lauantai 27. lokakuuta 2012

Lemmikkikaupan tytöt


Vaikka olen aina pitänyt Anja Snellmanin kirjoista, en jostain syystä ollut lukenut vuonna 2007 ilmestynyttä romaania Lemmikkikaupan tytöt. Noin viikko sitten tyttöystäväni kuitenkin löysi kyseisen teoksen parilla eurolla kirpparilta ja aloin selailla sitä. Kirjan nimen tai takakannen tekstin perusteella en olisi ikinä arvannut, että kirja kertoo prostituutiosta, pedofiliasta, naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja muista feministejä kiinnostavista aiheista. En myöskään olisi uskonut vaikuttuvani teoksesta niinkin paljon, että ensimmäisen sivun luettuani en maltaisi enää laskea kirjaa käsistäni. 

"Kaikissa Euroopan maissa on pornomalleina ja peep-show-tähtinä myös 5 - 6-vuotiaita lapsia. Thaimaassa katoaa vuosittain kymmeniä tuhansia  tyttölapsia. Yksin Manilassa on yli viisi tuhatta lapsiprostituoitua joista kaksi kolmasosaa poikia." (Lemmikkikaupan tytöt 2007, 314)

Lemmikkikaupan tytöt on ennen kaikkea tarina ihan tavallisista teini-ikäisistä tytöistä, Lindasta ja Jasminista. Tytöistä, jotka ovat kokeilunhaluisia mutta samalla myös tietämättömiä. Romaanissa seksistä puhuminen ja "viattomien" poseerauskuvien laittaminen nettiin lähtee kuitenkin käsistä, kun alaikäisistä nuorista kiinnostuneet parittajat löytävät tiensä tyttöjen jäljille ja houkuttelevat heidät palkkalistoilleen.

Työhön liittyvä näennäinen vapaaehtoisuus katoaa, kun Kastajaksi itseään kutsuva mies ihastuu Jasminiin ja sieppaa tytön mukaansa. Pian myös Linda löytyy kuolleena vanhan tehdashallin läheisyydestä ja varsinainen tarina voi alkaa. Vähitellen lukijalle selviää, kuka Kastaja on, miten tilanteeseen on päädytty ja mitä mieltä Jasmin itse on tapahtumista.

Voimakkaita tunteita herättävästä tarinasta huolimatta mielestäni romaanista erityisen mielenkiintoisen tekee kuitenkin kerronta. Tapahtumat esitetään kolmen eri henkilön näkökulmasta: Jasminin, hänen äitinsä ja paremman elämän toivossa Suomeen tulleen Randin, joka on ymmärtämättään lähtenyt mukaan veljensä bisneksiin. Syyllisiä etsitään, mutta siitä huolimatta kaikkitietävä kertoja ei juurikaan kommentoi tapahtumia. Tuomion langettaminen jää lukijan tehtäväksi kertojan esittäessä sellaisia lisäkysymyksiä kuin: Ajattelisimmeko me edelleen samoin Kastajasta, jos saisimme tietää, että hänen vaimonsa ja pieni tyttärensä kuolivat laivaonnettomuudessa kauan sitten? Jos meille kerrottaisiin, että hän eli äitinsä kanssa kahden ja että äiti pahoinpiteli häntä julmasti ja sitoi välillä päiväkausiksi kiinni vinttihuoneen pylvässänkyyn ilman ruokaa ja juomaa?

Syyllisen etsimisen sijaan kertoja kysyy, kuka on uhri. Romaanin loppuun on koottu eräänlainen prostituoitujen historia, jonka avulla lukija johdatetaan menneisyyden tapahtumista nykypäivään ja samalla myös fiktiosta todellisuuteen. Kertoja toteaa valkoisen orjakaupan päättyneen vuonna 1904, mutta naisihmiskaupan kasvaneen 2000-luvulla siitä huolimatta suurempiin lukemiin kuin koskaan ennen. Globalisaation kerrotaan olleen siunaus tämän päivän prostituutiolle, ihmiskaupalle ja seksikolonialismille. Nyt jokaiselle löytyy jotakin. 

Jotta totuus ei pääsisi unohtumaan, romaani päättyy kysymykseen, joka jää varmasti askarruttamaan lukijoita. Tähän samaiseen kysymykseen minäkin tahdon päättää tämänkertaisen blogini:

Mitä "jos kaikilla maailman vangituilla, kaapatuilla, seksibisnekseen houkutelluilla tytöillä olisi itsessään jokin kauhistuttava  bakteeri, virus, tauti jonka he tartuttaisivat hyväksikäyttäjiinsä, jokin miasma joka aiheuttaisi kasvojen sinistymisen, silmien ulospullistumisen ja hiustenlähdön? Miltä maailma näyttäisi huomenna?" (LT 2007, 315)

- Jael Tuominen - 

perjantai 19. lokakuuta 2012

Transpolitiikkaa kansallisella ja kunnallisella tasolla

Sukupuolivähemmistöjen oikeuksista käydään meillä varsin vähän julkista keskustelua. Pertti Perussuomalainenkin tietää, vaikkei välttämättä hyväksy, että homot haluavat mennä keskenään naimisiin ja adoptoida lapsia. Sen sijaan monelle vähemmistöasioita hieman enemmänkin tuntevalle tulee yllätyksenä, että meillä on lakipykälä, joka vaatii sukupuoltaan korjaavaa olemaan lisääntymiskyvytön, mikäli tämä haluaa sukupuolikokemukselleen juridisen vahvistuksen.

Erinäiset tahot ovat vaatineet, pyytäneet, kehottaneet ja anelleet Suomea korjaamaan tämän pakkosterilisaatiopykälän ja muita translainsäädännön epäkohtia. Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson on vakuutellut, että lainuudistuksen tarvetta pohtimaan asetetaan työryhmä. Sosiaali- ja terveysministeriöstä kuitenkin ilmoitettiin viikko sitten, ettei työhön ainakaan toistaiseksi olla ryhtymässä, sillä ministeriöllä on muuta puuhaa.

Aprillia, eivät vähemmistöjen ihmisoikeudet olekaan tärkeitä.

Lauantaina 20.10. vaaditaan translain uudistamista ja pakkosterilisaation lopettamista Helsingin Asema-aukiolla pidettävässä mielenosoituksessa. Suutuin STM:n Sillanaukeen kohdunpoisto-oikeuslöpinöistä ja kiukusta kihistessäni päädyin järjestämään tapahtumaa hieman harkitsemattomasti ja osittain esimerkiksi kuntavaalikampanjani kustannuksella.

Transasiat ovat kuitenkin myös tärkeä osa kampanjaani. Sukupuolivähemmistöjen oikeuksien huomiointi kuntatason päätöksenteossa on olematonta. Kuitenkin näillä päätöksillä vaikutetaan todella monin tavoin transihmisten arkeen: Voinko käyttää kaupungin uimahalleja? Joudunko selittelemään "väärää" hetun loppuosaa työvoimatoimistossa? Uskallanko vaatia opettajia käyttämään uutta nimeäni koulussa? Voinko tulla kaapista, jos olen kaupungilla töissä?

Näistä ja lukemattomista muista kysymyksistä muodostuu rakenteellinen epävarmuus, joka tekee elämästä kategorisesti enemmän tai vähemmän raskasta. On ymmärrettävää, ettei näitä juttuja tule ajatelleeksi, elleivät ne kosketa omaa elämää edes jollain tavalla. Olen Vasemmistoliiton ehdokkaana Turun kaupunginvaltuustoon pitääkseni sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen puolia päätöksenteossa. Kukas kissan hännän nostaisi, ellei kissa itse?

Äänestä vähemmistövaikuttaja valtuustoon, kirjoita lippuun numero 317!

Sade Kondelin

perjantai 12. lokakuuta 2012

Virkkuukoukulla on asiaa

Joskus vain toivoo, että olisi olemassa feministinen rippituoli. Kun jatkuvasti yllättää itsensä uusintamasta jotain, mitä feministinä vastustaa. Usein tällainen johtuu pelosta tai mukavuudenhalusta; vastavirtaan kauhomisen kustannukset olisivat liian kovat. Joskus taas suusta loikkaa rupisia sammakoita, joita ei voi puolustella.

”Mitäs liikkui siellä yksin pimeässä, sellaisissa kuteissa?” oli välitön kommenttini kuultuani tarinan miehestä, joka oli joutunut yllättävän väkivallan kohteeksi kuljettuaan yöaikaan puvuntakissa pahamaineisella alueella. Kommentti on huolestuttavan läheistä sukua sille, mistä maailmanlaajuiseksi kasvanut Slutwalk-liike sai alkusysäyksensä. Vaikka uhri oli tällä kertaa mies eikä teko ollut luonteeltaan seksuaalinen, on idea varsin sama: väkivallan uhrista tehdään sen aiheuttaja. 

