Aistien valtakunta ja muuta valkokangaserotikkaa

Joskus kannattaa lähteä kulttuurinmetsästykseen pääkirjastoa kauemmas. Runosmäen kirjastossa ystävänpäivään valmistaudutaan astetta aistillisemmin, sillä helmikuun ajan esillä on "Aistien valtakunta ja muuta erotikkaa..." -niminen pikku näyttely. Esille on asetettu monia eroottisen kirjallisuuden merkkiteoksia kuten Boccaccion iloluontoinen klassikko Decamerone, D. H. Lawrencen voimakas Lady Chatterleyn rakastaja, Agnar Myklen kiistelty Laulu punaisesta rubiinista sekä kotimaiselta puolelta esimerkiksi Anja Kaurasen loistava Sonja O. kävi täällä.

Näyttelyyn on otettu esille myös laaja valikoima valkokankaan sensuelleja klassikoita. Eroottisia elokuvia, joita on aikoinaan kielletty, leikelty tai hävitetty kokonaan. Monissa esillä olevissa elokuvissa kohua herättänyt aihe on naisen seksuaalisuus. Naisen rooli eroottisissa elokuvissa on perinteisesti ollut voyerismin kohde, ei aktiivinen toimija. F-piste listaa nyt kolme eroottista klassikkoelokuvaa, joissa naiset ovat muutakin kuin passiivista silmäkarkkia.

Ja jumala loi naisen (Et Dieu...créa la femme, 1956)

Ja jumala loi naisen on syy siihen miksi Brigitte Bardot'sta tuli Brigitte Bardot. Viisikymmentäluvulla ilmestyessään elokuva häkellytti katsojiaan kuvaamalla avoimesti naisen eroottisia kokemuksia. Bardot'n roolia parjattiin siveettömänä ja yleisöä varoiteltiin rohkeista kohtauksista. Skandaaliotsikot tekivät tietysti elokuvasta sensaation ja Bardot'sta Marilyn Monroen veroisen seksisymbolin.

Samettisilmäinen orpotyttö Juliette (Bardot) on villikko, joka kuljeksii kengittä ympäri kaupunkia ja tuhlaa viimeiset franginsa jukeboxiin kuullakseen samat rakkauslaulut yhä uudelleen ja uudelleen. Juliette haluaisi nauttia nuoruuden suomasta vapaudesta ja rakkaudesta, mutta ympäröivä yhteiskunta katsoo karsaasti seksuaalista energiaa pursuavaa nuorta naista. Kasvattiäidin mitta tulee lopulta täyteen ja hän uhkaa häätää kevytkenkäisen kasvattinsa. Välttääkseen orpokodin Juliette suostuu vaimoksi ujolle kosijalleen Michelille (Jean-Louis Trintignant). Kunniallisen kotirouvan arki kuitenkin järkkyy kun Michelin veli ja Julien entinen rakastettu Antoine (Christian Marquand) palaa takaisin kotikaupunkiinsa.

Elokuva kuvaa hyvin aikansa moraalikäsityksiä. Nuorten naisten seksuaalisuus oli tabu, jonka varjeleminen oli koko yhteiskunnan yhteinen tehtävä. Elokuvassa on kohtaus, jossa tuikeailmeinen sosiaalivirkailija tulee jututtamaan Juliettea. Hän lupaa antaa Juliettelle toisen mahdollisuuden, mikäli tämä pystyy osoittamaan olevansa 'kunnon tyttö'. Virkailija kehottaa tyttöä hankkimaan lääkärintodistuksen neitsyydestään. "En tiennytkään, että rakkaus on sairaus", tokaisee Juliette niskojaan nakellen.

Ja jumala loi naisen on elokuva joka ei häpeile eikä pyytele anteeksi.

Intohimon valtakunta (Ai no borei, 1978)

Vuonna 1976 Nagisa Oshima sai yleisön haukkomaan henkeään näyttämällä eksplisiittisiä seksikohtauksia kulttielokuvassaan Aistien valtakunta. Jopa Shame-elokuvan (2011) seksiaddikti päähenkilö Brandon on siveä selibaatti verrattuna Aistien valtakunnan Sadaan, jonka maaninen seksinälkä saa elokuvassa kohtalokkaan synkkiä piirteitä. Häpeilemätön ja voimakastahtoinen Sada oli liikaa japanilaiselle yleisölle, joka oli tottunut näkemään valkokankaalla siveää ja herkkää naisihannetta edustavia sankarittaria. Melkein neljäkymmentä vuotta ensiesityksensä jälkeen on elokuvan leikkaamaton versio yhä kielletty Japanissa.

