Puheenjohtajan kevättervehdys 2019

Moikka!

Vappu lähenee ja F-pistekin heräilee pikkuhiljaa lyhyiltä talvinokosilta uuden ja innokkaan hallituksen voimin!

F-pisteessä koettiin todellakin täystuuletus vanhan hallituksen eläköidyttyä. Tilalle saatiin kuitenkin onneksi monta uutta tekijää eikä syksyinen hätähuuto kaikunut tyhjille korville.

Itse lähdin mukaan F-pisteen toimintaan ennen kaikkea uusien haasteiden ja mukavien kokemusten pariin. Hallituskokemusta omasin onneksi jo etukäteen joten aivan tyhjästä ei joutunut puheenjohtajan vastuuhommiakaan aloittamaan, minkä lisäksi Emma ja muut ovat olleet aktiivisesti auttamassa meitä alkuun. Pääsemme rakentamaan melko omannäköistä järjestöä hyvälle pohjalle, ja tavoitteena olisikin saada F-pisteelle näkyvyyttä ja paljon uusia toimijoita, tehdä yhdessä kaikille turvallinen ja inspiroiva pienen kynnyksen järjestö. Ja olemme hankkimassa F-pisteelle oman ainejärjestölipun! Vapise, patriarkaatti.

Loppukeväästä ja vapun jälkeen(kin) F-pisteellä on aktiivisesti tapahtumia muun muassa viikottaisen leffakerhon ja alumni-illan merkeissä, unohtamatta uuden haalarimerkin suunnittelukilpailua. Vaikka ei osaisi itse piirtää yms., voi meille lähettää myös ideoita, löytyyhän hallituksesta myös graafisesti lahjakkaita yksilöitä (kuten allekirjoittanut, heh).

Tässä kevään tapahtumia:

Käsityökerho: Vappu-edition - Sunnuntai 28.4. klo 14 -> @ Keltsi/Mimesis

Vappubooli - Tiistai 30.4. klo 12 -> @ Sirkkala

Karaokeilta - Torstai 2.5. klo 20 -> @ Coco Loco

Hömppäleffakerho - Maanantai 6.5. klo 19 -> @ Teutorin Tossu (jatkuu läpi toukokuun!)

Taite-cup 2019 - TBA

Tulkaa rohkeasti tapahtumiin tutustumaan ja tunnustelemaan F-pisteen toimintaa, kaikki ovat tervetulleita vaikkeivat jäseniä olisikaan!


Keväisin terveisin,
Juho
F-pisteen uusi puheenjohtaja, jonka kuva on sanakirjassa hajamielisyyden kohdalla.

Puheenjohtajan syystervehdys 2018

Tervehdys F-pisteläiset!

Aika potkaista taas lukuvuosi käyntiin toden teolla, ja mitkäs sen paremmat tavat se tehdä kuin osallistuminen Taite-kastajaisiin ja F-pisteen uusien iltaan.

Nyt siis kalenterit esille:

Taite-kastajaiset, F-pisteen rasti Baaribaarissa torstaina 20.9. klo 18

Uusien ilta perjantaina 28.9. klo 18​, paikkana Mimesis/Keltsi/Keltainen puutalo Sirkkalan pihalla. Kuten perinteisesti, luvassa syötävää, juotavaa, puhetta feminismeistä ja lemmikeistä sekä maailmanparannusta.

Lisäksi äärimmäisen tärkeä asia:

F-PISTE KAIPAA KIPEÄSTI UUSIA HALLITUSLAISIA ENSI KAUDELLE!

Nyt on sellainen tilanne, että koko F-pisteen hallitus on jäämässä eläkkeelle. Aikamme yliopistolla on käymässä päätökseen, ja toivomme, että uusi sukupolvi astuu esiin jatkamaan F-pisteen perinnettä avoimesti feministisenä, tiedostavana ja sortoa vastaan taistelevana ainejärjestönä. Tarvitsetko opintopisteitä? Työkokemusta? Lisäansioita ceeveehen? Hyvää seuraa mielenosoituksiin tai vain yleiseen hengaukseen? Vegaanista kakkua? Mahdollisuuden vaikuttaa sukupuolentutkimuksen oppiaineiseen, kuten kursseihin, tenttikirjoihin ja opintoihin noin yleisesti? Jos vastasit pariin edellisistä kysymyksistä kyllä, F-piste on sinulle oikea paikka. Meistä kaikista nykyisistä F-hallituslaisista olisi ihan mahtavaa nähdä toiminnan jatkuvan, ja olemme murtuneita, mikäli ensi vuodelle ei saada kasaan hallitusta. Vaikka järjestötoiminnan jäädyttäminen onkin aika helppoa, sen uudelleen herättäminen on sitten taas melkoista tuskaa, joten olisi parempi saada toiminta jatkumaan ilman jäädyttelyä. Toivomme, että F-piste vaikuttaa kampuksella jatkossakin, ja juuri sinä voit auttaa F-pistettä eteenpäin!

