Muuttuva ruumis ja vaeltava halu

Käsittelen nais- ja sukupuolentutkimuksen pro gradu -tutkielmassani sukupuolen ja seksuaalisuuden keskinäisiä vuorovaikutussuhteita ei-heteroseksuaalisten transruumiiden eletyissä kokemuksissa. Haastattelin kuutta syntymässä naiseksi määriteltyä transsukupuolista liittyen heidän henkilöhistoriaansa ja erityisesti sukupuolen ja seksuaalisuuden kokemuksissa ja niiden tulkitsemisessa tapahtuneisiin muutoksiin ja kehityksiin. Yleisellä tasolla totesin, että sukupuoli ja seksuaalisuus liittyvät toisiinsa kiinteästi moninaisissa ja monimutkaisissa konteksteissa: niitä on joissain tilanteissa vaikea erottaa toisistaan, ja toisaalta ne tuottavat toisiaan erilaisten operaatioiden kautta.

 

Esimerkiksi homo- ja heteroseksuaalisuus, määritellessään paitsi halun kohteen, myös halun kokijan sukupuolen, ovat paikkoja, joissa seksuaalisuus ja sukupuoli ovat erottamattomasti kietoutuneet toisiinsa. Kuten Sara Ahmed toteaa Queer Phenomenology (2006) -teoksessaan, seksuaalisella suuntautumisella tai orientaatiolla on aina muitakin seurauksia kuin halumme suuntaaminen tietyin tavoin[1]. Tämän vuoksi erittelen tutkielmassani seksuaalisen suuntautumisen sen erilaisten vaikutusten mukaan mennyttä ja/tai tulevaa haluamme ja seksuaalista käyttäytymistämme kuvaavaan suuntautumiseen, ympäristöstämme itsestäänselvyytenä omaksumaamme normatiiviseen suuntautumiseen sekä johonkin ryhmään kuulumista tai kuulumattomuutta ilmaisevaan ja muilla kuin seksuaalisilla tavoilla toimintamahdollisuuksiimme vaikuttavaan sosiaaliseen ja/tai poliittiseen seksuaaliseen suuntautumiseen. Usein nämä suuntautumisen eri aspektit ovat yksilötasolla varsin yhteneviä, mutta toisinaan ne poikkeavat toisistaan erinäisistä syistä. Yksi haastateltavistani esimerkiksi kertoo olevansa sosiaalisesti homomies ja että tämä suuntautuminen mahdollistaa hänelle tietynlaisen feminiinisyyden ilmaisun ulkoasussaan ja esimerkiksi harrastuksissaan. Seksuaalisen halunsa ja käytöksensä suhteen hän puolestaan ei koe merkittäväksi toisten sukupuolta, vaan pitää esimerkiksi älykkyyttä ja jonkinlaista queer-olemusta paljon oleellisempana. Hän ei kuitenkaan myöskään halua määritellä kuvaavaa suuntautumistaan panseksuaaliksi, ellei ole pakko, sillä hän ei ylipäätään halua määritellä seksuaalisuuttaan termeillä, jotka perustuvat sukupuoleen.

 

Eräs tärkeimpiä huomioita analyysissani on, että henkilöhistoriallisen kehityksen lisäksi sukupuolemme ja seksuaalisuutemme elää, on liikkeessä, myös nykyajan näkökulmasta – teemme itsemme ja siten sukupuolemme ja seksuaalisuutemme eri tavoin näkyväksi ja tiedettäväksi erilaisissa ympäristöissä ja tiloissa. Useimmiten tämä vaihtelu on varmaankin pientä, emmekä välttämättä ole siitä itsekään tietoisia. Kuitenkin sellaisissa ruumiissa ja eletyissä kokemuksissa, joissa sukupuoli ja siten siihen perustuva ja sitä tukeva seksuaalinen suuntautuminen tulevat epäitsestäänselviksi, tällaiset muutokset ja vaihtelut saattavat tulla sekä itsellemme että toisillemme selkeämmin havaittaviksi. Lopuksi totean, että sukupuoli ja seksuaalisuus ovat edelleen, ja tulevat jatkossakin olemaan, monimutkaisia ja vaikeasti analysoitavia ilmiöitä – huolimatta moninaisista yhteiskunnallisista myyteistämme, joissa ne pyritään esittämään yksinkertaisina ja helposti havaittavissa olevia kaavoja noudattavina, pysyvinä ja jyrkkärajaisina. Tutkimuskohteeni ja siihen liittyvät kysymykset osoittautuivat kuitenkin graduprosessin aikana niin laajoiksi ja rönsyileviksi, että olen hädin tuskin onnistunut raapaisemaan sukupuolen ja seksuaalisuuden yhteen kietoutuneiden toiminnallisuuksien pintaa. Tarvitaankin lisää tutkimusta, lisää vastahegemonisia kertomuksia ja niiden tulkintoja, kyseenalaistamaan itsestäänselvän cissukupuolen ja heteroseksuaalisuuden valta-asemaa yhteiskunnassamme.

