Pikkutytöistä ja seksikkyydestä

Kävin pari viikkoa sitten keskustelua tasa-arvosta, sukupuolirooleista ja lasten tulevaisuudesta tässä ei-niin-ihanassa maailmassa. Pohdimme sitä, että lapset sukupuolesta riippumatta voivat opiskella ja luoda uraa, mutta pojille ja miehille siitä tuntuu olevan enemmän hyötyä, kun taas tyttöjen elämässä menestymiseen vaikuttaa viehättävyys ja seksuaalinen houkuttelevuus edelleen harmillisen paljon. Miespuolinen keskustelukumppanini oli sitä mieltä, että kun kerran tytöiltä ja pojilta nyt vaan odotetaan eri asioita, kannattaisi kannustaa ja opettaa tyttöjä pienestä asti ensisijaisesti olemaan kauniita ja miehiä miellyttäviä, eikä niinkään käyttämään aivojaan. En halunnut ajatella niin pessimistisesti ja vimmastuin tyttöjen puolesta; eiväthän kahlitsevat sukupuoliroolit ikinä muutu, jos poikia kannustetaan opiskelemaan astrofyysikoksi ja tyttöjä laittamaan tukkaa ja hymyilemään kauniisti!

Tätä keskustelua seuraavana päivänä menin katsomaan 9-vuotiaan siskoni tanssituntia. 8-13-vuotiaiden tyttöjen ryhmässä opeteltiin paitsi balettiliikkeitä ja hyppyjä, myös lantion ja rintakehän pyöritystä (kenelläkään lapsista ei ollut vielä rintoja) sekä seksikästä ”matoketkutusta” esityskoreografian keskelle. Koin järkytyksen, kun huomasin, ettei keskustelukumppanini ajatus ollutkaan kyyninen tulevaisuusvisio vaan täyttä totta jo nyt. Tyttöjä tosiaan ohjataan pienestä pitäen olemaan seksikkäitä ja heteronormatiivisessa mielessä miellyttäviä. Ala-asteikäisten ei mielestäni kuuluisi opetella seksiobjektieleitä!

Teinikomedia Mean Girlsissä (2004) revitään huumoria high schoolin seksikkäistä ja selkäänpuukottavista tytöistä. Pääpahis Regina Georgen perheessä äidillä on silikonirinnat ja noin 10-vuotias pikkusisko on samalla tiellä: hän katsoo televisiosta seksiä tihkuvia musiikkivideoita ja harjoittelee tanssimaan matkimalla vähäpukeisia tähtiä. Georgen perheen yliampuva seksuaalisuus on siis komediaelementti, ja kontekstista voi päätellä, että seksikästä pikkutyttöä ei pidetä normina.

Kymmenen vuotta sitten tämä oli siis huumoria, mutta mitä jos Mean Girls tehtäisiin nyt? Tanssituntishokkini jälkeen en ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että pikkutytön seksikkyys vaikuttaisi överiksi vedetyltä tai riittävän ei-todellisuudelta naurattaakseen. Kauppojen lastenosastot ja vilkaisu ympärilleen ala-asteen pihalla tukevat mielikuvaa siitä, että yhä nuoremmat tytöt tosiaankin käyttävät aikuismaisia ja niukkoja vaatteita ja panostavat viehättävään ulkonäköön. Onko seksiobjektipikkutyttö tänä päivänä business as usual?

Leena Rinne

Tulevia tapahtumia

F-pisteen syyslukukausi käynnistyy torstaina 4.9. klo 12–15. Olemme TYYn avajaiskarnevaaleissa jakamassa tietoa sukupuolentutkimuksen opiskelusta ja f-pisteen toiminnasta, myymässä haalarimerkkejä sekä tarjoamassa jotakin pientä syötävää.

Keskiviikkona 10.9. klo 18–22 tapaamme lenkin ja saunan merkeissä. Sekä lenkkeily että saunominen tapahtuu Yo-kylässä.