Liity siis alkajaisiksi F-pisteen sähköpostilistalle (ohjeet nettisivulle), pistäydy tapahtumissa ja liity jäseneksi, ja saavu vähintäänkin syyskokoukseen ilmaisemaan mielenkiintosi hallituspestistä. Hallitus tarvitsee monta innokasta toimijaa, ja vanha hallitus perehdyttää uuden hommiin. Ei siis pelkoa, vaikkei hallitushommista olisikaan aiempaa kokemusta - tärkeintä on halu jatkaa F-pisteen perintöä.

Ei myöskään haittaa, vaikka ensimmäinen uusien ilta ei sopisikaan kalenteriisi -- tulemme tänä syksynä keskittymään rekrytointiin, ja järjestämme uusien iltoja pitkin syksyä. Osallistua saa niin moneen kuin suinkin ehtii. :D

Toivottavasti nähdään pian!

Terkuin Emma

F-pisteen hallituskahmija 1/6

Puheenjohtajan kevätterveiset!

Tervehdys armaat F-jäsenet,

Tänään keräännyimme hallituksen kanssa Porttiin pyöreän pöydän ympärille ja pidimme kevään viimeisen kokouksen. Nyt on siis pikkuhiljaa aika painua kesälaitumille (tai kesätöihin, tai harjoitteluun, tai tekemään gradua, tai potemaan eksistentiaalista ahdistusta), ja pitää taukoa niin blogissa kuin aktiviteettien järjestämisessäkin. Tämä kevät on ollut äärimmäisen mukavaa aikaa; olemme tavanneet tuoreita jäseniä ensimmäistä kertaa ja vaihdelleet kuulumisia pidempiaikaisten jäsenten kanssa (olette parhaita!), kokoontuneet säännöllisesti F-pisteen gradulukupiirin merkeissä (vielä suuri kiitos kaikille osallistuneille; keskustelu oli loistavaa, mielipiteenne ja analyysinne ensiluokkaista!), käyneet elokuvissa, pelanneet lautapelejä, tehneet yhteistyötä muiden taite-aineiden kanssa, ja ehkä istuneet yhdessä myös joillain sukupuolentutkimuksen kursseilla. Toivottavasti ensi syksystä tulee vähintään yhtä hieno, ja toivomme, että mahdollisimman moni myös innostuu liittymään mukaan hallitustoimintaan.

(Täytynee jo nyt ilmoittaa, että vuoden lopussa todella moni vanha hallituskonkari on valmistumisen myötä eläköitymässä, ja hallituksesta on vapautumassa monia paikkoja upouusille toimijoille. Kannattaa siis liittyä sakkiin, olipa kiikareissasi hyvä seura, uudet näkökulmat, työelämävalmiudet tai opintopisteet.)

Emme kuitenkaan hiljene olemattomiin kesän ajaksi. Ensinnäkin, lauantaina 26.5. kokoonnumme Kupittaan palloiluhallille seuraamaan Roller Derbyä. Turnauksessa mukana ovat Turun ikioma Dirty River Roller Derby, Kouvola Roller Derby, Kallio Rolling Rainbow ja Tampere Roller Derby. Pakko hehkuttaa, että hallituksemme kulttuurivastaava kuuluu Turun joukkueen riveihin!

Päätimme myös realisoida uudelleen viime kesän fiktiivisen fiktio-lukupiirin, ja olemme hallituksen kanssa, jäsenistön palautteen avulla, valinneet luettavat opukset – joskin muutkin suositukset ja ehdotukset ovat tietysti tervetulleita! Kesä- , heinä- ja elokuun aikana syvennymme näillä näkyminen kolmeen suomalaiseen romaaniin. Lukulistalta löytyvät Pajtim Statovcin Tiranan sydän, Tove Janssonin Reilua Peliä ja Anni Saastamoisen Depressiopäiväkirjat. Jos kiinnostuit, laita sähköpostia osoitteeseen f-hallitus@lists.utu.fi, niin pääsemme sopimaan hyvistä tapaamisajankohdista ja -paikoista.