Turussa Slutwalk on nyt catwalk ja Lutkalokakuu on edennyt järjestetyn ohjelman osalta miltei loppuunsa. Ohjelmaan on kuulunut muun muassa feminististä itsepuolustusta, lukupiiriä ja työpajoja. F-piste osallistui tiistaina Köysiratagallerialla pidettyyn neulegraffitityöpajaan. Pajassa neulottiin söpöjä kuvia, vihaisia viestejä, jopa vaaliehdokasnumeroita, jotka tänään vapautetaan kaupunkitilaan. Virkkuukoukkujen ja sukkapuikkojen sauhutessa eräs osallistujista heitti ilmaan pohdinnan: voiko neulegraffiteilla oikeasti vaikuttaa?

Kysymys jäi mietityttämään. Lutkaliikkeessä on nähdäkseni kyse enemmästä kuin joidenkin ”niiden” vastustamisesta. Tällöin ei toimita yksittäistä typeriä puhuvaa poliisia tai edes yksittäisiä raiskaajia vastaan, vaan liike tekee näkyväksi sitä kulttuurista ilmapiiriä, jonka mukaan tiettyjen ehtojen täyttyessä on ihan okei raiskata. Tällainen ajattelu on juurtunut syvälle, ja lienee usein tiedostamatonta. 

Erityisen pelottavaa on löytää kyseinen aivopaska omasta päästään. Feminismi auttaa tiedostamaan tällaiset ajatukset, muttei tarjoa niihin pikaparannusta. Feminismi ei tee immuuniksi. Ei ole osoitettavissa selvärajaista ryhmää, pahoja ja fasistisia ”niitä”, erotuksena moderneihin ja tiedostaviin ”meihin”. On pinnan alla kytevä asenne, joka on mätä. Ja välillä pintaan ponnahtaessaan se aiheuttaa shokin. Hyvä niin, koska shokki saa liikkeelle. Shokista kumpuaa Slutwalkin kaltaisia liikkeitä, jotka näkyvät ympäristössämme, halusimme tai emme. Ne pakottavat itse kunkin pohtimaan sitä, mistä yleensä ei puhuta. 

Voiko neulegraffiteilla siis vaikuttaa? Luultavasti voi, sillä näkyessään julkisessa tilassa ne osaltaan haastavat meidät pohtimaan myös omia asenteitamme sekä tapoja, joilla osallistumme raiskauskulttuurin uusintamiseen. Arvotammeko väkivallantekoja uhrin sukupuolen perusteella? Kenties kyseenalaistamme uhrin kompetenssia tulkita tilannetta, ikään kuin kyseessä olisi jokin mielipide-ero? Tai joutuessamme itse seksuaalisen väkivallan uhreiksi syytämme itseämme ja vaikenemme.

Seksuaalinen väkivalta on sitä paitsi terminä siinä mielessä harhaanjohtava, että se kytkee jollain tavalla seksin väkivallantekoon. En väitä, etteikö raiskaus olisi seksuaalista väkivaltaa. Mutta tämän ei tulisi kätkeä alleen, mitä se on paljaimmillaan: VÄKIVALTAA. 

Seksi ei ole väkivaltaa. Väkivalta ei ole seksiä.

Kia Andell


Tänään klo 17 alkaen: Narttunaamiaiset. Slutwalk on nyt catwalk! -näyttelyn kollektiivinen purku, pajoissa tehtyjen mielenosoituskylttien ja neulegraffitin vapauttaminen ulos kaupunkitilaan. Köysiratagalleria (Linnankatu 56).

perjantai 5. lokakuuta 2012

Sokeria ja sammakoita


Mistä on pienet tytöt tehty, mistä on pienet tytöt tehty?
Sokerista kukkasista inkivääristä kanelista;
Niistä on pienet tytöt tehty !

Mistä on pienet pojat tehty, mistä on pienet pojat tehty?
Etanoista sammakoista koiranhännän tupsukoista
Niistä on pienet pojat tehty !

Tytöt ovat siis kauniita ja herkkiä kukkasia, sokerisen makeita, vaiko kenties pikkuisia kiteitä? Vähintäänkin valkoisen puhtoisia ja viattomia. Hitusen mausteisia, ehkä inkiväärin kirpeitä pahalle päälle sattuessaan? Miesten onneksi viimeiseksi mauksi kanelin leppoisia, syötävän herkullisia pipareita.

Mutta entäs pojat! Ajatuksiltaan hitaita etanoita, limaisia sammakoita, ääneltäänkin kurnuttavia. Sentään urheilullisia, hyviä loikkimaan. Karvaisiakin pojista tulee. Vai lieneekö viittaus koiranhäntien tupsukoihin esimerkki pojan nopeudesta ja tehokkuudesta eläinten kiusaamisessa?

Karoliina Vitikainen