mieltä.
Lisäksi, kuten olen
aiemminkin tässä blogissa kirjoittanut, tunnen suunnatonta riemua aina, kun
akateemikot jaksavat luopua jargonistaan ja kirjoittaa yksinkertaisesti ja
helposti ymmärrettävästi. (Feminismi kun nyt sattuu olemaan juttu, jonka soisi
kuuluvan muillekin kuin korkeasti koulutetulle yläluokalle.) Tykkään siitä,
että joku viitsii rehellisesti sanoa mokaavansa, ja mokaavansa usein. Yllä
olevaan lainaukseen on helppo samaistua; itse ainakin mokaan useamman kerran
päivässä. Olen satavarma, että vaikka tulen lukemaan tämän tekstin virheiden
varalta noin 60 kertaa, löydän siitä joka kerta jotain korjattavaa, ja viikon
päästä tajuan ilmaisseeni jonkin ajatuksen aivan väärin ja kadun koko
kirjoitusta. Niin se vain menee.
Eikä Roxane Gaynkaan
kirja tietenkään virheetön tai täydellinen ole. Esimerkiksi suomalaislukijalle
tuskin avautuvat kaikki kirjan amerikanismit (ainakaan minulle eivät), ja
ylipäätänsä teos on keskittynyt ainoastaan tuon yhden liittovaltion asioihin.
Olen itse äärimmäisen kiinnostunut lukemaan tutkimusta juuri rodusta ja
etnisyydestä, ja nämä aiheet ovatkin Bad Feministin keskiössä, mutta tietysti
pelkästään amerikkalaisesta näkökulmasta. Tajuan toki, ettei tällaisia aiheita
ole mahdollista käsitellä universaalisti ja kaiken kattavasti, mutta
amerikkalaiskonteksti johtaa usein myös yleistykseen. Valitettavasti on myös
todettava, ettei kirja luultavastikaan kestä kovin paljon aikaa. Vaikka olenkin
nyt sitä mieltä, että esseiden ajankohtaisuus ja nykyhetken käsittely ovat
ehdottomasti plussaa, epäilen, ettei kovin monia lukijoita kiinnostaa lukea 50
vuoden päästä tekstiä 25.6.2013 pidetystä senaatin istunnosta liittyen Texasin
silloiseen aborttilainsäädäntöön.
Ja vaikka yleisesti
ottaen pidän Roxane Gayn tavasta kyseenalaistaa omat väittämänsä, saa juuri
tämä tapa esseet vaikuttamaan ajoittain hajanaisilta ja keskeneräisiltä.
Kritiikkiä tästä on esittänyt Independentissä Hannah McGill (2014), joka
esittää, että tapa on seurausta internet-ympäristöstä, jossa kirjailija on
enimmäkseen vaikuttanut: ”[Gay’s writing is] unapologetically raw and informal,
but also paranoid, constantly arming itself for the comments section by
pre-empting disagreement.” Kaikista surkeinta on kenties se, että kirjan myötä
Gay on, esipuheensa vastusteluista huolimatta, nostettu sille pelätylle
jalustalle, kuten todistaa Orli Matlow’n artikkeli ”Bad feminist still hasn’t
read Bad Feminist” (2015). Nimensä mukaisesti artikkelissa käsitellään kirjan
luomaa paradoksia, jonka mukaan henkilö, joka ei ole vielä Bad Feministiä
lukenut, on automaattisesti huono feministi. Huh.
Mutta, kuten Roxane Gay kirjansa lopussa toteaa [spoiler warning]: ”I
would rather be a bad feminist than no feminist at all.” Yrittäessäni
olla edes vähän parempi feministi tulin lukeneeksi tämän kirjan, ja olen siitä
iloinen. Toivoisin markkinoille enemmänkin Bad Feministin kaltaisia
ajattelevaisia ja helppolukuisia teoksia feminismistä. Ja jos jollakulla on
ehdotuksia tällaisista kirjoista suomalaisessa kontekstissa, viskatkaa tänne!
:D
Emma Rantatalo
F-pisteen sihteeri,
jolla on varmuuden vuoksi aina sekä lukulaite että konkreettinen kirja
laukussa.
Lähteet:
Gay Roxane, 2014: Bad Feminist. New York, NY: Haprer Perennial.
Matlow Orli, 2015: Bad feminist still hasn’t read Bad Feminist [online].
Saatavissa:
http://www.reductress.com/post/bad-feminist-still-hasnt-read-bad-feminist/
McGill Hannah 2014: Bad Feminist: Essays by Roxane Gay, book review:
Breaking her own rules to be honest [online]. Saatavissa:
http://www.independent.co.uk/arts-entertainment/books/reviews/bad-feminist-essays-by-roxane-gay-book-review-breaking-her-own-rules-to-be-honest-9683843.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti