Hellyyden kipeä

HEINI SALO

Hellyys sulki syliinsä. Kovaan ja pelkistettyyn syliinsä, jonka ainoa turva tuntuu kätkeytyvän Tom of Finland -lakanoihin ja tupakansavuiselle ikkunalaudalle.

Pauliina Talikka on sovittanut Jonas Gardellin Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin -kirjasarjaan pohjautuvan Hellyys-näytelmän Turun ylioppilasteatterille samaistuttavaksi ja nuoruuden herkäksi tarinaksi rakkaudesta. Tapahtumat sijoittuvat 80-luvun Tukholmaan, jossa Benjamin (Julius Kalliokoski) ja Rasmus (Olli Kinnunen) elävät aikansa pelätyimmän sairauden; AIDS:in todellisuutta homoyhteisön näkökulmasta. Aikansa todellisuudessa elävät myös Rasmuksen äiti ja isä (Stella Storberg ja Marko Rumbin), jotka vastaanottavat tiedon poikansa diagnoosista ja kamppailevat oman suhtautumisensa kanssa kumpikin tahollaan.

Näytelmässä vuorottelevat kaksi aikatasoa, jotka on toteutettu varsin tehokkaasti toistamalla samoja toimintoja aina aikatasosta toiseen siirryttäessä. Rasmuksen, Benjaminin, sekä Rasmuksen vanhempien edesottamuksia seurataan Benjaminin ja Rasmuksen kotona, jonne huolestuneet vanhemmat ovat saapuneet yllätysvierailulle sekä myöhemmin sairaalassa, jossa kaikki ovat yhtä voimattomia sairasvuoteen ympärillä.

 Julius Kalliokosken ja Olli Kinnusen roolisuoritusten voimaan luoda tarpeeksi uskottavuutta Rasmuksen ja Benjaminin väliselle suhteelle esitin alussa varovaiset epäilyni. Avauskohtauksen siluettihahmojen villi seksikohtaus Bohemian Rhapsodyn siivittämänä ja sitä seurannut Rasmus ikkunalaudalla rappioromanttisesti polttamassa tupakkaa eivät kohtauksina välittömästi kohdanneet Benjaminin vakaampaa, vaikkakin hieman epävarmaa, olemusta, joka tuntui jakavan tilaa äkillisesti. Ehdin pelästyä, että hiuksenhieno haparointi saattaisi millä hetkellä tahansa rikkoa taian, jonka varaan näytelmän olisi tarkoitus rakentua. Tapahtumien edetessä on kuitenkin selvää, ettei sanoin sanota sitä, mitä todella tahdotaan, ja jokainen sana on yhtä merkityksetön tai merkityksellinen suhteessa siihen mitä tuleman pitää. Odotettu ja yhtä odottamaton tuntuvat aina kohtaavan.

Mutta kuten sanottu: hahmot vievät mukanaan ja kokonaisuus näyttäytyy herkän värisevänä otoksena Rasmuksen ja Benjaminin välisistä tunteista. Pienet naurahduksenomaiset hempeät hetket kahden rakastavaisen välillä ovat samalla ahdistuksen täyteisiä, mutta sitäkin arvokkaampia edes sellaisina. Itselleni samaistuttavimmaksi teemaksi näytelmässä nousee pelko kaikessa arvaamattomuudessaan: pelko, että jää yksin, kuolemanpelko, pelko epävarmasta tulevaisuudesta, pelko, että menettää, pelko, ettei ole paikalla toisen hengähtäessä viimeisen kerran, pelko, että joku kyselisi enemmän kuin tarvitsisi, pelko vanhempien reaktiosta, pelko, että yskäisee.

Loppua kohden yhä useampi niiskuttaa katsomossa, omat silmäkulmani ovat kuivat. Sisälläni kuitenkin suorastaan hykerryttää. Jollain tapaa elokuvallisina näyttäytyvät kohtaukset paljastavat kuitenkin vain sen verran, ettei pysty varsinaisesti nimeämään sitä, mikä näytelmässä vaikuttaa niin voimakkaasti. Näytelmän ristiriitaisten tunnereaktioiden täyteisyys saa kuitenkin kaiken pakahduttavasti sinetöivän loppukohtauksensa; kaksi ihmistä ja heidän välisensä salainen yhteinen tuntuu aukenevan lopultakin, ja kaikki muu todella tuntuu menettävän merkityksensä.