Tiistaina 16.9. klo 18–21 askartelemme Mimesiksessä koristeita Turku Priden jatkobileisiin. Lisäksi tarjoamme jäsenillemme mahdollisuuden kankaanpainantaan, joten Pride-henkisen paidan tai lipun painaminen on myöskin mahdollista. F-piste tuo paikalle askartelutarvikkeita ja syötävää, mutta myös omien askartelumateriaalien mukaan ottaminen on suotavaa (etenkin, jos haluat askarrella jotakin erityisen suurta).

Torstaina 18.9. klo 19–03 vietämme tutustumis-/uusieniltaa Mimesiksessä. F-piste tarjoaa syötävää ja juotavaa sekä neuvoo tarvittaessa opintojen kanssa.

Lauantaina 20.9. F-piste osallistuu Pride-kulkueeseen, puistojuhlaan ja illan bileisiin. Hallitus auttaa illan aikana koristeluissa ja narikassa/lipunmyynnissä, mutta muuten ilta on juhlimista varten. (Tiedotamme kokoontumispaikasta lähempänä tapahtumaa.)

26.–28.9. on F-pisteen ja Q-unionin leiri Rymättylässä Vienolan leirintäalueella. Osallistumismaksu on jäseniltä 12 euroa, muilta 15. Ilmoittautuminen päättyy 19.9. ja onnistuu osoitteessa vienola@homoglobiini.fi. (Kerrothan viestissä nimesi, puhelinnumerosi, allergiasi/erityisruokavaliosi ja kyydin tarpeesi/mahdollisuutesi saapua autolla ja ottaa muita kyytiin. Polttoainekulut korvataan myöhemmin.)

Muita syksyn tapahtumia:

Tulossa on myös kastajaiset, kahdet kriittiset iltamat, kulttuuripiirin tapaamisia, liikuntatapahtumia sekä pikkujoulut. Päivämäärät varmistuvat myöhemmin, ja tapahtumista tiedotetaan f-pisteen sähköpostilistalla tapahtumien lähestyessä.

Jos et ole vielä f-pisteen jäsen ja haluat saada tietoa f-pisteen tulevista tapahtumista, voit liittyä listallemme osoitteessa http://tyyala.utu.fi/f-piste/liity.php. Voit myös lähettää kysymyksiä toiminnastamme osoitteeseen f-hallitus@lists.utu.fi tai jaaltu@utu.fi.

Jael Tuominen

F-pisteen puheenjohtaja

Eräs epä/onnistumisen henkilöhistoria

F-blogi jää kesätauolle ja käynnistyy uudestaan taas syyskuussa. Meille saa kuitenkin lähettää kesän aikana juttuehdotuksia ja palautetta F-pisteen toiminnasta. Otamme myös mielellämme vastaan ehdotuksia ensi vuoden ohjelmaa koskien ja uusia jäseniä vaikka hallitukseen asti. Postia voit lähettää osoitteeseen fpisteblog@gmail.com.

Ennen kesälomalle lähtöä saamme kuitenkin vielä lukea Sade Kondelinin tekstin epäonnistumalla onnistumisesta:

ERÄS EPÄ/ONNISTUMISEN HENKILÖHISTORIA

Viimeistelen juuri maisterintutkintoni viimeisiä opintosuorituksia Turun yliopiston nais- ja sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmassa. Eräs pro gradu -tutkielmani merkittävistä teemoista on ajan ja paikan sekä juuri tiettyyn aikaan ja paikkaan päätymisen historian merkitys tämän hetken ja tulevaisuuden tapahtumille. Sara Ahmed käsittelee Queer Phenomenology (2006) -teoksessaan näitä kysymyksiä ja toteaa, että suhtaudumme moniin asioihin ja ilmiöihin itsestäänselvyyksinä, emmekä pysähdy miettimään, millaisia näiden asioiden ja ilmiöiden saapumisen ehdot – juuri siinä ajassa, juuri siinä paikassa – saattaisivat olla[1]. Pohdin tässä lyhyesti oman lähestyvän valmistumiseni saapumisen ehtoja muutamien erityisen merkittäväksi kokemieni hetkien kautta.