Ja lopuksi vielä pakko varoittaa… Tiedän, että kaikki ovat jo täysin kyllästyneitä jatkuviin viesteihin GDPR-tietosuoja-asetuksesta (hitto mikä sanahirviö), mutta valitettavasti kyseinen asetus vaikuttaa myös F-pisteen jäsenrekisteriin… Siitä saatte sähköpostia näinä päivinä. Anteeksi jo etukäteen.

Keväisin terveisin,

Emma

F-pisteen pj, joka unelmoi Vesilaitoksen läheisen auringonkukkapellon kukinnasta.

The Handmaid’s Tale - absurdius ja ahdistus

”Under his eye”

”Blessed be the fruit”

”May the Lord open”

The Handmaid’s Tale on kuvaus todellisuudesta, jossa nainen raiskataan, jotta tämä tulisi raskaaksi. Syntyvä lapsi on miehen ja tämän vaimon, jonka edessä konkreettisesti tuo raiskaus tapahtuu.

Sopivia sanoja kuvailemaan fiiliksiä tämän sarjan edetessä on ollut todella vähän. Inho ja kuvotus lienevät lähimpänä. Kantavana voimana toki on myös huomattavan inhimillinen toivo, jonka turvin itse kuitenkin koukutuin tuohon tämän hetken todellisuutta huokuvaan maailmaan. 

Millaisena näyttäytyy nyky-yhteiskunta, jos sen kehyksiin Handmaid’s Tale’n juoni solahtaa niin helposti?

Herään keskiviikkoon, jossa Kanye Westin julkilausumiin ajatuksiin orjuudesta valintana viittaava häsäri (#IfSlaveryWasAChoice) on ykköstrendaus. Antti Rinne peräänkuulutti synnytystalkoita vuoden 2017 elokuussa. Marraskuussa 2016 herättiin päivään, jona Donald Trump oli juuri voittanut Yhdysvaltain presidentinvaalit. Tavallaan aika irrallinen kolmikko, mutta omissa etuoikeuksissaan kylpeviä cis-miehiä riittää moneksi ja mitä ilmeisimmin kiteyttämään jotain olennaista dystooppisesta tv-sarjasta.

Margaret Atwoodin kirja The Handmaid’s Tale julkaistiin vuonna 1985 ja siitä on tehty vuonna 1990 elokuva-adaptaatio samalla nimellä. Tv-sarjan ensimmäisen tuotantokauden kolme ensimmäistä jaksoa saivat ensiesityksensä Yhdysvalloissa Hulun tilausvideopalvelussa 26.4.2017. Sarjan toinen tuotantokausi alkoi 25.4.2018.  

   

Sarjaa katsoessa absurdiuden ja todellisuuden tunnun kokemuksia on lähes mahdoton erottaa toisistaan. Äänimaailma ja visuaalinen toteutus tuottavat samanlaista toisiinsa sekoittuvien osaltaan ristiriitaisten kokemusten maailmaa. Erityisesti visuaalisuus täydellisyydessään paitsi pakahduttaa myös ahdistaa. Valo siivilöi eteemme täydellisen harmonisia interiöörejä, mutta viimeistään ulkona tuo valo tuntuu paistavan painostavasti kuin kuvun läpi.

On absurdia, että kuvaus on samaan aikaan niin vahvasti jostain, jonka ajatellaan olevan menneisyyttä, tai jostain joka muistuttaa nykyisyyttä ja osaltaan jotain hyvin tulevaisuuskaikuista, josta ei toki kukaan tiedä.

En käsitellyt tekstissäni oikeastaan varsinaisia teemoja, jotka sarjasta nousevat, en ole myöskään lukenut kirjaa, josta sarja ymmärtääkseni irtaantuu enemmän kuin elokuva; pituutensakin puolesta. Osoittaisin kritiikkiä sarjaa kohtaan enemmän, jos tämä olisi painottunut sellaiseen pohdintaan.