Viimeisen kohtauksen viimeisillä hetkillä vieräytän kuin vahingossa yhden tai kahden kyyneleen verran osoitusta myös omasta tunnekokemuksestani. Hellyys koskee ja koskettaa, se jää mahaan kutisemaan ja tuskin päästää kuivuuden karheasta ja samalla puuterisen sileästä otteestaan.

F-pisteen teatteripaneeli

Turun alueen teatterikevät on käynnistynyt kiinnostavalla ja sataprosenttisesti F-pisteen kannustamalla tavalla.

Turun ylioppilasteatterissa sai lauantaina 20.2. ensi-iltansa Jonas Gardellin kirjoittama näytelmä Hellyys. Hellyyden henkilöhahmot ja tapahtumat ovat monelle tuttuja vuosina 2012-2013 julkaistusta kirjatrilogiasta Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin (Torka aldrig tårar utan handskar), josta ohjattiin välittömästi kolmiosainen minisarja SVT1:lle. Kirjasarjan lukijat tai tv-sarjan katsojat eivät kuitenkaan välttämättä tunne Gardellin alkuperäistä, jo 80-luvulla julkaistua näytelmää – mutta asian voi korjata suuntaamalla Turun ylioppilasteatterille maaliskuun loppuun mennessä.

Kaarinan nuorisoteatterin kevään ohjelmistosta puolestaan löytyy Pirkko Saision HOMO!. Kantaesityksensä Kansallisteatterissa saanut räväkkä oopperanäytelmä kohahdutti YLE:n homoillan jälkeistä Suomea vuonna 2011, mutta ennakkoluuloja ruotiva teos ei ole vanhentunut viidessä vuodessa vähääkään, ja herättää taatusti paljon keskustelua saapuessaan ensi-iltaan tulevana aprillipäivänä.

F-piste järjesti uutuusproduktioiden kunniaksi teatteripaneelin Bar Suxesissa lauantaina 13.2. Puhujina paneelissa olivat Hellyyden ohjaaja Pauliina Talikka, HOMO!:n ohjaaja Heini Vahtera, ja Hellyydessä näyttelevät Olli Kinnunen ja Marko Rumbin. Pääsimme kuulemaan muun muassa produktioiden taustoista, tekoprosesseista ja teemoista, teosten ajankohtaisuudesta ja identiteetin merkityksestä teatterissa. Lisäksi keskustelua syntyi paitsi näytelmistä itsestään, myös Suomen nykytilanteesta ja kansalaisoikeuksista. Ihanien panelistien ja hermostuneen juontajan lisäksi keskusteluun osallistui aktiivinen yleisö, jolla riitti kysyttävää ja kommentteja.

Puolitoistatuntinen paneeli tuntui kuluvan (ainakin juontajan mielestä) kuin kliseisessä hujauksessa. Kaikista panelisteista välittyi äärimmäisen aito innostus omaa produktiotaan kohtaan, ja aloin paneelin jälkeen odottaa näytelmien näkemistä vielä entistä enemmän. Hellyyden ja HOMO!:n toimijat näyttävät tekevän juuri sitä, mitä haluavatkin tehdä, suurella tunteella, ja uskon tämän välittyvän teatterin lavalta jokaiselle katsojalle.

Turun ylioppilasteatterin Hellyyden liput on toistaiseksi myyty loppuun, mutta kehotan tarkkailemaan tilannetta ja yrittämään napata peruutuspaikat. Kaarinan nuorisoteatterin HOMO!:n liput ovat myynnissä parhaillaan. Rientäkää!

Emma,

F-pisteen sihteeri ja satunnaisesti paneeleja juontava esiintymiskammoinen

Tullaanko sulta joskus kysymään, miten sä harrastat seksiä sun kumppanin kanssa? Multa tullaan, häiritsevän usein. Viimeksi, kun näin kävi, istuin naispuolisen ystäväni kanssa juttelemassa. Kysyjä oletti meidät pariskunnaksi, koska olimme homobaarissa. Jouduimme tuottamaan hänelle pettymyksen ja ilmoittamaan, ettemme ole menneet sänkyyn keskenämme ja vaikka olisimmekin, emme jakaisi yksityiskohtia hänen kanssaan. Vastaavanlaiset kysymykset tullaan aina esittämään sama virne kasvoilla. Sellainen, jonka perusteella voi sanoa varmasti, ettei kysyjä tee mielestään mitään sellaista, joka voisi tuntua ahdistavalta, vastenmieliseltä tai tungettelevalta. 

Toisella kertaa istuimme perinteisessä pubissa useamman ihmisen voimin. Viereisessä loosissa selkäni takana istuva mies hoksasi, että seurustelen naisen kanssa. Tästä motivoituneena hän muutaman minuutin välein kääntyi meidän suuntaamme, taputteli mua olkapäälle ja tahtoi tietää, miksi haluan olla naisen kanssa, kun voisin valita varakkaan miehen. Hän myös koki tarpeelliseksi pitää anatomialuentoa siitä, mitä sellaista miehillä on housuissa, joka naisystävältäni puuttuu. 

Noin kuukausi sitten, kun istuimme kumppanini kanssa ravintolassa asuntomme lähellä, eräs mies tuli kyselemään, yllätys yllätys, seksistä. Hänet kuitenkin haki pois yksi samaan porukkaan kuuluneista henkilöistä. Hän pahoitteli ystävänsä käytöstä kertomalla, ettei tämä ystävä ”oo tottunu teijänlaisiin” ja että hän itse kyllä tykkää siitä, että lesboja on. Tämän hän ilmoitti suurieleisesti kaverinsa kanssa myhäillen ja virnistellen. 

Vastaavia kohtaamisia on runsaasti, yllättävän moni kokee tarpeelliseksi reagoida naisparin läsnäoloon. He tekevät meille selväksi, että meidät on tunnistettu kuuluvaksi sellaiseen ryhmään, jonka elämä ja erityisesti seksielämä heitä kiinnostaa. He eivät välttämättä lopeta uteluaan, kun heiltä sitä pyytää, vaan sinnikkäästi palaavat pöytääsi ja saman puheenaiheen äärelle. Tämä on ehkä pientä ja harmitonta sinänsä, mutta ehdottomasti ei-toivottavaa, häiritsevää ja oman porukan kanssa juttelun jatkuvasti ikävällä tavalla keskeyttävää. Olisin kiitollinen, jos useammin oletettaisiin, etten halua keskustella itselleni yksityisistä asioista vieraiden kanssa.

-Julia Valli-

Hei,
ja hyvää alkanutta vuotta F-pisteen tuoreen hallituksen puolesta!

Aloitan helmikuun blogivuorot omalla esittäytymiselläni, koska olen vuodelle 2016 valittu koulutuspoliittinen vastaava eli ”kopo”. Toivon että tämä tieto leviää myös F-pisteen muiden jäsenien keskuuteen, jotta pystyn mahdollisimman hyvin täyttämään tehtäväni oppilaiden, oppiaineen ja opettajien välisenä linkkinä. Minulle voi vuoden aikana aina lähettää sähköpostia opiskeluun ja opintoihin liittyvistä kysymyksistä, antaa palautetta kursseista tai muusta erityisesti sukupuolentutkimukseen liittyvästä tai kertoa esimerkiksi, jos jokin tuntuu hankalalta. Tai jos bongaat minut yliopistolla, tule vain rohkeasti kertomaan jos jokin askarruttaa, sillä kopona vien viestiä mielelläni eteenpäin ja mahdollisiin ongelmiin voidaan puuttua. Oppilaiden palaute ja hyvinvointi on erittäin tärkeää myös yliopistolle ja on toivottavaa, etteivät opinnot keskeydy turhaan esimerkiksi uupumuksen, motivaation puutteen tai turhautumisen takia.