1) Muutin Joensuusta Turkuun lokakuussa 2004. Tämä tapahtui puolivahingossa – olin viettänyt edeltävänä kesänä paljon aikaa Turussa uusien ystävieni kanssa, mutta tarkoitus oli muuttaa syksyllä Helsinkiin silloisen seurustelukumppanini perässä. Erosimme kuitenkin elokuussa myrskyisästi ja koin putoavani tyhjän päälle. Helsinkiin lähdössä ei olisi ollut enää mitään järkeä, mutta Joensuuhun jääminenkään ei houkutellut. Ystävieni kehotuksesta muutin Turkuun melko spontaanisti lukio-opintojeni viimeisen koeviikon päätteeksi.

2) Pääsin Turun yliopistoon opiskelemaan. Ensisijaisesti tähtäsin uskontotieteeseen tai folkloristiikkaan, mutta luin ikään kuin pilan päiten myös yleisen kielitieteen pääsykokeisiin. Luonnollisesti pääsin sisään kielitieteeseen, mutta en uskontotieteeseen tai folkkiin.

3) Sairastin ensimmäiset neljä opiskeluvuottani keskivaikeaa masennusta (ja kuten myöhemmin huomasin, hoitamattomalla keskittymishäiriöllä ja sukupuoliristiriidalla oli varmasti näppinsä pelissä). Suoritin lukuvuosina 2005-2010 yhteensä 44 opintopistettä, joista viisi hyväksilukuja lukioajoilta. Koin olevani hukassa vähän kaiken suhteen.

4) Palatessani kahden vuoden poissaolon (ja ammattikoulussakin pyörähtämisen) jälkeen yliopistolle syksyllä 2010 tarvitsin uuden sivuaineen. Mediatutkimus, kulttuurihistoria ja muu sellainen kiinnostavana pitämäni vaativat joko sivuainekokeeseen osallistumisen tai eivät muuten sopineet lukujärjestykseeni. Menin sitten vähän naureskellen silloisen naistutkimuksen peruskurssille, “katsomaan, onko se sellainen Miesvihaajat ry:n tapaaminen kuin kuvittelisin”. Rakastuin. Oppiaineeseen, opettajiin, esiteltyihin ajatuksiin ja teksteihin. Päätin siltä istumalta, kirjaimellisesti ensimmäisellä luennolla, tehdä aineesta kaikki mahdolliset opinnot.

5) Queer ja seksuaalisuuden politiikat -kurssi, jolle en oikeastaan formaalisti olisi saanut pelkän peruskurssin suorittaneena mennä, varmisti lopullisesti suunnitelmani vaihtaa alaa kielitieteestä sukupuolentutkimukseen. Kurssi oli järkyttävän vaikea, mielenkiintoisempi kuin suurin piirtein mikään missään siihen saakka, ja sen aikana tapahtui muussakin elämässäni mullistuksia: päätin aloittaa sukupuolenkorjausprosessin.

Nyt olen aikeissa kouluttautua tutkijaksi, saan jatkuvasti kannustusta, kehuja ja rakentavaa kritiikkiä siitä, mitä teen, ja minulla on vahva luottamus omaan tulevaisuuteeni. Tähän päätyminen vaati useita vahinkoja, useita epäonnistumisia: ajelehdin Turkuun, en päässyt sisään ensisijaiseen kohdeaineeseeni, en saanut suoritettua opintojani ajoissa, en saanut haluamiani sivuaineita sovitettua elämääni, en onnistunut elämään onnellista elämää naisena. Jack Halberstam toteaa The Queer Art of Failure (2011) -teoksessaan, että epäonnistuminen ja luovuttaminen, vaikkakin tuskallisia, voivat avata elämässä sellaisia suuntia, joita emme aiemmin kyenneet havaitsemaan, ja tarjota omia, yllättäviä palkintojaan[2]. Olen kokenut tämän omassa elämässäni monella tavalla, monta kertaa. Ennen kaikkea olen oppinut kyseenalaistamaan sen, mitä itsestäänselvästi pidetään onnistumisena: koen olevani nyt etenemässä kohti sellaista tulevaisuutta, jota jopa yhteiskunnan normien mukaisesti saatettaisiin pitää menestyksekkäänä, mutta ilman toistuvia epäonnistumisia siitä tuskin olisi toiveita. Jatkuvasti kiristyvä koulutuspolitiikka – opintoaikojen lyhentämisen vaatimukset, alanvaihdon tekeminen yhä vaikeammaksi, opiskelijoiden asumisen ja terveydenhuollon hintojen korotukset – johtaa siihen, että kaltaisilleni epäonnistumalla onnistuville ei ole tilaa. Kuka tästä hyötyy?

