keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Hellyyden kipeä

HEINI SALO

Hellyys sulki syliinsä. Kovaan ja pelkistettyyn syliinsä, jonka ainoa turva tuntuu kätkeytyvän Tom of Finland -lakanoihin ja tupakansavuiselle ikkunalaudalle.

Pauliina Talikka on sovittanut Jonas Gardellin Älä pyyhi kyyneleitä paljain käsin -kirjasarjaan pohjautuvan Hellyys-näytelmän Turun ylioppilasteatterille samaistuttavaksi ja nuoruuden herkäksi tarinaksi rakkaudesta. Tapahtumat sijoittuvat 80-luvun Tukholmaan, jossa Benjamin (Julius Kalliokoski) ja Rasmus (Olli Kinnunen) elävät aikansa pelätyimmän sairauden; AIDS:in todellisuutta homoyhteisön näkökulmasta. Aikansa todellisuudessa elävät myös Rasmuksen äiti ja isä (Stella Storberg ja Marko Rumbin), jotka vastaanottavat tiedon poikansa diagnoosista ja kamppailevat oman suhtautumisensa kanssa kumpikin tahollaan.

Näytelmässä vuorottelevat kaksi aikatasoa, jotka on toteutettu varsin tehokkaasti toistamalla samoja toimintoja aina aikatasosta toiseen siirryttäessä. Rasmuksen, Benjaminin, sekä Rasmuksen vanhempien edesottamuksia seurataan Benjaminin ja Rasmuksen kotona, jonne huolestuneet vanhemmat ovat saapuneet yllätysvierailulle sekä myöhemmin sairaalassa, jossa kaikki ovat yhtä voimattomia sairasvuoteen ympärillä.

 Julius Kalliokosken ja Olli Kinnusen roolisuoritusten voimaan luoda tarpeeksi uskottavuutta Rasmuksen ja Benjaminin väliselle suhteelle esitin alussa varovaiset epäilyni. Avauskohtauksen siluettihahmojen villi seksikohtaus Bohemian Rhapsodyn siivittämänä ja sitä seurannut Rasmus ikkunalaudalla rappioromanttisesti polttamassa tupakkaa eivät kohtauksina välittömästi kohdanneet Benjaminin vakaampaa, vaikkakin hieman epävarmaa, olemusta, joka tuntui jakavan tilaa äkillisesti. Ehdin pelästyä, että hiuksenhieno haparointi saattaisi millä hetkellä tahansa rikkoa taian, jonka varaan näytelmän olisi tarkoitus rakentua. Tapahtumien edetessä on kuitenkin selvää, ettei sanoin sanota sitä, mitä todella tahdotaan, ja jokainen sana on yhtä merkityksetön tai merkityksellinen suhteessa siihen mitä tuleman pitää. Odotettu ja yhtä odottamaton tuntuvat aina kohtaavan.

Mutta kuten sanottu: hahmot vievät mukanaan ja kokonaisuus näyttäytyy herkän värisevänä otoksena Rasmuksen ja Benjaminin välisistä tunteista. Pienet naurahduksenomaiset hempeät hetket kahden rakastavaisen välillä ovat samalla ahdistuksen täyteisiä, mutta sitäkin arvokkaampia edes sellaisina. Itselleni samaistuttavimmaksi teemaksi näytelmässä nousee pelko kaikessa arvaamattomuudessaan: pelko, että jää yksin, kuolemanpelko, pelko epävarmasta tulevaisuudesta, pelko, että menettää, pelko, ettei ole paikalla toisen hengähtäessä viimeisen kerran, pelko, että joku kyselisi enemmän kuin tarvitsisi, pelko vanhempien reaktiosta, pelko, että yskäisee.

Loppua kohden yhä useampi niiskuttaa katsomossa, omat silmäkulmani ovat kuivat. Sisälläni kuitenkin suorastaan hykerryttää. Jollain tapaa elokuvallisina näyttäytyvät kohtaukset paljastavat kuitenkin vain sen verran, ettei pysty varsinaisesti nimeämään sitä, mikä näytelmässä vaikuttaa niin voimakkaasti. Näytelmän ristiriitaisten tunnereaktioiden täyteisyys saa kuitenkin kaiken pakahduttavasti sinetöivän loppukohtauksensa; kaksi ihmistä ja heidän välisensä salainen yhteinen tuntuu aukenevan lopultakin, ja kaikki muu todella tuntuu menettävän merkityksensä.

Viimeisen kohtauksen viimeisillä hetkillä vieräytän kuin vahingossa yhden tai kahden kyyneleen verran osoitusta myös omasta tunnekokemuksestani. Hellyys koskee ja koskettaa, se jää mahaan kutisemaan ja tuskin päästää kuivuuden karheasta ja samalla puuterisen sileästä otteestaan.


perjantai 11. maaliskuuta 2016

F-pisteen teatteripaneeli

Turun alueen teatterikevät on käynnistynyt kiinnostavalla ja sataprosenttisesti F-pisteen kannustamalla tavalla.

Turun ylioppilasteatterissa sai lauantaina 20.2. ensi-iltansa Jonas Gardellin kirjoittama näytelmä Hellyys. Hellyyden henkilöhahmot ja tapahtumat ovat monelle tuttuja vuosina 2012-2013 julkaistusta kirjatrilogiasta Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin (Torka aldrig tårar utan handskar), josta ohjattiin välittömästi kolmiosainen minisarja SVT1:lle. Kirjasarjan lukijat tai tv-sarjan katsojat eivät kuitenkaan välttämättä tunne Gardellin alkuperäistä, jo 80-luvulla julkaistua näytelmää – mutta asian voi korjata suuntaamalla Turun ylioppilasteatterille maaliskuun loppuun mennessä.