Sitten hieman itsestäni! Nimeni on Paula Mäkinen ja olen kolmatta vuotta opiskelemassa Turun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa pääaineenani musiikkitiede, rakkaana sivuaineena sukupuolentutkimus. Jäin heti peruskurssilla koukkuun sukupuolentutkimukseen, sillä se tuntui vastaavan kaikkea sitä mitä olin halunnut palavasti opiskella, mutta en oikeastaan edes tiennyt olevan oppiaineena. Tällä hetkellä perusopinnot ovat kasassa ja aineopinnot hyvässä vauhdissa. Erilaisista sukupuolentutkimuksen kursseista on siis kokemusta ja lisää hankin kasvavalla innolla. Tämän lisäksi minut saattaa joskus bongata yliopistoliikunnan tunneilta, sillä toimin siellä tarvittaessa sijaisena. Muutenkin suosittelen yliopistoliikunnan monipuolista tarjontaa opiskelujen oheen. Kun sporttailee välillä, jaksaa paremmin!

Koska musiikki on erittäin lähellä sydäntäni, vielä muutama sana musiikkiharrastuksistani. Soitan rumpuja tällä hetkellä Malestain -nimisessä bändissä, jonka materiaalia voi käydä vilkaisemassa esimerkiksi tästä linkistä. https://www.youtube.com/watch?v=X2Riwtzmhvg Kitaran varresta voi myös bongata F-pisteen tiedottajan, Anniinan! Bändimme on tauolla kevään ajan, mutta kesällä toivottavasti taas rokataan! Jos joku kiinnostui enemmän, maistiaisia voi kuunnella EP:ltä Real Life, Real Thing, Real Disorders, jota saa minulta tai Anniinalta. Meillä on myös tekeillä uutta materiaalia hieman karsitulla kokoonpanolla.

Musiikkiin ja muuhun taiteiluun liittyen F-pisteellä olisi tarkoituksena järjestää vuoden aikana hauskoja ja sopivan kantaaottavia tapahtumia kuten leffa-, keskustelu-, open mic- ja bändi-iltoja joten pysykää kuulolla täällä ja Facebook-sivuillamme!

Iloa alkaneeseen vuoteen!

T. Paula, F-Pisteen kopo
painma@utu.fi

Heissan kaikille! 

 F-blogi hiljentyi yllättäen syksyllä, emme ole edes hallituksessa varmoja, miten niin pääsi käymään. Toivotaan, että tänä vuonna sormemme seikkailevat näppäimistöllä useammin! Otamme myös mielellämme apua vastaan – F-blogiin saa kirjoittaa kuka tahansa ja mistä tahansa, kunhan aihe sopii sukupuolentutkimuksen teemoihin. Kirjoittamalla voi myös kerätä opintopisteitä – kahdesta akateemisesta tekstistä (esimerkiksi oman tutkimuksen esittelystä) saa yhden opintopisteen. 

Potkaistaan kuitenkin vuosi käyntiin pidemmittä puheitta esittelemällä vuoden 2016 uusi hallitus: 

Pipsa Raglitius, puheenjohtaja 

Saara Khatib, varapuheenjohtaja ja talousvastaava 

Emma Rantatalo, sihteeri 

Anniina Kauppinen, tiedottaja 

Paula Mäkinen, koulutuspoliittinen vastavaa 

Liisa Sahlberg, sosiaalipoliittinen vastaava 

Julia Valli, tapahtuma- ja kulttuurivastaava 

Hallituksen ulkopuoliset jäsenet: Lukupiirivastaava, Eero 

Mukavaa alkanutta vuotta kaikille toivoo Pj-Pipsa 

P.S F-Pisteen nettisivujen uudistaminen on edelleen työn alla, pahoittelemme!