 

[1] Ahmed, Sara (2006): Queer Phenomenology. Orientations, Objects, Others. Duke University Press, Durham and London: s. 25-50.

[2] Halberstam, Jack (nimellä Halberstam, Judith) (2011): The Queer Art of Failure. Duke University Press, Durham and London: s. 2-4.

F-piste toivottaa kaikille hyvää kesää!

Muuttuva ruumis ja vaeltava halu

Käsittelen nais- ja sukupuolentutkimuksen pro gradu -tutkielmassani sukupuolen ja seksuaalisuuden keskinäisiä vuorovaikutussuhteita ei-heteroseksuaalisten transruumiiden eletyissä kokemuksissa. Haastattelin kuutta syntymässä naiseksi määriteltyä transsukupuolista liittyen heidän henkilöhistoriaansa ja erityisesti sukupuolen ja seksuaalisuuden kokemuksissa ja niiden tulkitsemisessa tapahtuneisiin muutoksiin ja kehityksiin. Yleisellä tasolla totesin, että sukupuoli ja seksuaalisuus liittyvät toisiinsa kiinteästi moninaisissa ja monimutkaisissa konteksteissa: niitä on joissain tilanteissa vaikea erottaa toisistaan, ja toisaalta ne tuottavat toisiaan erilaisten operaatioiden kautta.

 

Esimerkiksi homo- ja heteroseksuaalisuus, määritellessään paitsi halun kohteen, myös halun kokijan sukupuolen, ovat paikkoja, joissa seksuaalisuus ja sukupuoli ovat erottamattomasti kietoutuneet toisiinsa. Kuten Sara Ahmed toteaa Queer Phenomenology (2006) -teoksessaan, seksuaalisella suuntautumisella tai orientaatiolla on aina muitakin seurauksia kuin halumme suuntaaminen tietyin tavoin[1]. Tämän vuoksi erittelen tutkielmassani seksuaalisen suuntautumisen sen erilaisten vaikutusten mukaan mennyttä ja/tai tulevaa haluamme ja seksuaalista käyttäytymistämme kuvaavaan suuntautumiseen, ympäristöstämme itsestäänselvyytenä omaksumaamme normatiiviseen suuntautumiseen sekä johonkin ryhmään kuulumista tai kuulumattomuutta ilmaisevaan ja muilla kuin seksuaalisilla tavoilla toimintamahdollisuuksiimme vaikuttavaan sosiaaliseen ja/tai poliittiseen seksuaaliseen suuntautumiseen. Usein nämä suuntautumisen eri aspektit ovat yksilötasolla varsin yhteneviä, mutta toisinaan ne poikkeavat toisistaan erinäisistä syistä. Yksi haastateltavistani esimerkiksi kertoo olevansa sosiaalisesti homomies ja että tämä suuntautuminen mahdollistaa hänelle tietynlaisen feminiinisyyden ilmaisun ulkoasussaan ja esimerkiksi harrastuksissaan. Seksuaalisen halunsa ja käytöksensä suhteen hän puolestaan ei koe merkittäväksi toisten sukupuolta, vaan pitää esimerkiksi älykkyyttä ja jonkinlaista queer-olemusta paljon oleellisempana. Hän ei kuitenkaan myöskään halua määritellä kuvaavaa suuntautumistaan panseksuaaliksi, ellei ole pakko, sillä hän ei ylipäätään halua määritellä seksuaalisuuttaan termeillä, jotka perustuvat sukupuoleen.

