maanantai 10. joulukuuta 2012

Maista vittu -palkinto ja ehdokkaat

F-piste palkitsee vuoden 2012 epäfeministisimmän teon Maista vittu -kunniamaininnalla ja fantastisella pimppiaiheisella kakulla. F-piste toivoo kaikkien osallistuvan allaolevaan äänestykseen saajan valitsemiseksi.

Iltalehti: translakiuutisointi
- Iltalehti on uutisoinnillaan ”miesten synnytyslaista” edistänyt hämmentävää ja harhaanjohtavaa kielenkäyttöä liittyen translakiin ja sen tarpeelliseen uudistamiseen.

Åbo Akademi: sp-tutkimuksen alasajo
- ÅA on budjettipaineissaan päätynyt säästämään väärästä paikasta, eli se käytännössä lopettaa Suomen ainoan ruotsinkielisen opetuksen sukupuolentutkimuksen oppiaineessa.

Turun yliopisto: tasa-arvotyöryhmä
- hyvä yritys, muttei valitettavasti ihan onnistunut: työryhmä on tarttunut yliopistomaailman tasa-arvo-ongelmiin varsin passiivisesti.

Kansanedustaja Päivi Räsänen: aborttioikeus
- Sisäministeri Räsänen on osallistunut abortinvastaiseen lietsontaan ehdotuksellaan myöntää terveydenhuollon ammattilaisille oikeus kieltäytyä abortin tekemisestä. 

Pimppikakku ja kunniamaininta luovutetaan F-pisteen pikkujouluissa 19.12.2012


Kulttuurivastaava Tuuli Matikainen

perjantai 30. marraskuuta 2012

Luentoja, kannanottoa ja feministien välistä yhteistyötä


F-piste vieraili toissa viikonloppuna Tampereen Naistutkimuspäivillä seitsenhenkisen delegaation voimin. Viikonloppu oli täynnä kiinnostavia luentoja ja työryhmiä, mutta ehdottomasti parasta oli muihin feministeihin tutustuminen ja mediassakin julkisuutta saanut sukupuolentutkijoiden kannanotto transsukupuolisten pakkosterilisaation lopettamiseksi.

Naistutkimuspäivien pääpuhujina olivat feministiset brittitutkijat Stevi Jackson (Centre for Women's Studies, University of York) ja Imogen Tyler (Centre for Gender and Women's Studies, Lancaster University). Työryhmiä oli kaiken kaikkiaan 14, joista löytyi meille jokaiselle hyödyllisiä aiheita niin gradujen kuin muidenkin mielenkiinnonkohteiden kannalta.

Yhteisessä kannanotossaan Suomen sukupuolentutkimusyhteisö vaati sosiaali- ja terveysministeriötä sekä Suomen hallitusta vauhdittamaan transsukupuolisia ihmisiä koskevan lainsäädännön uudistamista. Nykyisen lain mukaan sukupuoltaan korjaavan henkilön on suostuttava pakkosterilisaatioon. Tällainen ehto sukupuoli-identiteetin mukaisen sukupuolen tunnustamiselle on ihmisoikeusloukkaus: ajastaan jälkeenjäänyt laki loukkaa sekä transihmisten itsemääräämisoikeutta ruumiiseensa että heidän tasa-arvoaan kansalaisina.

Kannanoton pääsee lukemaan kokonaisuudessaan osoitteesta: http://www.uta.fi/yky/naistutkimuspaivat2012/index.html

Naistutkimuspäivien ja Tampereen ainejärjestön Vatun järjestämissä yhteisissä illanvietoissa vaihdettiin kuulumisia ja kokemuksia sukupuolentutkimuksen opiskelijoiden kanssa. Olemme myös perustaneet Facebookkiin Suomen sukupuolentutkimuksen opiskelijat –nimisen ryhmän, jonka on tarkoitus edesauttaa kansallista yhteistyötä jatkossa.


Ensi vuonna Naistutkimuspäiville lähdetäänkin sitten Lapin yliopistoon.

Janica Rantanen

perjantai 23. marraskuuta 2012

Valoa ei väkivaltaa Turussa


YK:n naisiin kohdistuvan väkivallan vastaisena päivänä 25.11. järjestetään kynttilätapahtumia eri puolilla Suomea. Turussa tapahtumasta vastaa Varsinais-Suomen Nytkis ja se järjestetään Kävelykadulla (Yliopistonkatu 27 kohdalla) klo 16.

Naisiin kohdistuvaan väkivaltaan puuttumiseen tarvitaan konkreettisia keinoja
Suomessa on vuonna 2012 keskusteltu laajasti perhesurmista ja niiden syistä. Elokuussa julkaistiin Sisäministeriön teettämä raportti ”Selvitys perhe- ja lapsensurmien taustoista vuosilta 2003-2012”. Selvitys sai paljon näkyvyyttä, mutta yksi tärkeä seikka jäi huomiotta: aikuiset uhrit ovat pääasiassa naisia ja tekijät miehiä – surmien taustalta löytyy myös aiempaa parisuhdeväkivaltaa.