F-pisteen lukupiiri ja alumni-ilta

F-pisteen lukupiiri

F-piste on taas tuttuun tapaan käynnistämässä sukupuolentutkimuksen opintoja tukevaa lukupiiritoimintaa. Lukupiirin aikana käsitellään neljää eri teemaa, joita kaikkia vetää eri vastuuhenkilö. Teemat ovat 1) ruumiillisuus, 2) seksuaalisuus, 3) rotu ja etnisyys sekä 4) sukupuolen moninaisuus. Lukupiiri on suunnattu erityisesti perus- ja aineopintovaiheessa oleville opiskelijoille, mutta myös pidemmällä olevat ovat tervetulleita mukaan.

Lukupiiri kokoontuu yhteensä neljä kertaa toisen ja kolmannen periodin aikana (2 kertaa/periodi). Jokaiselle kerralle luetaan kolme artikkelia, joista samalla kirjoitetaan noin liuskan verran tekstiä. Säännöllisellä osallistumisella lukupiirin tapaamisiin saa viisi opintopistettä, jotka voi hyväksilukea esimerkiksi sukupuolentutkimuksen teemoihin (P4/A4/S4). Mukaan voi kuitenkin tulla myös opintopisteitä suorittamatta ihan vain kuuntelemaan tai osallistua oman kiinnostuksen mukaan.

Lukupiirin ajankohtaa ei ole vielä lyöty lukkoon, jotta mahdollisimman moni lukupiiristä kiinnostunut pääsisi mukaan. F-pisteen hallitus (f-hallitus@lists.utu.fi) kerää alustavia ilmoittautumisia 23.10. asti, jonka jälkeen järjestämme äänestyksen lukupiirin ajankohdasta. Samalla lähetämme käsiteltävän aineiston sähköpostilla osallistujille.

Alumni-ilta

F-piste järjestää alumni-illan tiistaina 20.10. Mimesiksellä (keltainen puurakennus Sirkkalan kasarmilla). Paikalla on sukupuolentutkimusta opiskelleita ja/tai työssään hyödyntäviä vierailijoita kertomassa urapoluistaan. Pienten alustusten jälkeen opiskelijoilla on tilaisuus esittää kysymyksiä esimerkiksi sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmasta, jatko-opinnoista, opettamisesta ja alan opintojen hyödyntämisestä yliopiston ulkopuolella.

Mukaan ovat tervetulleita kaikki sukupuolentutkimuksesta kiinnostuneet opintojen vaiheeseen katsomatta. Tunnelma on rento, ja tapahtuman jälkeen voi jäädä Mimesikselle viettämään aikaa kopo- ja sopoillan merkeissä viinistä ja pienestä purtavasta nauttien.

Tervetuloa mukaan F-pisteen toimintaan!

 

Jael Tuominen

F-pisteen koulutuspoliittinen vastaava

Kirja-arvostelu: Roxane Gay – Bad Feminist

F-pisteen toissaviikkoisessa uusien illassa kerroin useamman kerran pyörineellä esittelykierroksella harrastuksistani seuraavasti: ”En oikeastaan tee paljon muuta kuin luen.” Tästä voi päätellä, että tykkään kirjoista ja lukemisesta aika paljon. Tekstintäyteisten sivujen kahina karkottaa usein pahan mielen ja maailmantuskan. Jos luen jotain ikävää, korjaan asian lukemalla jotain mukavaa, tai vähintäänkin mukavan ikävää. Olenko helppo? Voi kyllä. Ja kirjojen asialla olen nytkin.

Kelataan aikaa muutama viikko taaksepäin. VMA:t olivat ohi, pyörin netissä lukemassa satunnaisia uutisia. Saatoin vilkaista paria keskustelupalstaa ja kommenttiosiota. Alkoi vituttaa. Tuskailin ja pohdin, missä olisi kirja, joka käsittelisi kevyesti, hauskasti, fiksusti, asiallisesti ja oivaltavasti ajankohtaisia aiheita feministisestä näkökulmasta. Onneksi tajusin, etten ollut vieläkään, vuoden kestäneestä innostuksesta huolimatta, lukenut monien kiittelemää Roxane Gayn esseekokoelmaa Bad Feminist (Harper Perennial).