Ylipäätään sarjan teemojen osalta ei välttämättä tunnu edes mahdolliselta tutustua ohjelmaan, jossa jo kuvaukset saavat niskakarvat pystyyn. Jos joskus kuitenkin tuntuu, etteivät feministiset pyrkimykset etene mihinkään konkreettisesti yhteiskunnassa, katso The Handmaid’s Tale ja anna arvostus sille työlle, jota teet arjessasi, jotta elinympäristösi vastaisi yhä enemmän omaa arvomaailmaasi. Arvostus myös sille, ettet antanut senkään valkoisen cis-heteromiehen ja tämän salaseuran kävellä ylitsesi. 

- Heini, somevastaava ja tiedottaja, joka pelkää kieroutuneensa, koska katsoi kuitenkin tätä mieluummin kuin Game of Thronesia

Elokuva-arvio: Lady Bird

F-pisteen kulttuuripiiri suunnisti sunnuntaina 25.3. Kinopalatsiin katsomaan Greta Gerwigin ohjaaman Lady Bird -elokuvan. Aina loistavan Saoirse Ronanin tähdittämä teinidraamakomedia nauratti, liikutti ja varasti sydämemme. Kuten kopomme Tiia kommentoi elokuvan jälkeen: “En oikein tiiä mitä mä odotin, mutta tää oli niin paljon parempi ku mitä luulin.”

Eletään vuotta 2002. Lady Bird McPherson, josta opettajat ja vanhemmat tämän tästä käyttävät sankarimme toiveiden vastaisesti ristimänimeä Christine, käy viimeistä vuotta katolisessa high schoolissa. Mikä vielä pahempaa, Lady Birdin high school sijaitsee Sacramentossa, kaiken tylsyyden kehdossa. Lady Bird ei malta odottaa, että pääsee aloittamaan todellisen elämän kaukana tuppukylästä, köyhien vanhempien nurkista, lakkaamatta kritisoivan äidin hoivasta. Elämän alkua odotellessaan hän petaa itselleen sitä tietä menestykseen, jonka hän tietää ansaitsevansa.

Lady Bird on hersyvän hauska ja hellyttävä askel menneisyyteen, ja äärirealistinen kurkkaus teini-ikään. Elokuva on nopeatempoinen eikä jää vatvomaan syy-seuraussuhteita, mutta juuri se tekeekin kuvauksen teiniydestä niin kertakaikkisen osuvan; asioita tapahtuu yhtä mittaa, pieniä ja suuria, rakastumisia ja eroja, riitoja vanhempien ja ystävien kanssa, aikuisten maailmaan kurkottamista, ja kaikki on ah-niin-dramaattista, kaikki on pakko ottaa ah-niin-vakavasti. Kuten teineille usein, pienehkö elinpiiri (Sacramento, koulu, pari kaveria ja perhe) on Lady Birdille koko elämä. Yksikään muutos ei ole niin mitätön, etteikö siitä saisi nostettua kunnon haloota. Parasta on, että vaikka elokuva on hauska, se ei ole hauska sen takia, että se pilkkaisi Lady Birdiä, teinityttöjä tai teini-ikäisiä yleisesti ottaen. Kun nauroin, nauroin nokkelalle dialogille ja samaistumisen tunteelle, ehdottomasti Lady Birdin kanssa, en hänelle. Vaikka minun ja Lady Birdin kokemus teini-iästä ja elämästä yleensäkin on todella erilainen, elokuvaan mahtui lukuisia hetkiä ja ajatuksia, jotka tunnistin ja allekirjoitin sataprosenttisesti.

Elokuva nousee hienosta loistavaksi kiitos äärimmäisen koskettavan perhekuvauksen. Lady Birdin suhteessa vanhempiin ja isoveljeen yhdistyy kyseenalaistamaton rakkaus mutta samalla käsitys omasta erinomaisuudesta. Lady Bird tarkkailee kavereidensa isoja kiitospäivän illalliskutsuja, iltapäiviä lämmitetyn uima-altaan reunalla, uutena ostettuja vaatteita, ja ajattelee, että tie tällaiseen tavoitellun arvoiseen tulevaisuuteen alkaa Sacramenton sijasta itärannikon ylistetyistä yliopistoista. Hän pysähtyy vain harvoin miettimään, millainen vaikutus tällaisella ylemmyyden tunteella ja taloudellisen menestyksen ihailulla on hänen vanhempiinsa; tuplavuoroa sairaalassa tekevään äitiin ja IT-alalla tuskailevaan isään. Elokuva ei kuitenkaan moralisoi tai osoita Lady Birdille, että hänen unelmansa ovat turhia tai typeriä. Vaikka Lady Bird riitelee äitinsä kanssa, loukkaa tätä tahallaan ja anelee sitten anteeksiantoa, ei elokuva myöskään kerro katsojalle äidin olevan aina oikeassa; sekä tytär että äiti esitetään epätäydellisinä, virhearvoioihin kykenevinä, kokonaisina ihmisinä, jotka eivät aina ymmärrä toisiaan, mutta yrittävät parhaansa. Siksi meinasinkin murtua totaalisesti kohtauksessa, jossa Lady Bird kirppismekkoa sovittaessaan paljastaa toivovansa, että hänen äitinsä ei ainoastaan rakastaisi häntä pyytteettömästi, vaan myös pitäisi hänestä ihmisenä. Suorastaan julkea vaatimus, ja niin täydellisen aito.

