perjantai 24. helmikuuta 2012

Kolmas sukupuoli


Rakastan silmälaseja. Näössäni kuitenkin lienee vikaa, sillä en näe kunnolla millään vahvuuksilla. Siksi käytänkin hämäyslaseja. Ikkunalasirilleissä on se mukava puoli, että niitä voi pitää mielensä mukaan. Samaa ominaisuutta ei löydy sukupuolisilmälaseista.
Olen kertaalleen joutunut etsiskelemään läppäriäni ympäri kaupunkia. Olen myös hukannut takkini nollakelillä. Mutta sukupuolirillit eivät unohdu yliopistolle eivätkä huku narikoihin. Siinä ne ovat vielä kotonakin, puristavat ja pakottavat, kun tahtoisi maata ja katsoa tv:stä tasapaksua lifestyle- ja realitymoskaa: Huijarirakentajia, Kääpiöpainijoita, Nuortumiskilpailua, Sadan taalan remonttia, Ruotsalaisia poliiseja...

Lasit pilkkaavat oikeuttani kuulla rauhallisen äänen selittävän, kuinka ”sisustus on luotu yhdistellen kiintoisalla tavalla vanhaa ja uutta”. Niiden läpi hahmottuu ikävän selvästi, että sama resepti oli käytössä silloin, kun ohjelmien sukupuolijärjestelmää rakennettiin. Jälleen on tarjolla heteromatriisia. Naisia ja Miehiä, lihapullia ja perunamuusia. Jossain vaiheessa 2000-luvun individualisti päätti haluta Ikea-lihapullansa kirpakalla chutneylla. Matriisiin tarvittiin uusi sarake, kolmas sukupuoliperformanssi. Homo.
Matriisia muokatessa jouduttiin päivittämään myös totuttua julkisen ja yksityisen vastakkainasettelua. Betty Friedanin harhaiset ja naukkailevat esikaupunkirouvat saivat jäädä 60- luvulle. Nykyajan Nainen on myös kiireinen julkinen toimija, jonka aika ei riitä loputtomaan yksityisen alueen ehostamiseen.

Niinpä lifestyle-jumalat loivat Homon Naisen kylkiluusta. Homo on Naiselle kuin Miehelle olut: neuvoa antava. Olkoon Mies poliisi ja pelastaja, mutta Homo on ehdoton yksityisen sankari. Hän tuunaa ja stailaa niin kodin, kehon kuin vaatekaapinkin. Naisen vapaa-aika on Homon työaikaa. Homolla taas ei erillistä vapaa-aikaa ole, sillä hän elää työlleen.
Homolla ei ole rumaa toppatakkia tai hiuspäiviä helvetistä. Nämä vielä sallitaan Miehelle, onhan se siellä jossain muualla, Karanneen jäljillä ja Totuuden perässä, amerikkalaisella ansa-autolla. Jos se uskaltautuu kotiin, käskee Homo sen purevan lennokkaasti vaihtaa puvun päälleen, ajaa partansa, olla haisematta. Homo siis toimii myös heterosuhteen huoltohenkilönä. Naisen ei tarvitse nalkuttaa, sillä Homo tekee sen hänen puolestaan.

Lifestyle-ohjelmat onnistuvat samanaikaisesti olemaan sekä rajoja rikkovan moderneja että kotoisan perinteisiä. Ne horjuttavat konservatiivisia järjestyksiä synnyttämättä silti kaaosta. Kodit, autot ja sukupuolet esitetään samassa hengessä, tuunattuina ja stailattuina. Näin sukupuoli pelkistyy käsikirjoitetuksi performanssiksi. On yhdentekevää, keitä rooleihin valitaan, sillä esitys ei muutu näyttelijöitä vaihtamalla.
Lihapulla on lihapulla, vaikka sen päälle kaataisi ämpärillisen pikkelssiä. Sitä paitsi olen kasvissyöjä. Turha kuitenkaan viskata Tuplakuplaa retrokaukosäätimellä, onhan minulla Yle Teema. Ja suklaata.

Kia Andell

perjantai 17. helmikuuta 2012

Kuin piru pyhää kirjaa


"The male has a negative Midas Touch -- everything he touches turns to shit."

Kun lupauduin kirjoittamaan blogitekstin Valerie Solanasin SCUM-manifestistä ja F-Pisteen lukupiirin avauksesta, varoitin, että lopputuloksesta tulisi mitä todennäköisemmin egoistista itsereflektiota, mutta varoitus oli turha, sillä manifestin lukeneet kyllä tietävät, etten miehenä muunlaiseen kykenekään. Mutta siitä huolimatta – tai juuri sen takia – tämä on nyt tässä.