[1] Ahmed, Sara (2006): Queer Phenomenology. Orientations, Objects, Others. Duke University Press, Durham and London: s. 65-107.

Sade Kondelin

Adidasmies ja Voimanainen

F-pisteen kulttuuripiiri kävi 17.4. katsomassa Wäinö Aaltosen museossa Adidasmies ja Voimanainen –näyttelyn. Näyttely on koottu usean eri taiteilijan teoksista, jotka kaikki käsittelevät omasta näkökulmastaan miehen, naisen ja lapsen kokemusmaailmaa sekä tulkintoja maailmasta. Teoksissa on käytetty useita tekniikoita ja materiaaleja, joten kyseessä on todellakin monipuolinen näyttely.

Ehkä jopa liiankin monipuolinen? Useat teokset ovat kiinnostavia, herättävät ajatuksia ja tuovat uuden näkökulman näyttelyn teemaan. Ne ovat myös vuorovaikutuksessa toistensa kanssa herättäen tulkintoja, jollaisia eivät välttämättä muuten herättäisi. Mitä rikkinäisillä lautasilla päällystetty tyyny kertoo, jos se yhdistetään naiseutta käsitteleviin teoksiin? Entä jos sama teos olisi asetettu tilaan, jossa on vanhuutta käsitteleviä teoksia? Jokainen tulkitsee näkemänsä teoksen omalla tavallaan, mutta Adidasmies ja Voimanainen –näyttelyä katsoessani ajauduin pohtimaan juuri sitä, miten teokset ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja vaikuttavat siihen, miten toisia teoksia tulkitaan.

Tässä välissä voisin mainita, etten ole kuvataiteen asiantuntija, enkä ehkä osaa tutkia kuvataidetta analyyttisesti. Käyn kuitenkin mielelläni katsomassa taidenäyttelyitä, sillä ne herättävät minussa ajatusten lisäksi tunteita. Näin kävi myös Adidasmies ja Voimanainen –näyttelyssä. Erityisen mieleenpainuva oli tila, jossa on lapsuutta käsitteleviä teoksia. On tärkeää tuoda lapsuutta esille eri tavoin ja siinä on Adidasmies ja Voimanainen –näyttely mielestäni onnistunut hyvin. Vaikka teoksissa on synkkiä sävyjä, ne eivät anna täysin traagista kuvaa lapsista. Itselleni syntyi vihaisista tytöistä, kypärämäisistä lasten pipoista ja äidin lapselleen jättämistä lapuista kuva pienistä, mutta yllättävän vahvoista ihmisistä. Lapset ovat sitkeitä ja kestävät monenlaista, vaikka heidän ei kuuluisi kestää sitä. Lapsuusaiheisia teoksia katsoessani yksi sisälläni heränneistä tunteista oli sääli. On hienoa, että taiteen avulla voidaan saada aikuiset ajattelemaan, millaista on nähdä maailma lapsen silmin.

Palatakseni näyttelyn monipuolisuuteen. Näyttely todella kertoo ihmiselämän kirjon aina lapsuudesta vanhuuteen asti, käsitellen välissä miehen ja naisen roolia. On hienoa, että kaikkia näitä tärkeitä aiheita nostetaan esille, mutta Adidasmies ja Voimanainen –näyttelyä tuntui vaivaavan liiallinen runsaus. Teoksia on paljon ja välillä tuntui, että teokset olisivat tarvinneet enemmän tyhjää tilaa ympärilleen. Joka tapauksessa näyttelyssä on paljon kiinnostavia ja ajatuksia herättäviä teoksia. On hyvä pysähtyä välillä tutkimaan ja pohtimaan, miltä maailma näyttää jonkun toisen, miehen, naisen, lapsen tai vanhuksen, näkökulmasta. Adidasmies ja Voimanainen –näyttely osoittaa monipuolisuudellaan myös sen, ettei kukaan katso maailmaa tyhjyydestä vaan ympärillä on aina muita mahdollisia näkökulmia, joilla on vaikutuksensa siihen, miten kukakin maailman kokee.

