Toiset parhaaseen katseluaikaan

Lähdin käymään vanhempieni luona ja törmäsin siihen, että on olohuone, on televisio ja televisiosta katsotaan ohjelmia, kun ne televisiosta esitetään. Lauantai-illan ”prime time” voisi tarjota taas olohuoneen valloittavan hetken, joka yhdistäisi sukupolvet ja eri puolueiden kannattajat eri puolilla Suomea. Samalla hirvitti, mitä siitä tulisi. Olisin voinut varmasti sivuuttaa kysymykset siitä, haluaisinko miljonääriksi, ja, mikä ei kuulu joukkoon liittyen viimeisimpiin uutisointeihin. Silti katsoin kyseiset ohjelmat: Haluatko miljonääriksi? ja Uutisvuoto. 

”Hurri” ja ”ryssä”; siellä ne yhä olivat sanoina, heittoina, huolettomina ja näköjään varsin vaarallisen viattomina. 

Vaan missä lienee samoin ivaileva ja negatiivinen klangi ”jenkit” heitosta?  Mikseivät ”uusnatsit” kuulu tällaiseen yleiseen läpänheittoon sitten kuitenkaan, tai miksi heistä puhutaan kuin he olisivat pyrkimässä eduskuntaan (äänestettiin heitä sinne tai ei)? Heitä ei ole suljettu samoin yhteisön ulkopuolelle tällaisina heittoina, sillä heidän ajatellaan kuuluvan ilmeisesti ”meihin”. ”Meihin”, jotka yhdessä katsomme parhaaseen katseluaikaan, yhdessä nauramme korvanappiin sanelluille heitoille. Miten hauskaa olikaan keksiä taannoin virolaisten ”porot” -termille joukkovoimautumisen hengessä vastinetta valtakunnan median toimesta, ja sitten pyydellä anteeksi, että ei me tarkoitettukaan. 

On kuitenkin ilmeisen okei Jaajo Linnonmaalta heittää, että kilpailija ”ryssi” jonkun täysin kilpailuun liittymättömän asian. Uutisvuodossa puolestaan haettiin eroa kuvien välille, joita kuvailtiin sanoin ”peli, vati, marzi ja hurri”. Lopuksi, tehtävän ratkettua, vielä viimeisen selvennettiin tarkoittavan suomenruotsalaista, sekin ilmeisesti puolivitsikkäästi. 

”Ne” eivät ole ”me”. ”Ne” eivät ole ”meidän” tv-lähetystemme äärellä, ja vaikka ovatkin, niin ei siinä mitään, koska hei, huumorillahan tässä vaan. Huumorilla toiseutetaan samalla kaavalla ajasta toiseen; ”toinen” on parka, hassu, säälittävä, side-kick, tai vastaava "välttämätön" jonka näennäinen sisällyttäminen samaistuttavaan yhteisöön ylipäätään tuntuu helpottavalta oikeutukselta sanoa mitään – tai nauraa. Sitä ei tarvitse kyseenalaistaa, sillä olihan siellä sentään mukana ”vähemmistöjä” tai muutoin ”toisiksi” luokiteltuja hahmoja. Ja: "tuollaisiahan ne ovat" -stereotypiat tuntuvat viimeistään helpottavan oloa, ja niille osaksi luultavasti onkin naurettu, että ompas hassua ja osuvaa.

Näissä ohjelmissa esitetyt toiseudet puolestaan näyttäytyvät ”viattomina”, sillä ne näyttäytyvät osaltaan niin pitkälle ns. ”arkikielisinä”, jollain lailla yleisesti ymmärrettyinä ilmaisuina. Ivallisuus ja naurettavuus on sisäänrakennettua ja valta jakautuu selkeästi epäsuhteessa moneen muuhun "arkikieliseen heittoon". Parhaaseen katseluaikaan etenkin miljonääriä haetaan todella laajan katselijakunnan edessä; myös lapsien ja nuorten.

Todellakin on paljon ahdistavaa, ikävää ja kauheaa. Todella järkyttävää tässä hetkessä, nyt, täällä, tässä, muualla, siinä, silloin, tuolloin ja tuossa. Siksikin on kauheaa myös se, etteivät tällaiset ilmaisut ole tämän kauempana. Ja joku sanoisi, että todellakin; "voisi olla kyse paljon pahemmastakin", mutta eikö silloin nimenomaan pitäisi olla itsestäänselvää, ettei tällaisia "lievempiä" ilmaisuja toistettaisi edes mahdollisesti vahingossa.

 En tiedä, mitä odotin ”parhaalta katseluajalta”, mutta kai se tehtävänsä teki, sillä tosiaan, niskakarvani nousivat pystyyn. Ei tosin visailuohjelmien tarjoamien pulmien ratkomisesta tai jännityksen myötäelämisestä. Kenties olin naiivi tai jotenkin ylioptimistinen. Kenties tämä oli ihan peruskauraa muille kuin Uutisvuodon tuotannolle ja Jaajo Linnonmaalle, joka mahdollisesti puhui todella ohi suunsa ja katuu sitä syvästi jo.

Ilmaisut tunnetusti toistavat itseään. Tiedostan, että tulin niitä toistaneeksi myös tässä tekstissä. Kieli näkyy, kuuluu, tuntuu. Olkoon suunta kuitenkin kohti parempaa. 

Että Suomi 100 ja niin edelleen. 

P.S. Lohduttaa ehkä vähän, ettei Word tunnistanut noita sanoja. Vain vähän.  


- Heini Salo