 

Eräs tärkeimpiä huomioita analyysissani on, että henkilöhistoriallisen kehityksen lisäksi sukupuolemme ja seksuaalisuutemme elää, on liikkeessä, myös nykyajan näkökulmasta – teemme itsemme ja siten sukupuolemme ja seksuaalisuutemme eri tavoin näkyväksi ja tiedettäväksi erilaisissa ympäristöissä ja tiloissa. Useimmiten tämä vaihtelu on varmaankin pientä, emmekä välttämättä ole siitä itsekään tietoisia. Kuitenkin sellaisissa ruumiissa ja eletyissä kokemuksissa, joissa sukupuoli ja siten siihen perustuva ja sitä tukeva seksuaalinen suuntautuminen tulevat epäitsestäänselviksi, tällaiset muutokset ja vaihtelut saattavat tulla sekä itsellemme että toisillemme selkeämmin havaittaviksi. Lopuksi totean, että sukupuoli ja seksuaalisuus ovat edelleen, ja tulevat jatkossakin olemaan, monimutkaisia ja vaikeasti analysoitavia ilmiöitä – huolimatta moninaisista yhteiskunnallisista myyteistämme, joissa ne pyritään esittämään yksinkertaisina ja helposti havaittavissa olevia kaavoja noudattavina, pysyvinä ja jyrkkärajaisina. Tutkimuskohteeni ja siihen liittyvät kysymykset osoittautuivat kuitenkin graduprosessin aikana niin laajoiksi ja rönsyileviksi, että olen hädin tuskin onnistunut raapaisemaan sukupuolen ja seksuaalisuuden yhteen kietoutuneiden toiminnallisuuksien pintaa. Tarvitaankin lisää tutkimusta, lisää vastahegemonisia kertomuksia ja niiden tulkintoja, kyseenalaistamaan itsestäänselvän cissukupuolen ja heteroseksuaalisuuden valta-asemaa yhteiskunnassamme.

[1] Ahmed, Sara (2006): Queer Phenomenology. Orientations, Objects, Others. Duke University Press, Durham and London: s. 65-107.

Sade Kondelin

Adidasmies ja Voimanainen

F-pisteen kulttuuripiiri kävi 17.4. katsomassa Wäinö Aaltosen museossa Adidasmies ja Voimanainen –näyttelyn. Näyttely on koottu usean eri taiteilijan teoksista, jotka kaikki käsittelevät omasta näkökulmastaan miehen, naisen ja lapsen kokemusmaailmaa sekä tulkintoja maailmasta. Teoksissa on käytetty useita tekniikoita ja materiaaleja, joten kyseessä on todellakin monipuolinen näyttely.

Ehkä jopa liiankin monipuolinen? Useat teokset ovat kiinnostavia, herättävät ajatuksia ja tuovat uuden näkökulman näyttelyn teemaan. Ne ovat myös vuorovaikutuksessa toistensa kanssa herättäen tulkintoja, jollaisia eivät välttämättä muuten herättäisi. Mitä rikkinäisillä lautasilla päällystetty tyyny kertoo, jos se yhdistetään naiseutta käsitteleviin teoksiin? Entä jos sama teos olisi asetettu tilaan, jossa on vanhuutta käsitteleviä teoksia? Jokainen tulkitsee näkemänsä teoksen omalla tavallaan, mutta Adidasmies ja Voimanainen –näyttelyä katsoessani ajauduin pohtimaan juuri sitä, miten teokset ovat vuorovaikutuksessa keskenään ja vaikuttavat siihen, miten toisia teoksia tulkitaan.

Tässä välissä voisin mainita, etten ole kuvataiteen asiantuntija, enkä ehkä osaa tutkia kuvataidetta analyyttisesti. Käyn kuitenkin mielelläni katsomassa taidenäyttelyitä, sillä ne herättävät minussa ajatusten lisäksi tunteita. Näin kävi myös Adidasmies ja Voimanainen –näyttelyssä. Erityisen mieleenpainuva oli tila, jossa on lapsuutta käsitteleviä teoksia. On tärkeää tuoda lapsuutta esille eri tavoin ja siinä on Adidasmies ja Voimanainen –näyttely mielestäni onnistunut hyvin. Vaikka teoksissa on synkkiä sävyjä, ne eivät anna täysin traagista kuvaa lapsista. Itselleni syntyi vihaisista tytöistä, kypärämäisistä lasten pipoista ja äidin lapselleen jättämistä lapuista kuva pienistä, mutta yllättävän vahvoista ihmisistä. Lapset ovat sitkeitä ja kestävät monenlaista, vaikka heidän ei kuuluisi kestää sitä. Lapsuusaiheisia teoksia katsoessani yksi sisälläni heränneistä tunteista oli sääli. On hienoa, että taiteen avulla voidaan saada aikuiset ajattelemaan, millaista on nähdä maailma lapsen silmin.