Elokuvan jokainen henkilö on käsinkosketeltavan todellinen, aina Lady Birdistä tämän isoveljen tyttöystävän kautta koulussa opettavaan nunnaan - ja jokainen näyttelijä tekee uskomattoman uskottavan roolisuorituksen. Vaikka elokuvan kerronta etenee ei niinkään kronologisesti vaan tunnelogisesti, on se silti ehjää ja tarkkaa, vailla epäjohdonmukaisuuksia. Koko tämä hienous on vielä kuorrutettu cinematografialla, joka on niin herkullisen näköinen, että sitä haluaisi syödä lusikalla, sekä ensiluokkaisella yhdistelmällä 2000-luvun alun poppia ja Jon Brionin nerokasta scorea. Kaiken kaikkiaan Lady Bird on sydäntälämmittävä, herttainen ja samalla viiltävän vilpitön palanen elämää, jota ei todellakaan kannata missata.

- Emma Rantatalo, F-pisteen pj, joka ei todellakaan ikävöi teini-ikää, mutta voi varauksetta nostalgisoida sitä tällaisen leffan avulla

Vaihtovuosi Berliinin Humboldt-yliopistossa

Vietin lukuvuoden 16/17 vaihdossa Berliinin Humboldt-yliopistossa. Tutun ja turvallisen Turun sijaan asuin liki 10 kuukautta Saksan pääkaupungissa ja opiskelin sukupuolentutkimusta Berliinin vanhimmassa yliopistossa.

Miten pääsin vaihtoon?

Lähdin vaihtoon Erasmus-ohjelman kautta. Hain kolmeen eri paikkaan ja pääsin kakkosvaihtoehtoon. Olin vaihdossa saksan oppiaineen paikalla, mikä vaati alkuun vähän tavallista enemmän säätöä ja byrokratiaa, mutta sujui loppujen lopuksi ongelmitta. Koin saavani riittävästi tietoa vaihtoon liittyvistä asioista etukäteen erityisesti Turun yliopiston outgoing-tiimoilta ja minulla oli paikan päälle saavuttuanii myös kaikki tarvittavat paperit jo valmiina, mikä helpotti ilmoittautumista siellä huomattavasti. En osallistunut Berliinissä sen erityisemmin vaihtareille järjestettyyn orientaatioon, sillä pidennetyn harjoittelun takia muutin Wienistä Berliiniin viime hetkellä ennen opiskelun alkua. En koittanut siitä haittaa, mutta koska olen kasvanut Saksassa ja tottunut kulttuuriin ja kieleen saatan tässä olla erikoisasemassa. Orientaatio olisi voinut edistää toisiin vaihtareihin tutustumista, mutta tutustuin moniin heistä kyllä myöhemmin toisissa yhteyksissä. Omassa oppiaineessa olin kuitenkin ainoa Bachelor-vaiheen opiskelija, joten pakostakin vietin aikaa enimmäkseen paikallisten opiskelijoiden kanssa.

Mitä opiskelin Berliinissä?