SCUM-manifesti on vuonna 1967 Yhdysvalloissa omakustanteena julkaistu ja viime vuonna Savukeitaan suomennoksena ilmestynyt omanlaisensa feministisen utopian lähtölaukaus, joka lakaisee lattiaa miehillä ja kaikella miesten luomalla sotateknologiasta Suureen Taiteeseen ja lähiöelämään. Solanasin teksti on suomalaisen "kahdeksankymmenen sentin" tasa-arvopuheen keskellä virkistävää, ja vaikka minun on vaikea olla lukematta sitä hieman pilke silmäkulmassa kirjoitettuna (mitä sanot, Andy Warholin haamu?) ja siten sillä on vaara tulla vastaanotetuksi ainoastaan äärimmilleen kärjistettynä kritiikkinä vain kaikkein pälleimpiä miehiä kohtaan, osuu se kohteisiinsa niin usein ja niin terävästi, että yhtä aikaa itkettää ja naurattaa. Kärjekkyys myös oivaltavasti etäännyttää, jolloin kritiikin pääasiallinen kohde – minä – voi säätää vastaanottimensa sopivaksi kokemalleen äänenvoimakkuudelle.

Vaikka astuessani Kirjakahvilan perimmäiseen huoneeseen, joka oli täyttynyt vast'ikään SCUM-manifestin lukeneilla feministeillä, pienen hetken ajaksi mieleeni hiipikin ajatus "tänäänkö päättyy elämäni?", antaa manifestimuotoinen huutaminen paljon enemmän tilaa kuin kylmän viileästi esitetty argumentaatio, joka ei jätä lukijalle muita mahdollisuuksia kuin ottaa teksti sellaisenaan tai käpertyä puolustusasemiin. Vain yksioikoisin nainen tai mies lukee SCUMin näkemykset (miesten syytä ovat mm. sota, sairaudet ja kuolema) kirjaimellisesti. Manifestissa on kiistatta kyse miesvihasta, ja vaikken minkäänlaisen vihan levittämistä sinällään hyväksykään*, on teksti niin mainiosti kirjoitettu ja niin monista kuvailuista tunnistan itseni, etten voinut muuta kuin nyökkäillä hyväksyvästi ja jäädä sulattelemaan lukemaani.

Lukupiirissä SCUM sai aiheellista kritiikkiä essentialistisesta nais- ja mieskuvastaan. Itsekin koin valitettavana, että koska manifestin mukaan mies – siis joka(inen )mies – on emotionaalisesti kyvytön, ei Solanas myöskään avaa ovea kehittymisen mahdollisuudelle, ja täten hän tarjoaa vapaakortin kaltaisilleni tunnevammaisille, jotka eivät ymmärrä, mikä ihmisiä – siis naisia – ja muita miehiä liikuttaa. On siis turha edes yrittää, koska meidät on jo geneettisesti poissuljettu tyydyttävän sosiaalisen kanssakäymisen maailmasta. Toki voimme tiedostaa oman mitättömyytemme, mutta yhtä lailla toivoton tilanne voi johtaa kieltämiseen, status quon puolesta taistelemiseen ja pyrkimykseen kokea sitä, mitä harhaisissa mielissämme nautinnoksi luulemme. Vaan onneksi meillä on Daddy's Girlit silittämässä päitämme ja paitamme…

Sukupuolikysymysten – tai paremminkin -vastausten – lisäksi SCUMissa olennaista on kulttuuri- ja kapitalismin kritiikki, ja myös niiden vuoksi tämä herkullinen manifesti on suositeltavaa luettavaa aivan kaikille länsimaisen elämäntyylin piirissä operoiville. Solanasin sanat luettuasi maailma piirtyy silmissäsi kovin paljon kirkkaampana, ja ruskeampana.

Niin, joo, ja suositeltavaa on myös mennä/tulla F-Pisteen lukupiiriin!

Jani Petteri Virta

* = Ranska tietenkin on paska maa.

SCUM-manifesti. (SCUM Manifesto, 1968.) Suom. Suvi Auvinen. Savukeidas, 2011


Seuraava feministinen lukupiiri kokoontuu Mimesiksessä (Keltainen talo Sirkkalan kasarmin sisäpihalla)   torstaina 1.3 klo 18.
Seuraava teksti: 

Jane Bennett (2010) Vibrant Matter: a political ecology of things
Luetaan: Preface, luku 1 The Force of Things, ja luku 2 The Agency of  Assemblages
Tervetuloa mukaan!

perjantai 10. helmikuuta 2012

Sherlock Holmesin mieheyden jäljillä




”Sherlock Holmes is cheerful, so Sherlock Holmes must have a case.”