Palatakseni näyttelyn monipuolisuuteen. Näyttely todella kertoo ihmiselämän kirjon aina lapsuudesta vanhuuteen asti, käsitellen välissä miehen ja naisen roolia. On hienoa, että kaikkia näitä tärkeitä aiheita nostetaan esille, mutta Adidasmies ja Voimanainen –näyttelyä tuntui vaivaavan liiallinen runsaus. Teoksia on paljon ja välillä tuntui, että teokset olisivat tarvinneet enemmän tyhjää tilaa ympärilleen. Joka tapauksessa näyttelyssä on paljon kiinnostavia ja ajatuksia herättäviä teoksia. On hyvä pysähtyä välillä tutkimaan ja pohtimaan, miltä maailma näyttää jonkun toisen, miehen, naisen, lapsen tai vanhuksen, näkökulmasta. Adidasmies ja Voimanainen –näyttely osoittaa monipuolisuudellaan myös sen, ettei kukaan katso maailmaa tyhjyydestä vaan ympärillä on aina muita mahdollisia näkökulmia, joilla on vaikutuksensa siihen, miten kukakin maailman kokee.

Katri Aholainen

My Mad Fat Diary

Blogin yleisestä linjasta kenties hieman poiketen kirjoitan mielestäni oikein mainiosta ja merkityksellistä tv-sarjasta. Valtavirran viihteessä erityisesti naishahmot ovat usein ulkonäöltään identtisiä – valkoisia, hoikkia ja konventionaalisesti kauniita. Ulkoisen olemuksen korostuessa naishahmot kovin usein jäävät varsin yksiulotteisiksi myös persoonaltaan ja hahmonkehitykseltään. Voi myös pohtia sitä, minkä vuoksi (edelleen valtavirran viihteessä) naishahmot jäävät usein silkoiksi sivuhahmoiksi ja miksi heitä arvotetaan (paitsi fiktiossa itsessään, myös ympäröivässä mediakeskustelussa) täysin eri tavoin kuin mieshahmoja. Viihteessä vallitsevan miesdominanssin vuoksi seuraan tv:tä varsin vähän, sillä koen sen antavan minulle hyvin vähän yhtään mitään. Brittiläinen nuortensarja My Mad Fat Diary on kuitenkin poikkeus.

My Mad Fat Diary (2013-2014?) perustuu Rae Earlin omaelämäkerralliseen My Fat, Mad Teenage Diaryyn. Tv-sarjan fiktiivinen Rae Earl on 16-vuotias tyttö, joka sarjan alussa palaa psykiatrisesta sairaalasta takaisin arkeen yksinhuoltajaäitinsä luo. Rae on lihava ja hän kärsii muun muassa syömishäiriöstä, paniikkikohtauksista ja (vääristyneestä) kehonkuvastaan. Raen ylipaino ja ei-konventionaalinen ulkonäkö ei kuitenkaan missään vaiheessa ole sarjassa naurun aiheena ja juuri tässä MMFD poikkeaa turhan monesta muusta valtavirran tuotteesta. Rae on ensisijaisesti Rae, moniulotteinen henkilö, ystävä ja tytär, eikä toiseuttavan huumorin tai pilkan kohde ulkonäkönsä vuoksi. Merkittävää on myös se, että sarjassa kuvataan (lihavan) teinitytön seksuaalisuutta ilman seksualisointia tai objektifisoimista. Fantasiat, masturbointi ja muut seksuaaliset aktiviteetit kuvataan realistisesti ja ymmärtävästi. Raen vartalo on kenties toisinaan itseinhon lähde, mutta se on myös nautinnon lähde eikä tätäkään aspektia piiloteta pilkan taakse. Sarja ei sorru fat shamingiin: lihavuus ei ole syy Raen ongelmiin ja hän tietää itsekin, että painonpudotus ei muuttaisi mitään. Vastaavan asenteen toivoisi leviävän laajemmallekin, sillä lihavuuden rinnastaminen epäterveellisyyteen ja edelleen muihin ongelmiin on ihan huuhaata.

