Elokuva-arvio: Lady Bird

F-pisteen kulttuuripiiri suunnisti sunnuntaina 25.3. Kinopalatsiin katsomaan Greta Gerwigin ohjaaman Lady Bird -elokuvan. Aina loistavan Saoirse Ronanin tähdittämä teinidraamakomedia nauratti, liikutti ja varasti sydämemme. Kuten kopomme Tiia kommentoi elokuvan jälkeen: “En oikein tiiä mitä mä odotin, mutta tää oli niin paljon parempi ku mitä luulin.”

Eletään vuotta 2002. Lady Bird McPherson, josta opettajat ja vanhemmat tämän tästä käyttävät sankarimme toiveiden vastaisesti ristimänimeä Christine, käy viimeistä vuotta katolisessa high schoolissa. Mikä vielä pahempaa, Lady Birdin high school sijaitsee Sacramentossa, kaiken tylsyyden kehdossa. Lady Bird ei malta odottaa, että pääsee aloittamaan todellisen elämän kaukana tuppukylästä, köyhien vanhempien nurkista, lakkaamatta kritisoivan äidin hoivasta. Elämän alkua odotellessaan hän petaa itselleen sitä tietä menestykseen, jonka hän tietää ansaitsevansa.

Lady Bird on hersyvän hauska ja hellyttävä askel menneisyyteen, ja äärirealistinen kurkkaus teini-ikään. Elokuva on nopeatempoinen eikä jää vatvomaan syy-seuraussuhteita, mutta juuri se tekeekin kuvauksen teiniydestä niin kertakaikkisen osuvan; asioita tapahtuu yhtä mittaa, pieniä ja suuria, rakastumisia ja eroja, riitoja vanhempien ja ystävien kanssa, aikuisten maailmaan kurkottamista, ja kaikki on ah-niin-dramaattista, kaikki on pakko ottaa ah-niin-vakavasti. Kuten teineille usein, pienehkö elinpiiri (Sacramento, koulu, pari kaveria ja perhe) on Lady Birdille koko elämä. Yksikään muutos ei ole niin mitätön, etteikö siitä saisi nostettua kunnon haloota. Parasta on, että vaikka elokuva on hauska, se ei ole hauska sen takia, että se pilkkaisi Lady Birdiä, teinityttöjä tai teini-ikäisiä yleisesti ottaen. Kun nauroin, nauroin nokkelalle dialogille ja samaistumisen tunteelle, ehdottomasti Lady Birdin kanssa, en hänelle. Vaikka minun ja Lady Birdin kokemus teini-iästä ja elämästä yleensäkin on todella erilainen, elokuvaan mahtui lukuisia hetkiä ja ajatuksia, jotka tunnistin ja allekirjoitin sataprosenttisesti.

Elokuva nousee hienosta loistavaksi kiitos äärimmäisen koskettavan perhekuvauksen. Lady Birdin suhteessa vanhempiin ja isoveljeen yhdistyy kyseenalaistamaton rakkaus mutta samalla käsitys omasta erinomaisuudesta. Lady Bird tarkkailee kavereidensa isoja kiitospäivän illalliskutsuja, iltapäiviä lämmitetyn uima-altaan reunalla, uutena ostettuja vaatteita, ja ajattelee, että tie tällaiseen tavoitellun arvoiseen tulevaisuuteen alkaa Sacramenton sijasta itärannikon ylistetyistä yliopistoista. Hän pysähtyy vain harvoin miettimään, millainen vaikutus tällaisella ylemmyyden tunteella ja taloudellisen menestyksen ihailulla on hänen vanhempiinsa; tuplavuoroa sairaalassa tekevään äitiin ja IT-alalla tuskailevaan isään. Elokuva ei kuitenkaan moralisoi tai osoita Lady Birdille, että hänen unelmansa ovat turhia tai typeriä. Vaikka Lady Bird riitelee äitinsä kanssa, loukkaa tätä tahallaan ja anelee sitten anteeksiantoa, ei elokuva myöskään kerro katsojalle äidin olevan aina oikeassa; sekä tytär että äiti esitetään epätäydellisinä, virhearvoioihin kykenevinä, kokonaisina ihmisinä, jotka eivät aina ymmärrä toisiaan, mutta yrittävät parhaansa. Siksi meinasinkin murtua totaalisesti kohtauksessa, jossa Lady Bird kirppismekkoa sovittaessaan paljastaa toivovansa, että hänen äitinsä ei ainoastaan rakastaisi häntä pyytteettömästi, vaan myös pitäisi hänestä ihmisenä. Suorastaan julkea vaatimus, ja niin täydellisen aito.