Huolimatta siitä, että Aistien valtakunta joutui sensuurin kynsiin useimmissa maissa, Oshima ohjasi elokuvalleen rinnakkaisteoksen, jossa hän jatkoi halun ja hallitsemattomuuden teemojen tutkimista. Intohimon valtakunta on kuvamateriaaliltaan sisarteostaan kesympi, mutta vereslihalla rakastetaan tässäkin elokuvassa. Seki (Kazuko Yoshiyuki) asuu riksakuskipuolisonsa kanssa idyllisessä pikkukylässä. Muiden kyläläisten silmissä kauniskasvoinen Seki on myötäilevä vaimo, huolehtiva äiti ja ahkera työntekijä - siis kaikin puolin esimerkillinen nainen. Sekillä on kuitenkin salaisuus; hänellä on suhde itseään nuorempaan mieheen Toyojiin (Tatsuya Fuji). Ainainen häpeä ja salailu saavat intohimon raastamat rakastavaiset ryhtymään epätoivoisiin tekoihin. Eräänä iltana Seki ja Toyoji kuristavat Sekin aviomiehen ja kätkevät ruumiin hylättyyn kaivoon. Salaisuus kuitenkin ei jätä Sekiä rauhaan. Kun juorut alkavat elää ja naapurit kuiskutella, Seki tuntee köyden kiristyvän oman kaulansa ympärillä...

Piano (The Piano, 1993)

Eletään 1800-luvun puoliväliä. Skotlantilainen Ada McGrath (Holly Hunter) myydään vaimoksi uusseelantilaiselle raja-asukkaalle Alistar Stewartille (Sam Neill). Uusi aviomies osoittautuu intohimottomaksi mieheksi, joka ei vielä papin aamenkaan jälkeen osoita minkäänlaista seksuaalista kiinnostusta nuorikkoaan kohtaan. Adan mukana Uuteen-Seelantiin saapuvat hänen pieni tyttärensä Flora (Anna Paquin) sekä Adan kallisarvoinen piano. Mykälle Adalle piano toimii itseilmaisunvälineenä, joten hän hurjistuu kun Alistar käskee hylkäämään soittimen rannalle tuulen ja sateen armoille. Alistarin naapuri, eläkkeelle jäänyt merimies George Baines (Harvey Keitel), mieltyy Adan soittoon ja tarjoutuu ostamaan pianon. Hän lupaa myydä pianon takaisin Adalle - yksi kosketin kerrallaan - vastineeksi soittotunneista. Soiton lomassa alkaa kielletty rakkaus orastaa muiden oudoksuman Adan ja erakoituneen Bainesin välillä.

Jane Campionin käsikirjoittama ja ohjaama Piano on tunnelmaltaan väkevä ja aistikas elokuva. Tummansävyisessä rakkaustarinassa piano toimii itseilmaisunvälineenä mykälle Adalle. Ulkoapäin hillityn Adan sisäiset intohimot saavat äänen hänen soittonsa kautta. Kukaan Adan ympärillä ei kuitenkaan tunnu ymmärtävän pianon merkitystä eikä näin ollen Adaa. Adan isälle piano on syypää Adan aviottomaan tyttären syntymään. Adan pianonsoitonopettaja ja hänen lapsensa isä taas lakkaa kuuntelemasta Adan soittoa ja jättää tämän. Alistarille piano taas näyttäytyy tilaa vievänä turhakkeena ja vaimon uppiniskaisena pakkomielteenä. Ainoastaan Baines löytää Adan pianon sävelmästä.

Visuaalisesti kaunis ja upean musiikin jäsentämä elokuva voitti yhteensä kolme Oscaria ja kolme BAFTAA.

Kyseiset elokuvat ja monet muut eroottiset klassikot ovat nyt esillä ja lainattavissa Runosmäen kirjastosta. Aistien valtakunta ja muuta erotiikkaa... -näyttely on esillä helmikuun loppuun asti. Katso tästä kirjaston aukioloajat.

Annina Välimäki

Tämän viikon bloggaja on f-hallituslainen ja f-twitteristi, joka rakastaa elokuvia ja lähikirjastoja.