Katri Aholainen

My Mad Fat Diary

Blogin yleisestä linjasta kenties hieman poiketen kirjoitan mielestäni oikein mainiosta ja merkityksellistä tv-sarjasta. Valtavirran viihteessä erityisesti naishahmot ovat usein ulkonäöltään identtisiä – valkoisia, hoikkia ja konventionaalisesti kauniita. Ulkoisen olemuksen korostuessa naishahmot kovin usein jäävät varsin yksiulotteisiksi myös persoonaltaan ja hahmonkehitykseltään. Voi myös pohtia sitä, minkä vuoksi (edelleen valtavirran viihteessä) naishahmot jäävät usein silkoiksi sivuhahmoiksi ja miksi heitä arvotetaan (paitsi fiktiossa itsessään, myös ympäröivässä mediakeskustelussa) täysin eri tavoin kuin mieshahmoja. Viihteessä vallitsevan miesdominanssin vuoksi seuraan tv:tä varsin vähän, sillä koen sen antavan minulle hyvin vähän yhtään mitään. Brittiläinen nuortensarja My Mad Fat Diary on kuitenkin poikkeus.

My Mad Fat Diary (2013-2014?) perustuu Rae Earlin omaelämäkerralliseen My Fat, Mad Teenage Diaryyn. Tv-sarjan fiktiivinen Rae Earl on 16-vuotias tyttö, joka sarjan alussa palaa psykiatrisesta sairaalasta takaisin arkeen yksinhuoltajaäitinsä luo. Rae on lihava ja hän kärsii muun muassa syömishäiriöstä, paniikkikohtauksista ja (vääristyneestä) kehonkuvastaan. Raen ylipaino ja ei-konventionaalinen ulkonäkö ei kuitenkaan missään vaiheessa ole sarjassa naurun aiheena ja juuri tässä MMFD poikkeaa turhan monesta muusta valtavirran tuotteesta. Rae on ensisijaisesti Rae, moniulotteinen henkilö, ystävä ja tytär, eikä toiseuttavan huumorin tai pilkan kohde ulkonäkönsä vuoksi. Merkittävää on myös se, että sarjassa kuvataan (lihavan) teinitytön seksuaalisuutta ilman seksualisointia tai objektifisoimista. Fantasiat, masturbointi ja muut seksuaaliset aktiviteetit kuvataan realistisesti ja ymmärtävästi. Raen vartalo on kenties toisinaan itseinhon lähde, mutta se on myös nautinnon lähde eikä tätäkään aspektia piiloteta pilkan taakse. Sarja ei sorru fat shamingiin: lihavuus ei ole syy Raen ongelmiin ja hän tietää itsekin, että painonpudotus ei muuttaisi mitään. Vastaavan asenteen toivoisi leviävän laajemmallekin, sillä lihavuuden rinnastaminen epäterveellisyyteen ja edelleen muihin ongelmiin on ihan huuhaata.

Raen identiteetti määräytyy ensisijassa hänen suhteistaan itseensä ja muihin ihmisiin. Mielenterveysongelmat ja lihavuus eivät määritä Raeta ihmisenä, vaikka nekin toki vaikuttavat hänen (ja muiden) tapaan nähdä itsensä. Raella on romanttisia suhteita, kuten kai kaikissa nuortensarjoissa muutenkin, mutta niiden rinnalla aivan yhtä merkittävinä ovat suhteet ystäviin ja perheeseen. Ystävyyssuhde Chloen kanssa kohoaa mielestäni jopa tärkeämmäksi. Sarja läpäisee oikein helposti Bechdel-testin, sillä päähenkilön elämä ei pyöri vain miesten ympärillä. Merkittävää on sekin, että romanttinen (hetero)rakkaus ei tarjoa ratkaisua kaikkeen.

Puutteitakin sarjassa on: päähuomio on valkoisessa, sangen heteroseksuaalisessa keskiluokassa. Silti uskallan toivoa, että sarja avaa mahdollisuuksia myös muuhun. On tärkeää, että valtavirran viihde tarjoaa kuvia ja tarinoita ihmisistä stereotyyppien ja ihanteiden sijaan.