Elokuvan jokainen henkilö on käsinkosketeltavan todellinen, aina Lady Birdistä tämän isoveljen tyttöystävän kautta koulussa opettavaan nunnaan - ja jokainen näyttelijä tekee uskomattoman uskottavan roolisuorituksen. Vaikka elokuvan kerronta etenee ei niinkään kronologisesti vaan tunnelogisesti, on se silti ehjää ja tarkkaa, vailla epäjohdonmukaisuuksia. Koko tämä hienous on vielä kuorrutettu cinematografialla, joka on niin herkullisen näköinen, että sitä haluaisi syödä lusikalla, sekä ensiluokkaisella yhdistelmällä 2000-luvun alun poppia ja Jon Brionin nerokasta scorea. Kaiken kaikkiaan Lady Bird on sydäntälämmittävä, herttainen ja samalla viiltävän vilpitön palanen elämää, jota ei todellakaan kannata missata.

- Emma Rantatalo, F-pisteen pj, joka ei todellakaan ikävöi teini-ikää, mutta voi varauksetta nostalgisoida sitä tällaisen leffan avulla

Vaihtovuosi Berliinin Humboldt-yliopistossa

Vietin lukuvuoden 16/17 vaihdossa Berliinin Humboldt-yliopistossa. Tutun ja turvallisen Turun sijaan asuin liki 10 kuukautta Saksan pääkaupungissa ja opiskelin sukupuolentutkimusta Berliinin vanhimmassa yliopistossa.

Miten pääsin vaihtoon?

Lähdin vaihtoon Erasmus-ohjelman kautta. Hain kolmeen eri paikkaan ja pääsin kakkosvaihtoehtoon. Olin vaihdossa saksan oppiaineen paikalla, mikä vaati alkuun vähän tavallista enemmän säätöä ja byrokratiaa, mutta sujui loppujen lopuksi ongelmitta. Koin saavani riittävästi tietoa vaihtoon liittyvistä asioista etukäteen erityisesti Turun yliopiston outgoing-tiimoilta ja minulla oli paikan päälle saavuttuanii myös kaikki tarvittavat paperit jo valmiina, mikä helpotti ilmoittautumista siellä huomattavasti. En osallistunut Berliinissä sen erityisemmin vaihtareille järjestettyyn orientaatioon, sillä pidennetyn harjoittelun takia muutin Wienistä Berliiniin viime hetkellä ennen opiskelun alkua. En koittanut siitä haittaa, mutta koska olen kasvanut Saksassa ja tottunut kulttuuriin ja kieleen saatan tässä olla erikoisasemassa. Orientaatio olisi voinut edistää toisiin vaihtareihin tutustumista, mutta tutustuin moniin heistä kyllä myöhemmin toisissa yhteyksissä. Omassa oppiaineessa olin kuitenkin ainoa Bachelor-vaiheen opiskelija, joten pakostakin vietin aikaa enimmäkseen paikallisten opiskelijoiden kanssa.

Mitä opiskelin Berliinissä?

Sain aika lailla vapaat kädet kurssien valinnassa, joten keskityin enimmäkseen sellaisiin kursseihin, joita Turussa ei järjestetä ainakaan säännöllisesti. Päädyin lukemaan niin kirjallisuuden kuin historian, filosofian, kasvatustieteiden ja  oikeustieteidenkin kursseja. Humboldt-yliopiston sukupuolentutkimuksen opetus tapahtuu osana “Zentrum für transdisziplinäre Geschlechterstudien”:ia, eli poikkitieteellisen sukupuolentutkimuksen keskusta. Juurikin poikkitieteellisyys korostui opinnoissani, sillä suurin osa kursseista järjestettiin yhteistyössä toisen oppiaineen kanssa. Yksiö ja seurauksena myös kurssitarjonta oli paljon Turkua laajempi. Valitsin Berliinin vaihtokohteeksi erityisesti post-koloniaalisen tutkimuksen kurssitarjonnan takia ja suoritinkin paljon siihen liittyviä kursseja. Kursseistani noin puolet opetettiin saksaksi ja puolet englanniksi, mutta saksankielisiä kursseja oli englanninkielisiä paljon enemmän tarjolla. En osa arvioida kielitaitovaatimuksia sillä saksa on äidinkieltäni, mutta suurin osa vaihtareista osasi ainakin suhteellisen hyvin saksaa. Muutama taisi tosiaan selvitä opiskelustaan myös pelkällä englannilla kursseja tarkasti valikoiden.