Kulttuurihistoriaan valmistuva graduni käsittelee vuosina 1984–1994 tuotettujen Sherlock Holmes -tv-sarjojen mieskuvaa ja eksentrisyyttä. Sarjoja on neljä (The Adventures of…, The Return of…, The Casebook of… ja The Memoirs of Sherlock Holmes) ja jaksoja yhteensä 41. Sarjan pääosissa nähdään Jeremy Brett Holmesina sekä David Burke ja Edward Hardwicke tohtori Watsonina. Jaksojen käsikirjoitukset perustuvat hyvin vahvasti Arthur Conan Doylen kirjoittamiin alkuperäisiin Holmes-tarinoihin.

Tutkin sarjojen mieskuvaa Sherlock Holmesin hahmon sekä näyttelijä Jeremy Brettin kautta. Millainen mies Sherlock Holmes on? Miten Sherlockin hahmo suhteutuu sarjassa esitettävään viktoriaaniseen kulttuuriin? Miten Jeremy Brett ja hänen tulkintansa sijoittuvat 1980-luvun englantilaiseen yhteiskuntaan ja populaarikulttuurissa vallinneeseen heritage-buumiin? Entä millä tavoin sarjassa ilmenee Sherlock Holmesin eksentrisyys sitä pohdittaessa tieteellisestä ja kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta? Eksentrisyyteen liittyy tutkimuksessani myös dandyismi, jonka edustajaksi Holmes voidaan tietyissä mitoissa määritellä.

Sherlock Holmesin mieskuva on mielenkiintoinen tutkimisen kohde hahmon pitkän kirjallisen ja audiovisuaalisen perinteen vuoksi. Tiukassa viktoriaanisessa kulttuurissa syntynyt hahmo erottuu joukosta omilla erikoisilla tavoillaan ja epäsovinnaisella käytöksellään. Holmes on sisimmässään englantilainen herrasmies, mutta asioidessaan kuninkaiden ja aateliston kanssa hän unohtaa luokkarajat ja usein myös kunnioituksen. Tarinoissa ja TV-sarjassa esiintyvät miehet edustavat useita yhteiskuntaluokkia, aina kuninkaallisista kerjäläisiin. Holmes liikkuu luontevasti luokasta toiseen kaivaen esiin ja korostaen eri ryhmien tyypillisiä tapoja ja ajatuksia.

Voimakkaimmin esiin nousevat tietysti Sherlock Holmes ja hänen ystävänsä tohtori Watson: Jälkimmäinen on melko ”tavallinen” englantilainen keskiluokan herrasmies, koulutettu ja entinen armeijan lääkäri. Holmes sen sijaan on oman ammattinsa luonut, boheemi taiteilijan ja yksityisetsivän yhdistelmä, joka taitaa niin nyrkkeilyn kuin verbaalisen nokkeluuden. Mukana tutkimuksissa pyörii välillä myös Sherlockin isoveli Mycroft Holmes, joka on veljeään älykkäämpi ja laiskempi, mutta luonut samaan tapaan itselleen täysin uniikin aseman osana Britannian hallintoa. Mycroftia ja Sherlockia voidaan pitää esimerkkeinä 1800-luvun englantilaisesta ”self-help”-ajatuksesta, joka periytyi vahvana myös 1980-luvulle osana thatcherismia.

Miestutkimuksen ja -historian teemoja, joita tutkimuksessani nousee esiin, on mm. miesten välinen ystävyys, miesten julkisen ja yksityisen piirin raja, dandyismin ja eksentrisyyden mukanaan tuomat piirteet mieskuvaan, sekä horjuvan terveyden vaikutus mieheyteen. Näyttelijä Jeremy Brett kärsi maanis-depressiivisyydestä, mikä vaikutti suuresti hänen roolityöhönsä Holmesina. Mieskuva on käsitteenä laaja, ja sen tarkentuminen tiettyihin teemoihin ja osa-alueisiin tapahtuu alkuperäisaineiston analyysin kautta: Holmesin eleet, repliikit ja käytöstavat kertovat kaikki paitsi hänestä itsestään, myös häntä ympäröivästä kulttuurista. Dandy- ja eksentrikko-käsitteiden kautta katsotaan mieheyteen liittyviä erikoisempia piirteitä: epäsovinnaisuus voi erottaa miehen vertaistensa joukosta tai se voi vahvistaa mieheyteen liittyviä piirteitä. Dandyista tunnetuin lienee Conan Doylen aikalainen Oscar Wilde, jota Holmes-kirjailija käytti osittain inspiraationa. Holmes-veljesten ja Watsonin ohella esiin nousee myös muutamia vahvaluontoisia naisia, joiden itsenäinen ajattelutapa heijastuu etenkin Holmesin käytökseen: naisiin tunnetusti hieman kylmäkiskoisesti suhtautuva etsivä ihailee naisia, jotka tietävät mitä tahtovat.