Vuonna 2011 Suomessa kuoli 21 naista nykyisen tai entisen puolisonsa murhaamana Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tietojen mukaan. Sisäministeriön selvityksestä käy ilmi, että perhesurmissa puolisonsa murhanneen motiivit olivat pitkälti samankaltaisia kuin näissä puolisomurhissa, joissa kohteena on vain puoliso (esim. erokriisi tai mustasukkaisuus).
Parisuhdeväkivallan uhreille tarvitaan riittävä palveluverkosto, josta saa apua jo varhaisessa vaiheessa. Suomessa heille suunnatut palvelut ovat tällä hetkellä satunnaisia ja palvelujen saatavuudessa on suuria aluekohtaisia eroja. Taloudellinen tilanne on ajanut muutamat kunnat pohtimaan turvakotipalveluiden vähentämistä tai lopettamista. Suunta on huolestuttava. Naisiin kohdistuvaan väkivaltaan ajoissa ja ammatillisesti puuttumalla voidaan pelastaa ihmishenkiä.
Valoisalla otteella vakavan asian kimppuun
Kynttilätapahtumien tarkoituksena on kiinnittää huomiota vakavaan asiaan. Järjestöt jakavat kampanjaviestillä varustettuja kynttilöitä ohikulkijoille ja levittävät näin tietoisuutta naisiin kohdistuvasta väkivallasta suuren yleisön keskuuteen. Tapahtumapaikoille sytytettävät kynttilät tuovat valoa marraskuun pimeyteen.

perjantai 16. marraskuuta 2012

Positiivisesti pervoista ja runkkareista

Liiloja neilikoita, oransseja gerberoita, luonnonköyttä ja jokunen korsetti.

F-pisteen perinteiset kriittiset iltamat pidettiin jälleen tiistaina 13.11. Turun Kirjakahvilassa. Keskustelutilaisuus kulki tällä kertaa nimellä
Kukkia ja sidontaa, illan teemana oli kinky seksuaalisuus. Puhujiksi Janica Rantasen luotsaamaan keskusteluun saapuivat kansatieteen gradun aiheesta kirjoittanut Johanna Pohtinen ja Dora Turun Baletista. Keskustelun jälkeen kuultiin teemaan sopivaa musiikkia, ja Turun Baletin White Rope ja Shanti esittelivät esteettistä sidontaa.

Viimeksi iltamoitiin keväällä, jolloin keskustelun aiheena oli
seksiturismi ja prostituutio. Tällä kertaa ilta oli tietopainotteisempi: kinkyä ja Turun Balettia koskevan tiedon lisääminen oli keskeisessä osassa, kun taas totutussa mielessä kriittistä, useita vastakkaisiakin näkemyksiä sisältävää keskustelua käytiin aiempaa vähemmän.

Yleisön määrästä saattoi kuitenkin huomata, että aiheelle löytyy paljon kiinnostusta. Varsinkin tutkimustieto kinkystä on ollut vähäistä, eikä aihe nouse tyypillisesti esiin arkikeskustelussakaan. Pohtinen onkin saanut gradunsa tiimoilta kiitosta paitsi kansatieteen profiilin kohottamisesta, myös aiemmin vaietun aiheen tuomisesta keskusteluun.

Puhetta oli muun muassa kinkyn määrittelystä ja suhteutumisesta
pervon käsitteeseen sekä kinkyn sukupuolesta.

Kinky on käsitteenä vähän kuin
queer; sillä ei ole vakiintunutta suomenkielistä vastinetta. Queerin tapaan voidaan myös kinky suomentaa pervoksi, tavoittamatta kuitenkaan täysin sanan perusteellista merkitystä. Pervo-sanaa käytetäänkin lähinnä kinky-yhteisön sisällä, jossa siihen ei liitetä negatiivista arvolatausta. Yhteisön ulkopuolella termiä ei kuitenkaan tyypillisesti tulkita yhtä positiivisessa valossa. Tällöin puhutaan mieluummin kinkystä.

Suurehko osa Baletin jäsenistä on nuorehkoja naisia. Tämä kenties rikkoo stereotyyppistä käsitystä, jonka mukaan kinkyn pariin hakeutuvat olisivat pelottavia ja omituisia hiippareita, “negatiivisessa mielessä runkkareita”. Tai sitten rikkoutuu stereotypia negatiivisesta runkkarista, kuten Pohtinen hauskasti totesi.