Kirja osoittautui sataprosenttisesti juuri sellaiseksi, mitä kaipasin.

Vuonna 2014 julkaistuun teokseen on koottu haitilais-amerikkalaisen Roxane Gayn kirjoituksia, joiden versioita on aiemmin julkaistu mm. BuzzFeedissa, Salonissa, Guardianissa, The Rumpuksessa, Jezebelissa, Los Angeles Reviewissa ja American Prospectissa. Esseiden aiheet vaihtelevat lähes laidasta laitaan; tarkastelun kohteeksi joutuvat niin rodun perusteella profilointi, Sweet Valley High –kirjasarja, raiskausläppä, kilpa-Scrabble ja Roxane Gayn oma persoona. Kokoelma on jaettu muutamaan otsakkeeseen, joita ovat ”Minä”, ”Sukupuoli ja seksuaalisuus”, ”Rotu ja viihde” sekä ”Politiikka, sukupuoli ja rotu”, ja joista kunkin alle mahtuu mukava määrä esseitä. Kirjoituksissaan Gay vuorottelee kepeiden, popkulttuuripitoisten artikkelien ja piinkovan sosiokulttuurisen kommentaarin välillä. Painava ja kevyt nitoutuvat tiiviiksi, uskottavaksi kokonaisuudeksi.

Kirja oli erityisen hauskaa luettavaa juuri minulle esseiden kirjoitusajankohdan vuoksi. Tekstien julkaisuajat ja niiden esittelemät tapahtumat ovat ajoittuneet vuosille 2010-2014, ja tämä on ollut sitä aikaa, jolloin olen itse käynyt läpi ”feministisen herätyksen” ja alkanut kiinnittää enemmän huomiota yhteiskunnan vikakohtiin. Enemmistö tekstien aiheista oli minulle ennestään tuttuja, ja oli hienoa huomata, että jotkin asiat, joiden vuoksi olen itse ollut suunnilleen valmiina lähtemään barrikadeille, ovat saaneet paikan oikean kirjan sivuilta, eivät ainoastaan sosiaalisesta mediasta. Tässä mielessä kirja oli kuin minulle tehty.

Mieleistä minulle oli myös Roxane Gayn asenne. Kirjan nimestä ja ”huonosta feministiyydestään” esseeisti kirjoittaa esipuheessa seuraavasti:

“I embrace the label of a bad feminist because I am human. I am messy. I’m not trying to be an example. I am not trying to be perfect. I am not trying to have all the answers. I am not trying to say I’m right. I am just trying – trying to support what I believe in, trying to do some good in this world, trying to make some noise with my writing while also being myself. […] I am a bad feminist because I never want to be placed on a Feminist Pedestal. People who are placed on pedestals are expected to pose, perfectly. Then they get knocked off when they fuck it up. I regularly fuck it up. Consider me already knocked off.”

Tykkään siitä, että niin akateemisesta kuin fiktiivisestä työstään tunnettu professori-kirjailija-monilahjakkuus tekee heti teoksen alussa selväksi, ettei kyse ole mistään kiveen kaiverretusta ainoasta ja oikeasta totuudesta. Roxane Gay ei saarnaa, ja saa kenties juuri sen avulla puolelleen sellaisiakin henkilöitä, jotka olisivat alun perin olleet hänen kanssaan eri mieltä.

Lisäksi, kuten olen aiemminkin tässä blogissa kirjoittanut, tunnen suunnatonta riemua aina, kun akateemikot jaksavat luopua jargonistaan ja kirjoittaa yksinkertaisesti ja helposti ymmärrettävästi. (Feminismi kun nyt sattuu olemaan juttu, jonka soisi kuuluvan muillekin kuin korkeasti koulutetulle yläluokalle.) Tykkään siitä, että joku viitsii rehellisesti sanoa mokaavansa, ja mokaavansa usein. Yllä olevaan lainaukseen on helppo samaistua; itse ainakin mokaan useamman kerran päivässä. Olen satavarma, että vaikka tulen lukemaan tämän tekstin virheiden varalta noin 60 kertaa, löydän siitä joka kerta jotain korjattavaa, ja viikon päästä tajuan ilmaisseeni jonkin ajatuksen aivan väärin ja kadun koko kirjoitusta. Niin se vain menee.