Kaiken kaikkiaan Jeremy Brettin ja Sherlock Holmesin kautta avataan näkökulmaa viktoriaanisen etsivän ja 1980-luvun näyttelijän yhdessä luomaan mieskuvaan. Molempia kuvaa sarjassa kuultava kommentti Holmesista Watsonin kouluaikaiselta ystävältä: ”He really is the most inscrutable fellow, Watson.” (The Naval Treaty)

Elina Karvo

perjantai 3. helmikuuta 2012

Niin hauskaa, että itkettää


http://www.hs.fi/politiikka/IL+Guzenina-Richardsonin+avustaja+ajoi+miesten+synnytt%C3%A4misen+mahdollistavaa+lakia/a1305554506219

Maanantaina sanomalehtien nettisivuilla uutisoitiin näyttävästi, että ministeri Maria Guzenina-Richardsonin erityisavustaja Martta October oli eronnut tehtävästään "edistettyään ministerin tietämättä miesten synnyttämisen mahdollistavaa lakia". Otsikon viesti on selvä: "Vitsit mikä hölmö, eiväthän miehet voi synnyttää, vaikka laki olisi mikä! Naureskeltaisko tälle vähän yhdessä?"


Oikeasti uutisen taustalla oleva ongelma ei naurata. Kyseessä on "laki transseksuaalin sukupuolen vahvistamisesta", joka säätelee sitä, millä ehdoin transsukupuolinen voi tulla juridisesti tunnustetuksi kokemansa sukupuolen edustajaksi. Vaaditaan täysi-ikäisyyttä ja avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa elävältä joko eroa tai puolison suostumusta sille, että liiton luonne muuttuu. Ikäänkuin nämä eivät olisi vaatimuksena riittävän ongelmallisia, vaaditaan myös, että henkilöllä on lääkärin todistus siitä, että hänet on steriloitu, tai että hän on muusta syystä pysyvästi steriili. Transsukupuoliset ovat siis maan viimeinen vähemmistö, jonka pakkosterilisoinnista määrätään laissa. Useimmat eri hedelmällisyyshoitoja tarjoavat yksityisklinikat eivät myöskään ota transsukupuolisia asiakkaikseen tähän lakipykälään vedoten.


Olen miettinyt paljon, mihin tämä pakkosterilisaatiopykälä oikein perustuu. Pidetäänkö transsukupuolisia niin epäilyttävinä ja moraalittomina, ettei näiden voida sallia hankkivan lapsia? Olemmeko jotenkin vastuuttomampia tai kyvyttömämpiä kuin alkuperäiseenpassisukupuoleensa identifioituvat?


Olen tullut siihen tulokseen, että kyse on vain ja ainoastaan byrokratian sujumisesta. Olisi ikävää ja epäkäytännöllistä, jos mies tulisi äidiksi tai nainen isäksi. Jouduttaisiin miettimään juridisen vanhemmuuden määritelmiä ja myöntöperusteita, ehkä muuttamaan jokunen"äiti" ja "isä" lakitekstissä muotoon "vanhempi" ja "nainen" ja "mies" siellä täällä muotoon "henkilö". Ja ihan hirveä vaivahan siitä seuraisi! Joku virkamies saattaisi jopa joutua tekemään vähän töitä.


Vähemmistöjen pakkosterilisaatio käsitteenä yhdistyy mielessäni eugeniikkaan, väestön puhtauden vaalimiseen. Ei-toivottu aines pyritään karsimaan geenipoolista. Modernissa sivistysvaltiossa elävinä pidämme ihmisen oikeutta päättää omasta lisääntymisestään pyhänä ja rikkomattomana. Puolustamme oikeutta ehkäisyyn ja aborttiin. Kuitenkin hyvin harva edes tietää, että meillä on edelleen tiettyä vähemmistöä koskeva lainvoimainen pakkosterilisaatiokäytäntö.