Lihavuudesta ja fat acceptancesta viihteessä on kirjoitettu mainiosti Rookiessa

 

 

Kuva: http://mymadfatdiary.tumblr.com

 

 

 

 

Tiina Nissinen

Kriittisissä iltamissa partajeesuksia ja transsukupuolisuutta

F-piste järjesti Kriittiset iltamat Kirjakahvilassa 25.3. Aiheena oli transsukupuolisuus ja yleisöä oli paikalla kolmisenkymmentä henkilöä. Puhujina olivat Turun yliopiston keski- ja uuden ajan historian tutkija Tom Linkinen ja sukupuolentutkimuksen maisteriopiskelija Sade Kondelin sekä Transtukiverkoston edustaja Aron Pohjansaro. Kukin puhujista piti ensin vuorollaan oman esitelmän tai alustuksen, sitten puhujat vastasivat juontajan ja yleisön esittämiin kysymyksiin. Varsin vilkasta keskustelua syntyikin, etenkin kun puhujat viihtyivät aiheen parissa myös keskinäisen jutustelun merkeissä. 

Tutkija Tom Linkinen valotti ensimmäisenä historiallista aspektia transsukupuolisuuteen kertomalla esimerkkien avulla väärään ruumiiseen syntymisestä antiikin Kreikan mytologioissa ja keskiajan Englannissa. Roomalaisen runoilija Ovidiuksen tarussa kerrotaan Iphiksestä, joka syntyi tyttönä mutta kasvatettiin poikana, koska tyttöä ei haluttu perheeseen. Vartuttuaan Iphis rakastui tyttöön ja halusi hänen kanssaan naimisiin, ja onnellisina loppuna jumalat muuttivat hänet mieheksi juuri ennen häitä. Linkinen muistutti, että transsukupuolisuus on ilmiönä vanha, vaikka onkin vasta lähiaikoina noussut suurempaan julkiseen keskusteluun ja yleiseen tietoisuuteen.

Toisena puhujana Sade Kondelin kertoi omasta tutkimuksestaan transsukupuolisuuteen liittyen. Gradussaan Kondelin on haastatellut sukupuolenkorjausprosessin läpikäyneitä heidän kokemuksistaan. Kondelin puhui siitä, miten sukupuoli ja seksuaalisuus on käsitetty ja käsitetään erillisiksi janoiksi (äärimmäisestä maskuliinisuudesta äärimmäiseen feminiinisyyteen, ja äärimmäisestä homoudesta äärimmäiseen heterouteen). Hänen mukaansa näitä ei kuitenkaan voi erottaa toisistaan, koska sukupuoli ja seksuaalisuus ovat kiinteässä yhteydessä keskenään ja vaikuttavat toisiinsa – eikä vain niin, että ”kun on tosi homo, on jo trans”, kuten yksinkertaistavasti on ajateltu.

Kolmantena Aron Pohjansaro esitteli Transtukiverkoston toimintaa Turussa. Transtukiverkosto on muutaman aktiivin pyörittämä toimintaryhmä, joka tarjoaa transsukupuolisille ja heidän läheisilleen muun muassa keskusteluryhmiä ja juridista apua esimerkiksi valitusten kirjoittamiseen terveydenhuoltotahoille. Pohjansaron mukaan vertaistuki ja saman kokeneilta saatu kannustus on tärkeää, koska transprosessi on raskas ja kuitenkin siihen lähtevältä vaaditaan periksiantamatonta omien oikeuksien puolustamista osin hyvinkin syrjiviä ja kummallisia yhteiskunnallisia rakenteita vastaan. Lääkärit esimerkiksi saattavat käsittää transidentiteetin psykiatrista hoitoa vaativaksi ongelmaksi sen sijaan, että näkisivät sen tasaveroisena sukupuolikokemuksena cis-sukupuolisuuden kanssa.

Seuranneessa keskustelussa tuli esille se, miten vähän transsukupuolisuuteen liittyvistä aiheista on yliopistollista tutkimusta. Kondelin kuvaili tutkimuskenttää niin, ettei se ole kuin verkko, jossa on siellä täällä reikiä, vaan lähinnä kuin aava ja autio meri, jossa on siellä täällä pieniä saaria. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että tämä kaipaisi korjausta. Puhujien mielestä transtutkimus saisi horjuttaa perinteisiä käsityksiä sukupuolesta ja seksuaalisuudesta ja niiden tutkimustapoja ”toivottavasti mahdollisimman paljon”.