Eikä Roxane Gaynkaan kirja tietenkään virheetön tai täydellinen ole. Esimerkiksi suomalaislukijalle tuskin avautuvat kaikki kirjan amerikanismit (ainakaan minulle eivät), ja ylipäätänsä teos on keskittynyt ainoastaan tuon yhden liittovaltion asioihin. Olen itse äärimmäisen kiinnostunut lukemaan tutkimusta juuri rodusta ja etnisyydestä, ja nämä aiheet ovatkin Bad Feministin keskiössä, mutta tietysti pelkästään amerikkalaisesta näkökulmasta. Tajuan toki, ettei tällaisia aiheita ole mahdollista käsitellä universaalisti ja kaiken kattavasti, mutta amerikkalaiskonteksti johtaa usein myös yleistykseen. Valitettavasti on myös todettava, ettei kirja luultavastikaan kestä kovin paljon aikaa. Vaikka olenkin nyt sitä mieltä, että esseiden ajankohtaisuus ja nykyhetken käsittely ovat ehdottomasti plussaa, epäilen, ettei kovin monia lukijoita kiinnostaa lukea 50 vuoden päästä tekstiä 25.6.2013 pidetystä senaatin istunnosta liittyen Texasin silloiseen aborttilainsäädäntöön.  

Ja vaikka yleisesti ottaen pidän Roxane Gayn tavasta kyseenalaistaa omat väittämänsä, saa juuri tämä tapa esseet vaikuttamaan ajoittain hajanaisilta ja keskeneräisiltä. Kritiikkiä tästä on esittänyt Independentissä Hannah McGill (2014), joka esittää, että tapa on seurausta internet-ympäristöstä, jossa kirjailija on enimmäkseen vaikuttanut: ”[Gay’s writing is] unapologetically raw and informal, but also paranoid, constantly arming itself for the comments section by pre-empting disagreement.” Kaikista surkeinta on kenties se, että kirjan myötä Gay on, esipuheensa vastusteluista huolimatta, nostettu sille pelätylle jalustalle, kuten todistaa Orli Matlow’n artikkeli ”Bad feminist still hasn’t read Bad Feminist” (2015). Nimensä mukaisesti artikkelissa käsitellään kirjan luomaa paradoksia, jonka mukaan henkilö, joka ei ole vielä Bad Feministiä lukenut, on automaattisesti huono feministi. Huh.

Mutta, kuten Roxane Gay kirjansa lopussa toteaa [spoiler warning]: ”I would rather be a bad feminist than no feminist at all.” Yrittäessäni olla edes vähän parempi feministi tulin lukeneeksi tämän kirjan, ja olen siitä iloinen. Toivoisin markkinoille enemmänkin Bad Feministin kaltaisia ajattelevaisia ja helppolukuisia teoksia feminismistä. Ja jos jollakulla on ehdotuksia tällaisista kirjoista suomalaisessa kontekstissa, viskatkaa tänne! :D

Emma Rantatalo

F-pisteen sihteeri, jolla on varmuuden vuoksi aina sekä lukulaite että konkreettinen kirja laukussa.

Lähteet:

Gay Roxane, 2014: Bad Feminist. New York, NY: Haprer Perennial.

Matlow Orli, 2015: Bad feminist still hasn’t read Bad Feminist [online]. Saatavissa: http://www.reductress.com/post/bad-feminist-still-hasnt-read-bad-feminist/

McGill Hannah 2014: Bad Feminist: Essays by Roxane Gay, book review: Breaking her own rules to be honest [online]. Saatavissa: http://www.independent.co.uk/arts-entertainment/books/reviews/bad-feminist-essays-by-roxane-gay-book-review-breaking-her-own-rules-to-be-honest-9683843.html