Sain aika lailla vapaat kädet kurssien valinnassa, joten keskityin enimmäkseen sellaisiin kursseihin, joita Turussa ei järjestetä ainakaan säännöllisesti. Päädyin lukemaan niin kirjallisuuden kuin historian, filosofian, kasvatustieteiden ja  oikeustieteidenkin kursseja. Humboldt-yliopiston sukupuolentutkimuksen opetus tapahtuu osana “Zentrum für transdisziplinäre Geschlechterstudien”:ia, eli poikkitieteellisen sukupuolentutkimuksen keskusta. Juurikin poikkitieteellisyys korostui opinnoissani, sillä suurin osa kursseista järjestettiin yhteistyössä toisen oppiaineen kanssa. Yksiö ja seurauksena myös kurssitarjonta oli paljon Turkua laajempi. Valitsin Berliinin vaihtokohteeksi erityisesti post-koloniaalisen tutkimuksen kurssitarjonnan takia ja suoritinkin paljon siihen liittyviä kursseja. Kursseistani noin puolet opetettiin saksaksi ja puolet englanniksi, mutta saksankielisiä kursseja oli englanninkielisiä paljon enemmän tarjolla. En osa arvioida kielitaitovaatimuksia sillä saksa on äidinkieltäni, mutta suurin osa vaihtareista osasi ainakin suhteellisen hyvin saksaa. Muutama taisi tosiaan selvitä opiskelustaan myös pelkällä englannilla kursseja tarkasti valikoiden.

Miten opiskelu erosi Turun ja Berliinin välillä?

Opiskelu Berliinissäkin tapahtuu pääsääntöisesti seminaareissa ja luennoilla. On yleensä viikoittainen kurssilukemisto ja kursseilla keskustellaan materiaaleista. Saksassa painotetaan osallistumista keskusteluun Suomea enemmän ja lukioaikojen tuntiaktiivisuuden arvosanoja muistaen jännitin tätä osaa opiskelua etukäteen. Minun kursseillani ei ollut onnekseni osallistumiseen pakottava ilmapiiri. Suuriin osaan seminaareista kuului kuitenkin pakollinen ryhmätyö ja esitelmä. Mielestäni kurssit olivat työmäärältään ja haastavuudeltaan suunnilleen samantasoisia Turussa käymääni kursseihin verrattuna. Turussa on kuitenkin paljon enemmän mahdollisuutta joustavuuteen ja tenttejä voi esimerkiksi tenttiä sähköisesti. Berliinissä yleisin suoritusmuoto oli “Hausarbeit”, eli 10-15-sivuinen essee, tai vaihtoehtoisesti suullinen tentti. Humboldt-yliopistossa arvosanojen saamisessa kestää Turkuun verrattuna todella pitkään (sain viimeiset arvosanat maaliskuun alussa, vaivaiset 7 kuukautta kurssien päättymisestä). Muutenkin on opiskelun yhteydessä varattava byrokratiaan ja siihen liittyviin odotusaikoihin. Kannattaa kaikissa asioissa olla liikkeellä aikaisin. Takaisin Turussa sain kuitenkin hyväksiluettu kaikki suorittamani opinnot erittäin joustavasti.

Berliinin ympäristö & elämä Berliinissä

Asuin Berliinissä vuoden aikana kolmessa eri kaupunginosassa, kahdesti WG:ssä eli kimppakämpässä ja kerran yksiössä. Asuntomarkkinoiden tilanne on erittäin hankala, koska Berliini on gentrifioitumassa kovassa vauhdissa ja asuntopula on jatkunut jo kauan. Löysin kuitenkin määräaikaisia vuokrasuhteita suhteellisen helposti. Asuin sekä Kaakkois-Berliinin Neuköllnissä, kulttuurin (ja gentrifikaation) keskiössä sekä Länsi-Berliinin perinteikkäässä ja vihreässä Charlottenburgissa ja tutustuin Berliinin moniin puoliin. Kaupungissa on yllättävän paljon puistoja ja berliiniläiset viettävät paljon aika ulkona, Spree-joen rannalla tai entisen “Tempelhofer Feld”-lentokentän kiitoteillä. Kaupunkiin mahtuvat todella erinäköisiä ja -tyyppisiä alueita ja ihmisiä. Matkoja kaupungin sisälläkin ovat pitkiä, mutta opiskelijana sain onneksi opiskelijalipun joukkoliikenteeseen.

Berliinissä queer- ja muita vastakulttuurit ovat erittäin aktiiviset ja kävin katsomassa taidetta ja teatteria useasti. Yliopiston ulkopuolellakin järjestetään jatkuvasti keskustelutilaisuuksia, workshopeja ja mielenilmauksia sukupuolentutkimukseen liittyvistä kysymyksistä, joita kannattaa hyödyntää. Nautin itse todella paljon Berliinin antimista; sekä opiskelusta että vapaa-ajasta, ja suosittelen kaupunkia lämpimästi kaikille vaihtoa harkitseville.