Miten opiskelu erosi Turun ja Berliinin välillä?

Opiskelu Berliinissäkin tapahtuu pääsääntöisesti seminaareissa ja luennoilla. On yleensä viikoittainen kurssilukemisto ja kursseilla keskustellaan materiaaleista. Saksassa painotetaan osallistumista keskusteluun Suomea enemmän ja lukioaikojen tuntiaktiivisuuden arvosanoja muistaen jännitin tätä osaa opiskelua etukäteen. Minun kursseillani ei ollut onnekseni osallistumiseen pakottava ilmapiiri. Suuriin osaan seminaareista kuului kuitenkin pakollinen ryhmätyö ja esitelmä. Mielestäni kurssit olivat työmäärältään ja haastavuudeltaan suunnilleen samantasoisia Turussa käymääni kursseihin verrattuna. Turussa on kuitenkin paljon enemmän mahdollisuutta joustavuuteen ja tenttejä voi esimerkiksi tenttiä sähköisesti. Berliinissä yleisin suoritusmuoto oli “Hausarbeit”, eli 10-15-sivuinen essee, tai vaihtoehtoisesti suullinen tentti. Humboldt-yliopistossa arvosanojen saamisessa kestää Turkuun verrattuna todella pitkään (sain viimeiset arvosanat maaliskuun alussa, vaivaiset 7 kuukautta kurssien päättymisestä). Muutenkin on opiskelun yhteydessä varattava byrokratiaan ja siihen liittyviin odotusaikoihin. Kannattaa kaikissa asioissa olla liikkeellä aikaisin. Takaisin Turussa sain kuitenkin hyväksiluettu kaikki suorittamani opinnot erittäin joustavasti.

Berliinin ympäristö & elämä Berliinissä

Asuin Berliinissä vuoden aikana kolmessa eri kaupunginosassa, kahdesti WG:ssä eli kimppakämpässä ja kerran yksiössä. Asuntomarkkinoiden tilanne on erittäin hankala, koska Berliini on gentrifioitumassa kovassa vauhdissa ja asuntopula on jatkunut jo kauan. Löysin kuitenkin määräaikaisia vuokrasuhteita suhteellisen helposti. Asuin sekä Kaakkois-Berliinin Neuköllnissä, kulttuurin (ja gentrifikaation) keskiössä sekä Länsi-Berliinin perinteikkäässä ja vihreässä Charlottenburgissa ja tutustuin Berliinin moniin puoliin. Kaupungissa on yllättävän paljon puistoja ja berliiniläiset viettävät paljon aika ulkona, Spree-joen rannalla tai entisen “Tempelhofer Feld”-lentokentän kiitoteillä. Kaupunkiin mahtuvat todella erinäköisiä ja -tyyppisiä alueita ja ihmisiä. Matkoja kaupungin sisälläkin ovat pitkiä, mutta opiskelijana sain onneksi opiskelijalipun joukkoliikenteeseen.

Berliinissä queer- ja muita vastakulttuurit ovat erittäin aktiiviset ja kävin katsomassa taidetta ja teatteria useasti. Yliopiston ulkopuolellakin järjestetään jatkuvasti keskustelutilaisuuksia, workshopeja ja mielenilmauksia sukupuolentutkimukseen liittyvistä kysymyksistä, joita kannattaa hyödyntää. Nautin itse todella paljon Berliinin antimista; sekä opiskelusta että vapaa-ajasta, ja suosittelen kaupunkia lämpimästi kaikille vaihtoa harkitseville.

- Nele Petri