Kaarinan nuorisoteatterin kevään ohjelmistosta puolestaan löytyy Pirkko Saision HOMO!. Kantaesityksensä Kansallisteatterissa saanut räväkkä oopperanäytelmä kohahdutti YLE:n homoillan jälkeistä Suomea vuonna 2011, mutta ennakkoluuloja ruotiva teos ei ole vanhentunut viidessä vuodessa vähääkään, ja herättää taatusti paljon keskustelua saapuessaan ensi-iltaan tulevana aprillipäivänä.

F-piste järjesti uutuusproduktioiden kunniaksi teatteripaneelin Bar Suxesissa lauantaina 13.2. Puhujina paneelissa olivat Hellyyden ohjaaja Pauliina Talikka, HOMO!:n ohjaaja Heini Vahtera, ja Hellyydessä näyttelevät Olli Kinnunen ja Marko Rumbin. Pääsimme kuulemaan muun muassa produktioiden taustoista, tekoprosesseista ja teemoista, teosten ajankohtaisuudesta ja identiteetin merkityksestä teatterissa. Lisäksi keskustelua syntyi paitsi näytelmistä itsestään, myös Suomen nykytilanteesta ja kansalaisoikeuksista. Ihanien panelistien ja hermostuneen juontajan lisäksi keskusteluun osallistui aktiivinen yleisö, jolla riitti kysyttävää ja kommentteja.

Puolitoistatuntinen paneeli tuntui kuluvan (ainakin juontajan mielestä) kuin kliseisessä hujauksessa. Kaikista panelisteista välittyi äärimmäisen aito innostus omaa produktiotaan kohtaan, ja aloin paneelin jälkeen odottaa näytelmien näkemistä vielä entistä enemmän. Hellyyden ja HOMO!:n toimijat näyttävät tekevän juuri sitä, mitä haluavatkin tehdä, suurella tunteella, ja uskon tämän välittyvän teatterin lavalta jokaiselle katsojalle.

Turun ylioppilasteatterin Hellyyden liput on toistaiseksi myyty loppuun, mutta kehotan tarkkailemaan tilannetta ja yrittämään napata peruutuspaikat. Kaarinan nuorisoteatterin HOMO!:n liput ovat myynnissä parhaillaan. Rientäkää!

Emma,
F-pisteen sihteeri ja satunnaisesti paneeleja juontava esiintymiskammoinen

perjantai 4. maaliskuuta 2016

Levylautasella: Planningtorock - All Love's Legal

Planningtorock, eli Jam Rostron, on Berliinissä vaikuttava musiikintuottaja ja muusikko. Hänen kolmas studioalbuminsa All Love's Legal (2013, Human Level) on mitä mielenkiintoisin albumi, jonka kantavina teemoina ovat rakkaus, sukupuoli ja seksuaalisuus. Rostron onkin sanonut Resident Advisorin haastattelussa albuminsa olevan hänen visionsa transnationaalisesta sukupuolten (gender) tasavertaisuudesta. Musiikillisesti albumi on elektronista musiikkia höystettynä kokeellisuudella ja tanssivivahteilla.

Planningtorockin visiossa sukupuolilla ei ole enää merkitystä, niistä halutaan päästä oikeastaan "yli", patriarkaatti halutaan tuhota ja kaikki rakkaus on laillista. Se miten Rostron toteuttaa visiotaan käytännössä, tapahtuu poliittisesti latautuneilla sanoituksilla  ja lauluääntä muokkaamalla. Kappaleessa "Human Drama" sukupuoli nähdään leikkinä ja valheena, instrumentaalikappale "Beyond Binary Binds" kehottaa päästä kaksinapaisuuden tuolle puolen, ja kappaleessa "Patriarchy Over and Out" patriarkaatti todetaan vanhentuneeksi ja häädetään pois. Sanoitusten lisäksi koko albumin kattava sukupuoleton lauluääni toimii Planningtorockin vision rakentajana. Hyvä esimerkki tästä on tanssahtavan popahtava kappale "Let's Talk About Gender", jossa sukupuolesta puhutaan itse lauluäänellä: se kuulosta hyvin sukupuolettomalta, välillä taas liukuen enemmän maskuliiniseen ja välillä feminiiniseen suuntaan.

Sukupuolen lisäksi rakkaus tulee esille useaan otteeseen. Albumin musiikillisesti valoisalla ja eteerisellä avausraidalla "Welcome" Planningtorock kehottaa kuulijaa rakastumaan kehen tahtoo. Myös albumin nimeä kantava kappale "All Love's Legal" on musiikillisesti positiivisen duurissa menevä ylistys kaiken rakkauden laillisuudelle, jossa Planningtorock muistuttaa kuulijaa rakkauden antavan tarkoituksen elämälle, kehottaa antamaan rakkauden viemään kuulijan sinne minne se kuljettaa, ja rakastumaan kehen haluaa.

Albumi on kaikin puolin toimiva kokonaisuus, missä Planningtorock tuo esille edelleen hyvin ajankohtaisia aiheita. Suomessa yhteiskunnallinen keskustelu sukupuolesta ja seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevista oikeuksista on tälläkin hetkellä pinnalla: perussuomalaiset nuoret aloittivat #tyttö_poika -sukupuolikampanjan, translaki on edelleen riittämätön, ja äitiyslaki -kansalaisaloitteeseen kerätään edelleen nimiä. Jos konservatiivinen ja ahdasmielinen keskustelu alkaa nyppiä, toimii Planningtorockin visio hyvänä pakopaikkana todellisuudelta.

Anniina Kauppinen

 










---------------------------------------------------------------------------------------------------