- Nele Petri

Kirja-arvostelu: The Hate U Give (Viha jonka kylvät)

F-blogista näyttää tulleen epävirallinen kirja-arviokanavani, ja kirja-arvioasialla olen täällä tälläkin kertaa. Luin nimittäin tammikuun alussa erään hemmetin hienon nuortenromaanin, enkä koe, että olisin vielä hehkuttanut kirjaa tarpeeksi monelle tarpeeksi paljon. 

Tunnen useita ihmisiä, jotka vielä näin aikuisiälläkin vannovat nuortenkirjojen nimeen ja lukevat niitä huomattavasti enemmän kuin niin kutsuttuja aikuisten kirjoja. Tätä on perusteltu minulle monilla tavoilla; nuortenkirjat käsittelevät usein aikuisten kirjoja radikaalimpeja ja ajankohtaisempia aiheita tuoreesta näkökulmasta, nuortenkirjat eivät yritä teeskennellä olevansa jotain mitä ne eivät ole, nuortenkirjoja on nopea ja mukava lukea, ja silti ne tuppaavat yllättämään kypsyydellään ja asiantuntijuudellaan. Itse en oikeastaan ikinä hakemalla hakeudu nuortenkirjojen pariin, mutta koska olen suhteellisen kaikkiruokainen kirjojen suhteen, olen valmis lukemaan mille tahansa ikäryhmälle suunnatun teoksen, jos sen aihe kiinnostaa minua.

Panin viime vuonna merkille, että aika moni kaveri luki ja kiitteli Angie Thomaksen esikoisromaania The Hate U Give. Kun huomasin teoksen e-kirjaversion tarjouksessa, päätin seurata kavereiden jalanjälkiä. Vaikken ennen lukemista tiennyt The Hate U Givin juonesta muuta kuin että kyseessä on antirasistinen teos, pidin tätä tarpeeksi hyvänä syynä tarttua kirjaan. “Ja sitä paitsi”, ajattelin, “nuortenkirjoissa on se hyvä puoli, että ne ovat tosi nopealukuisia, joten vaikka tämä kirja olisi ihan surkea, sen lukee silti ihan hetkessä ja sitten voi siirtyä seuraavaan kirjaan.”

Ostin siis kirjan ja aloin lukea sitä noin viikon kuluttua ostohetkestä, ja täytyy sanoa, että vaikka olenkin pahanlaatuinen lukutoukka, minulla on harvoin ollut niin suuria vaikeuksia laskea kirjaa käsistäni esim. yöllisten unien ajaksi. Toisesta luvusta lähtien kirja on niin täydellisen koukuttava, että sitä lukiessa on vaikea muistaa omia, kirjan ulkopuolisen elämän velvollisuuksia.

Kirjan päähenkilö on 16-vuotias Starr, joka vuorottelee kahden erilaisen roolin välillä. Yhtäältä hän on kalliin hienostokoulun taitava oppilas, pidetty ystävä ja lahjakas koripallonpelaaja; toisaalta hän on entisen huumekauppiaan lapsi, jonka kotikaupunginosassa ei ole epätavallista herätä yöllä katutappeluihin ja luotien ääniin. Pääosin valkoisista oppilaista koostuvassa koulussa on tärkeää vältellä erilaisia leimoja ja kategorisointeja, eikä Starr myöskään halua näyttää ylioikeutetulta snobilta kotonaan ja vanhojen ystäviensä ja sukulaistensa parissa, joten vaikka Starr tunteekin välillä huonoa omaatuntoa pimittäessään persoonaansa läheisiltään, hän pyrkii silti pitämään nämä kaksi puolta itsestään mahdollisimman kaukana toisistaan. Välimatka eri maailmojen välillä kuitenkin kuroutuu umpeen, kun poliisi ampuu Starrin lapsuudenystävän tienvarteen, ja Starr on ainoa silminnäkijä. Pian tapaus on lööpeissä ja kaikkien huulilla - Starr joutuu kuuntelemaan, kun hänen ystävänsä murhaa perustellaan ja oikeutetaan tämän ulkonäöllä, taustalla, asuinpaikalla ja tavalla tienata rahaa ja elättää perheensä. Vain Starr tietää, mitä tuona yönä todella tapahtui, ja sen kertominen, tai kertomatta jättäminen, voi vaarantaa hänen perheensä, yhteisönsä, tulevaisuutensa ja henkensä.