Oli myös puhetta ihmisten omituisista käsityksistä transsukupuolisuuteen liittyen. Sukupuolenvaihdos-termi on puhujien mukaan vielä valitettavan yleisesti käytössä. Tietämättömyys ja ennakkoluuloisuus näkyvät ylikorostuneena kiinnostuksena transsukupuolisten genitaaleja kohtaan: puhujat kertoivat törmänneensä suoriin uteluihin siitä, ”mitä sulla sitten on housuissa?!”. Kondelin korjasi mielikuvan siitä, että sukupuoli vaihtuisi leikkauspöydällä, ja kertoi sanoneensa kyselijöille, että kyseinen operaatio tehtiin maistraatissa, kesti 10 minuuttia eikä edes puudutettu. Pohjansaro puolestaan sanoi ajattelevansa, että sukupuolta on yhtä monta kuin ihmistä, samalla tavoin kun kaikki näkevät väritkin hieman eri tavalla ja on vain opittu ajattelemaan, että ”tuo on punainen ja tuo vihreä”. Kondelin tiivisti osuvasti keskustelun pääpointit toteamalla sarkastisesti, että stereotypiat ja yleistäminen on kivaa, muutenhan voisi vaikka joutua kohtaamaan ihmisen!

Tällä kertaa emme ottaneet kriittistä näkökulmaa ilmiöön sinänsä, koska se ei ollut järkevä lähestymistapa aiheeseen. Ilta piti kuitenkin sisällään paljonkin kritiikkiä muun muassa terveydenhuoltojärjestelmää, homo- ja transfoobikkoja sekä yhteiskunnallisia syrjiviä rakenteita kohtaan. F-piste ei järjestäjänä myöskään jäänyt vaille palautetta: eräs puhuja ennen keskustelun aloittamista totesi, että ”F-pisteen tapahtuma ja pelkkiä partajeesuksia puhumassa”, mikä tuntui häntä kovasti huvittavan. Tämä oli oletettavasti kommentti F-pisteen aikaisempaan, kenties turhan naiskeskeiseen toimintalinjaan. Näiden Kriittisten iltamien myötä F-piste toivottavasti vakuutti loputkin epäilijät siitä, että kaikki sukupuolet ovat yhtä haluttuja ja tervetulleita mukaan toimintaamme – emme ole mikään miesvihan linnake, vaikka sellaistakin on epäilty.

Leena Rinne

Kutsu F-pisteen kevätkokoukseen

Tervetuloa F-piste ry:n sääntömääräiseen kevätkokoukseen 3.3. klo 16-18!

Kokous pidetään tuttuun tapaan Mimesiksessä ja tarjolla on pientä purtavaa.

 

Esityslista:

1.     Kokouksen avaus

2.     Valitaan puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa

3.     Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4.     Hyväksytään kokouksen työjärjestys

5.     Esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto

6.     Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille       vastuuvelvollisille

7.     Käsitellään muut kokouskutsussa mainitut asiat

F-pisteen puheenjohtaja Jael Tuominen
+ hallitus

F-pisteen ja Q Unionin (ent. Homoglobiini) uusienilta 15.2

F-piste ja QU viettävät uusieniltaa lauantaina 15.2. klo 19 alkaen Mimesiksessä. Illan tarkoituksena on helpottaa uusien kasvojen tulemista mukaan toimintaan. Tapahtuman ideana on kuitenkin myös tutustuttaa F-pisteen ja QU:n ihmisiä toisiinsa, joten sekaan sopii, vaikka olisikin jo ollut toisen tai vaikka molempien järjestöjen toiminnassa mukana. F-piste ja QU ovat tehneet aiemminkin yhteistyötä, muun muassa mökkiretken muodossa, mutta yhteinen uusienilta on ensimmäinen laatuaan. Tapahtumassa on tarjolla alkoholitonta ja alkoholillista juomaa sekä pientä naposteltavaa.

F-piste on sukupuolentutkimuksen ainejärjestö Turun yliopistossa. Toimintaan ovat tervetulleita niin sukupuolentutkimuksen opiskelijat kuin kaikki muutkin feminismeistä sekä sukupuolen ja seksuaalisuuden problematiikasta kiinnostuneet. Homoglobiini on vuoden alussa vaihtanut nimensä Q Unioniksi todettuaan sen, entistä nimeä paremmin, kuvaavan jäsenistön ja toiminnan monimuotoisuutta. QU:n nettisivuilta lainaten: "Q union on Turun seudulla vakinaisesti tai tilapäisesti opiskeleville homoille, lesboille, biseksuaaleille ja transhenkilöille ja heidän ystävilleen tarkoitettu yhdistys". 