Transsukupuoliset ovat niin pieni vähemmistö, ettei meidän asiamme saa näkyvyyttä. Silloinkin, kun pakkosterilisaatiolaki pääsee uutisotsikkoihin asti, asiaa koitetaan tehdä naurunalaiseksi ja häivyttää puhumalla "miesten synnyttämisen mahdollistavasta laista".Pidetään järkyttävänä, että ministerin erityisavustaja meni ikävästi ajamaan tällaista asiaa, kun ministeri itse myöntää, ettei tiedä koko kysymyksestä mitään eikä siten olisi asiaa tapetille nostamassakaan. Mielestäni eron paikka olisi ennemmin ministerillä, joka ei tiedäihmisoikeusrikkomuksista maansa lainsäädännössä, kuin avustajalla, joka aktiivisesti ajaa tällaisen vääryyden korjaamista.


Puolestamme yritetään päättää, mistä ja miten saa puhua, ja mitä mieltä näistä asioista tulee olla. Vetoan mitä nöyrimmin lukijoihin: pidetään tästä asiasta meteliä. Ei anneta painaa sitä unohduksiin vain siksi, että transsukupuoliset ovat pieni, monien elämän kannalta merkityksetön vähemmistö. Muutos on mahdollinen, jos riittävän moni vaatii sitä riittävän kovaan ääneen!

Sade Kondelin

Feministi, joka äänesti miestä


Vuosi 1988
Pari päivää sen jälkeen kun synnyin, Suomessa valittiin ensimmäisen kerran presidentti suoralla kansanvaalilla. Tämä presidentti oli Mauno Koivisto.

Vuosi 1994
Ensimmäiset presidentinvaalit, jotka muistan. Toisella kierroksella valittua Martti Ahtisaarta vastassa oli Elisabeth Rehn, joka oli suur-suosikkini. Olin silloin päiväkodissa, jonne joku oli tuonut Popedan kasetin. Parin eskari-kaverin kanssa tuli tanssittua Kersantti Karoliinan tahdissa kyllästymiseen saakka ja kotona tivasin vanhemmiltani, mitä tarkoittaa kapiainen. Naispresidentti olisi ollut parhautta jo silloin.

Vuosi 2000
Näiden vaalien aikaan olin näsäviisas ala-asteikäinen ”feministi”, joka kannatti Riitta Uosukaista ja Tarja Halosta. Äidinkielen tunnilla kirjoitettiin jotain puheen tapaisia, ja minä intouduin paasaamaan Suomen sovinisteista, jotka äänestävät Esko Ahoa vain siksi, että hän on mies. Vastaväittäjäksi sain nuoren mies-sijaisen, josta ei lopulta ollut ollenkaan vastusta. ;)

Vuosi 2006
Nämä vaalit olivat osaltani varsin surkuhupaisat. Olin jo edellisten vaalien jälkeen laskenut olevani 18, kun seuraava presidentti valitaan. Odotin äänestystä kuin kuuta nousevaa, mutta tammikuun alussa postiluukusta tuli vain yksi äänestyskuori, ja se kuori oli kämppikselleni. Olin siis pari päivää liian nuori ja siksi turhauduin koko vaaleista. Läheiseni äänestivät inhokkiani ja lopulta toisella kierroksella minulle oli aivan sama, kumpi valitaan. Onneksi äänestysikäinen kansa osasi valita oikein.

Vuosi 2012
Sain ensimmäisen kerran äänestää. Tunne oli mahtava! Kaiken tämän vauhkoomisen jälkeen olisi kai ollut loogista äänestää naista. Toisin kävi. Äänestin feministiä, joka ei ollut kumpikaan nais-ehdokkaista. Feministiä, joka haluaa Suomesta kokoaan suuremman. Feministiä, joka uskaltaa olla oma itsensä, tarttua härkää sarvista ja puolustaa heikointa unohtamatta ympäristöä. Viime vaalien aikaan en olisi ikinä uskonut sanovani tätä, mutta sukupuolella ei ole merkitystä, kunhan asia on oikea. Tällä kertaa naisten aseman kannalta paras vaihtoehto oli mies.

Ehdokkaani pääsi myös toiselle kierrokselle ja hänestä on alettu puhua ilmiönä, vastajytkynä Suomen vihan kyllästämään poliittiseen ilmapiiriin. Hän on herättänyt paljon keskustelua ihmisoikeuksista, minkä myötä jokainen suomalainen on joutunut miettimään omia asenteitaan.
Sunnuntaina pääsen vielä uudestaan kirjoittamaan äänestyslappuun numeron 2.
Toivottavasti sinä teet samoin!

Janica Rantanen