Rehellisesti sanottuna: en ole koskaan lukenut toista romaania, joka käsittelisi poliisiväkivaltaa ja profilointia yhtä hienosti, ymmärrettävästi ja koskettavasti. Starr on erinomainen hahmo; hänen tasapainottelunsa kahden maailman välissä on sydäntäsärkevää ja äärimmäisen uskottavaa. Kirjan tilanteet ja jännitteet ovat sataprosenttisen todellisia, ja uskoin jokaisen hahmon olemassaoloon ja motivaatioihin täysillä. Kirja on ensisijaisesti teos rodullistetuksi tulevalta kirjailijalta rodullistetuiksi tuleville lukijoille, ja sellaisena moitteeton, mutta toki kirjan on lukenut moni muukin – esim. minä – ​ja paitsi rakastunut teokseen täysin, myös tuntenut oppineensa siltä paljon. Kirja ei odota lukijansa olevan aiheen asiantuntija; kaikki, mitä lukijalta toivotaan, on avoin kiinnostus “rodun” tematiikkaa kohtaan ja kyky tuntea.

Olen lukenut kirjasta aika monta todella myönteistä arviota, mutta toki mukaan on mahtunut myös kriittisiä mielipiteitä. Näissä arvosteluissa nostetaan tyypillisesti esille se, että kirjassa on vahvoja dikotomioita, ja etenkin ankara vastakkainasettelu rodullistetuiksi tulevien ja valkoisten henkilöiden välillä. Kirjasta siteerataan poikkeuksetta kohtausta, jossa Starr riitelee poikaystävänsä kanssa ja huutaa tälle, että johtuen erilaisesta identiteetistä ja kokemuksista, siis siitä että poikaystävä on valkoinen eikä esimerkiksi jaa Starrin historiaa jengipomon tyttärenä ns. ghettossa, hän ei kykene ymmärtämään Starria. Ongelma on kriitikoiden mukaan se, että kirja alleviivaa erojen olemassaoloa sen sijaan, että se käsittelisi kaikkia yksinkertaisesti ihmisinä, ihonväristä tai etnisyydestä huolimatta.

Edellisen tapainen kritiikki kuitenkin missaa kirjan pointin ihan täysin; sen, että valkoisten ylivallalle ja sorrolle perustuvassa yhteiskunnassamme toisilla yksilöillä on enemmän valtaa kuin toisilla, ja jos tätä tosiasiaa eli institutionaalisen rasismin olemassaoloa ei huomaa eikä myönnä, ei mitään kehitystä voi tapahtua. Taistelu rasismia vastaan alkaa siitä, että rasismin tunnustetaan olevan todellinen asia ja ongelma, joka on tuhottava. Tämän sanoman mukaisesti Starrin ja hänen poikaystävänsä riita päättyy siihen, että poikaystävä kertoo Starrille olevansa avoin oppimaan ja valmis kuuntelemaan mitä vain; että hän haluaa ymmärtää parhaansa mukaan ja olla osa Starrin koko elämää, ei ainoastaan yhtä sen osa-aluetta. Keskustelu oli mielestäni kaukana vastakkainasettelusta; siinä on kyse aidosta halusta olla avoin uudelle, rankalle ja traumaattisellekin tiedolle, kehittää itseään ja oppia kyseenalaistamaan vallitsevat valtarakenteet. En siis missään tapauksessa sanoisi, että The Hate U Give rakentuu vastakkainasettelun varaan; sen sijaan se on vain harvinaisen rehellinen ja siloittelematon tarina yhteiskunnasta, jossa elämme, ja valinnoista, joita teemme.

Luin kirjan alkuperäiskielellä, ja englanniksi teksti on AAVElla runsaasti maustettua puhekieltä. Tämä on tietty kontekstin kannalta itsestäänselvyys, eikä vaikeuttanut teoksen lukemista eikä varsinkaan siitä nauttimista. Olen myös lukenut, että kirjan suomennos on erinomainen, ja että AAVE sulautuu Kaijamari Sivillin käännöksessä sujuvasti osaksi suomen kieltä. Kannattaa siis kipaista kirjastoon lainaamaan tämä mestariteos jommallakummalla kielellä!

- Emma

F-pisteen pj ja Angie Thomaksen hillitön fani