Mikäli olet kiinnostunut feministisestä ja/tai queerhenkisestä toiminnasta tai haluat muuten vaan pitää hauskaa hyvässä seurassa, niin tule ihmeessä mukaan!

Nähdään lauantaina!

Julia Valli

Mahdolliset kysymykset voi suunnata F-pisteen puheejohtajalle Jael Tuomiselle (jaaltu@utu.fi) tai F-pisteen tapahtuma- ja kulttuurivastaavalle Katri Aholaiselle (kailaho@utu.fi).

Muistoja myytävänä

F-blogin tämän viikon blogikirjoitus koskee allekirjoittaneelle ajankohtaista asiaa, joka on varmasti monelle muullekin tuttu, nimittäin kirpparitoimintaa. Suhteellisen aktiivisena kävijänä on tullut huomattua yksi jos toinenkin asia siitä, kuinka toiminta pyörii. Vannon ja vakuutan, että vaikka kirjoituksessani ehkä mässäilläänkin sukupuolistereotypioilla, on se lähinnä huumorin ja yleistyksen muodossa.

Allekirjoittaneella on tällä hetkellä tavaraa myynnissä eräällä Turun kirpparilla ja tämä on toiminut loistavana materiaalina sille huomiolle, että erittäin suuri osa niin myyjistä kuin kävijöistäkin on naisia. Huomio sinänsä ei ole mikään sen suurempi yllätys, mutta on mielenkiintoista pohtia mistä ilmiö johtunee.

Olen tullut siihen tulokseen, että ehkäpä suurin syy naisvaltaisuuteen on se yksinkertainen asia, että tavaroiden saaminen siihen pisteeseen saakka, että niitä voi myydä eteenpäin, on aikaavievää ja kärsivällisyyttä vaativaa puuhaa. Vanhojen vaatteiden ja koriste-esineiden joukosta täytyy ensiksi löytää ne yksilöt, jotka saattaisivat tehdä edelleenkin kauppansa. Niistä täytyy saada pois ummehtuneet ullakonhajut ja niistä täytyy pyyhkiä pölyt, yleisesti ottaen ne täytyy saada edustuskuntoon.

Ja siinä on vasta se helppo osuus, nimittäin seuraavaksi on vuorossa se vaihe, jossa kaikille niille iki-ihanille vaatteille ja tavaroille täytyy päättää hinta. Miten ihmeessä hinnoitella sellainen mekko, joka päällä olit ensimmäistä kertaa musiikkifestareilla ja joka selvisi kaikesta siitä pölystä ja mudasta ja alkoholipitoisista juomista, joita aina jossain vaiheessa iltaa sattuu lentämään päälle? Tai se kirja, jota et välttämättä ikinä saanut aikaiseksi lukea, mutta joka kuitenkin lojui hyllyssä niin pitkään, että ehdit rakentaa molemminpuolisen välinpitämättömyyden pohjalta suhteen siihen?

Hinnoittelussa tosiaan kestää oma aikansa, nimimerkillä kokemusta on. Kirpparihyllystäni löytyy sen verran sellaisia vaatteita ja kirjoja, joiden en oikeastaan edes haluaisi olevan siellä. Miksi sitten vaivauduin edes viemään ne sinne? Koska se kaunis valkoinen villaneuletakki, joka muuten oli ensimmäinen omilla rahoillani ostamani kalliimpi vaatekappale, ei ole ollut päällä kertaakaan moneen vuoteen. Onneksi kuitenkin keksin ratkaisun asiaan: laitoin neuletakille hintaa sen verran, että jos se siitä huolimatta tekee kauppansa, tulkitsen sen merkiksi kohtalolta: oli neuletakin aika vaihtaa omistajaa.

Nimenomaan naiset ovat yleensä niitä, jotka varastoivat vanhoja vaatteita sun muita nurkkiinsa sen sijaan, että heittäisivät ne suoralta kädeltä pois. Ehkäpä juuri tästä syystä kirpparitoiminta pyörii aika pitkälti naisten ympärillä: muistoja täynnä olevia vaatteita tai esineitä ei edelleenkään haluta heittää suoraan roskiin. Kierrätyskin tulee allekirjoittaneen kohdalla kyseeseen vain niiden tavaroiden kohdalla, joihin en ole ehtinyt kiintyä liikaa.

Ja se neuletakki? No, jos se ei mene kaupaksi niin sehän on myös viesti kohtalolta ja neuletakki siirtyy takaisin ullakolle, koska selvästikään ei ollut sen aika siirtyä eteenpäin.

 

Emma Uola