Raen identiteetti määräytyy ensisijassa hänen suhteistaan itseensä ja muihin ihmisiin. Mielenterveysongelmat ja lihavuus eivät määritä Raeta ihmisenä, vaikka nekin toki vaikuttavat hänen (ja muiden) tapaan nähdä itsensä. Raella on romanttisia suhteita, kuten kai kaikissa nuortensarjoissa muutenkin, mutta niiden rinnalla aivan yhtä merkittävinä ovat suhteet ystäviin ja perheeseen. Ystävyyssuhde Chloen kanssa kohoaa mielestäni jopa tärkeämmäksi. Sarja läpäisee oikein helposti Bechdel-testin, sillä päähenkilön elämä ei pyöri vain miesten ympärillä. Merkittävää on sekin, että romanttinen (hetero)rakkaus ei tarjoa ratkaisua kaikkeen.

Puutteitakin sarjassa on: päähuomio on valkoisessa, sangen heteroseksuaalisessa keskiluokassa. Silti uskallan toivoa, että sarja avaa mahdollisuuksia myös muuhun. On tärkeää, että valtavirran viihde tarjoaa kuvia ja tarinoita ihmisistä stereotyyppien ja ihanteiden sijaan.

Lihavuudesta ja fat acceptancesta viihteessä on kirjoitettu mainiosti Rookiessa

 

 

Kuva: http://mymadfatdiary.tumblr.com

 

 

 

 

Tiina Nissinen

Kriittisissä iltamissa partajeesuksia ja transsukupuolisuutta

F-piste järjesti Kriittiset iltamat Kirjakahvilassa 25.3. Aiheena oli transsukupuolisuus ja yleisöä oli paikalla kolmisenkymmentä henkilöä. Puhujina olivat Turun yliopiston keski- ja uuden ajan historian tutkija Tom Linkinen ja sukupuolentutkimuksen maisteriopiskelija Sade Kondelin sekä Transtukiverkoston edustaja Aron Pohjansaro. Kukin puhujista piti ensin vuorollaan oman esitelmän tai alustuksen, sitten puhujat vastasivat juontajan ja yleisön esittämiin kysymyksiin. Varsin vilkasta keskustelua syntyikin, etenkin kun puhujat viihtyivät aiheen parissa myös keskinäisen jutustelun merkeissä. 

Tutkija Tom Linkinen valotti ensimmäisenä historiallista aspektia transsukupuolisuuteen kertomalla esimerkkien avulla väärään ruumiiseen syntymisestä antiikin Kreikan mytologioissa ja keskiajan Englannissa. Roomalaisen runoilija Ovidiuksen tarussa kerrotaan Iphiksestä, joka syntyi tyttönä mutta kasvatettiin poikana, koska tyttöä ei haluttu perheeseen. Vartuttuaan Iphis rakastui tyttöön ja halusi hänen kanssaan naimisiin, ja onnellisina loppuna jumalat muuttivat hänet mieheksi juuri ennen häitä. Linkinen muistutti, että transsukupuolisuus on ilmiönä vanha, vaikka onkin vasta lähiaikoina noussut suurempaan julkiseen keskusteluun ja yleiseen tietoisuuteen.

Toisena puhujana Sade Kondelin kertoi omasta tutkimuksestaan transsukupuolisuuteen liittyen. Gradussaan Kondelin on haastatellut sukupuolenkorjausprosessin läpikäyneitä heidän kokemuksistaan. Kondelin puhui siitä, miten sukupuoli ja seksuaalisuus on käsitetty ja käsitetään erillisiksi janoiksi (äärimmäisestä maskuliinisuudesta äärimmäiseen feminiinisyyteen, ja äärimmäisestä homoudesta äärimmäiseen heterouteen). Hänen mukaansa näitä ei kuitenkaan voi erottaa toisistaan, koska sukupuoli ja seksuaalisuus ovat kiinteässä yhteydessä keskenään ja vaikuttavat toisiinsa – eikä vain niin, että ”kun on tosi homo, on jo trans”, kuten yksinkertaistavasti on ajateltu.

Kolmantena Aron Pohjansaro esitteli Transtukiverkoston toimintaa Turussa. Transtukiverkosto on muutaman aktiivin pyörittämä toimintaryhmä, joka tarjoaa transsukupuolisille ja heidän läheisilleen muun muassa keskusteluryhmiä ja juridista apua esimerkiksi valitusten kirjoittamiseen terveydenhuoltotahoille. Pohjansaron mukaan vertaistuki ja saman kokeneilta saatu kannustus on tärkeää, koska transprosessi on raskas ja kuitenkin siihen lähtevältä vaaditaan periksiantamatonta omien oikeuksien puolustamista osin hyvinkin syrjiviä ja kummallisia yhteiskunnallisia rakenteita vastaan. Lääkärit esimerkiksi saattavat käsittää transidentiteetin psykiatrista hoitoa vaativaksi ongelmaksi sen sijaan, että näkisivät sen tasaveroisena sukupuolikokemuksena cis-sukupuolisuuden kanssa.

Seuranneessa keskustelussa tuli esille se, miten vähän transsukupuolisuuteen liittyvistä aiheista on yliopistollista tutkimusta. Kondelin kuvaili tutkimuskenttää niin, ettei se ole kuin verkko, jossa on siellä täällä reikiä, vaan lähinnä kuin aava ja autio meri, jossa on siellä täällä pieniä saaria. Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että tämä kaipaisi korjausta. Puhujien mielestä transtutkimus saisi horjuttaa perinteisiä käsityksiä sukupuolesta ja seksuaalisuudesta ja niiden tutkimustapoja ”toivottavasti mahdollisimman paljon”.

Oli myös puhetta ihmisten omituisista käsityksistä transsukupuolisuuteen liittyen. Sukupuolenvaihdos-termi on puhujien mukaan vielä valitettavan yleisesti käytössä. Tietämättömyys ja ennakkoluuloisuus näkyvät ylikorostuneena kiinnostuksena transsukupuolisten genitaaleja kohtaan: puhujat kertoivat törmänneensä suoriin uteluihin siitä, ”mitä sulla sitten on housuissa?!”. Kondelin korjasi mielikuvan siitä, että sukupuoli vaihtuisi leikkauspöydällä, ja kertoi sanoneensa kyselijöille, että kyseinen operaatio tehtiin maistraatissa, kesti 10 minuuttia eikä edes puudutettu. Pohjansaro puolestaan sanoi ajattelevansa, että sukupuolta on yhtä monta kuin ihmistä, samalla tavoin kun kaikki näkevät väritkin hieman eri tavalla ja on vain opittu ajattelemaan, että ”tuo on punainen ja tuo vihreä”. Kondelin tiivisti osuvasti keskustelun pääpointit toteamalla sarkastisesti, että stereotypiat ja yleistäminen on kivaa, muutenhan voisi vaikka joutua kohtaamaan ihmisen!

Tällä kertaa emme ottaneet kriittistä näkökulmaa ilmiöön sinänsä, koska se ei ollut järkevä lähestymistapa aiheeseen. Ilta piti kuitenkin sisällään paljonkin kritiikkiä muun muassa terveydenhuoltojärjestelmää, homo- ja transfoobikkoja sekä yhteiskunnallisia syrjiviä rakenteita kohtaan. F-piste ei järjestäjänä myöskään jäänyt vaille palautetta: eräs puhuja ennen keskustelun aloittamista totesi, että ”F-pisteen tapahtuma ja pelkkiä partajeesuksia puhumassa”, mikä tuntui häntä kovasti huvittavan. Tämä oli oletettavasti kommentti F-pisteen aikaisempaan, kenties turhan naiskeskeiseen toimintalinjaan. Näiden Kriittisten iltamien myötä F-piste toivottavasti vakuutti loputkin epäilijät siitä, että kaikki sukupuolet ovat yhtä haluttuja ja tervetulleita mukaan toimintaamme – emme ole mikään miesvihan linnake, vaikka sellaistakin on epäilty.

Leena Rinne