Enemmistö toimijoista on naisia tai miehiä, mutta mukana on muidenkin sukupuolten edustajia. Tyypillisimmät seksuaalisuudet ovat bi- ja heteroseksuaalisuus, joskin jäsenistöstä löytyy myös homoseksuaaleja. Homoseksuaali kinky onkin saattanut kokea kaksi kaapista tulemista: ensimmäinen “maailmalle” homoseksuaalina, toinen puolisolle kinkynä.

Illan kriittisyys tuli esiin lähinnä mediakritiikin muodossa. Erityisesti sadomasokismia ja sidontaa on käsitelty tyypillisesti väkivallan tai traagisten tapaturmien kontekstissa. Kun kyseessä on aihe, josta on liikkeellä vähän tietoa ja paljon ennakkoluuloja, voikin näiden käsitysten purkaminen olla kriittistä toimintaa. Balettilaiset halusivat alleviivata sadomasokismiin ja sidontaan liittyvää vapaaehtoisuutta ja tehdä eron lehtiuutisten esittämiin tapahtumiin, jotka taas nähtiin väkivaltana tai typeryytenä. Osapuolten valmiudet ja vastuu olivatkin tärkeä aihe illan keskustelussa.

Vahvasti kriittistä aiheen käsittelyä saati väittelyä ei kuitenkaan päästy kuulemaan. Osin tämä selittynee sillä, että kinky on aiheena vähemmän tunnettu kuin viimekertainen prostituutio, josta lähes jokaisella on jonkinlainen näkemys. Kinkyaiheen tiimoilta ei myöskään muodostu puolustajien ja vastustajien leirejä samalla tavoin kuin vaikkapa kysymykselle seksin oston kieltämisestä. Eikä kriittisyys toki olekaan synonyymi vastustamiselle, vaikka esimerkiksi jotkut ”maahanmuuttokriitikot” ovat hyödyntäneet tätä samaistamista retoriikassaan.

Joka tapauksessa kriittisempiäkin on joskus oltu. Mutta mitäs siitä, vietimmehän avartavat, hauskat ja tietysti kinkyt iltamat. Avoin ja vapautunut ilmapiiri näkyi esimerkiksi siinä, kuinka moni kuulija uskaltautui White Ropen sidottavaksi. Sidontatilanne ei tässä yhteydessä ollut seksuaalinen, vaan painottui japanilaiseen estetiikkaan. Usein ei tulekaan ajatelleeksi, kuinka monia elementtejä sidontaan liittyy koskien niin “paketin” näköä kuin vastuuta sidottavan mukavuudesta.

Tässä illan tapahtumat paketissa, kauniit köydet ympärillä. Ihastuttavat iltamat.

F-piste kiittää puhujia ja esiintyjiä, yleisöä ja Kirjakahvilaa!

Kia Andell


F-pisteen aktiiveja palkittiin vuosijuhlilla


Turun yliopiston ylioppilaskunta vietti viime viikonloppuna 90-vuotisjuhliaan. Juhlallisuudet alkoivat perjantaina Porthanin päivän lippukulkueella, jonka jälkeen kokoonnuttiin yliopiston päärakennuksen aulaan edustajiston juhlakokoukseen. Juhlakokouksessa palkittiin ylioppilaskunnan jäseniä ja muita ylioppilasliikkeelle tärkeitä henkilöitä ansiomerkeillä. Palkittujen joukossa olivat myös kuntanauhan saaneet F-pisteen Nea Alasaari ja Ulla Lehtonen sekä kuntamerkin saanut Janica Rantanen.

Kuntanauha on tunnustus, jonka ansiolautakunta voi harkintansa mukaan antaa ylioppilaskunnan jäsenille sekä myös ylioppilaskuntaan kuulumattomille henkilöille, jotka aktiivisesti ovat osallistuneet ylioppilaskunnan toimintaan tai muuten ovat lähellä ylioppilaskuntaa. Ylioppilaskunnan nauhaan kiinnitettävä siipisoihtuaiheinen kuntamerkki taas voidaan antaa tunnustuksena ylioppilaskunnan tai sen alayhdistyksen toimintaan aktiivisesti osallistuneelle henkilölle. Ansiolautakunta voi kuulla alayhdistyksiä kuntamerkkejä myönnettäessä. Kuntamerkkejä jaetaan vuosittain enintään kuusitoista kappaletta.

Juhlakokous oli siitä historiallinen, että TYYn edustajisto päätti yksimielisellä päätöksellään kutsua eläkkeelle jääneen rehtori Keijo Virtasen ylioppilaskunnan kunniajäseneksi hänen tekemänsä mittavan ja opiskelijamyönteisen akateemisen uransa kunniaksi ja kiitokseksi. Kunniajäseniä on kutsuttu ennen Virtasta viisi, joista viimeisin akateemikko Olavi Granö kutsuttiin tasan kaksikymmentä vuotta sitten. Muita kunniajäseniä ovat J.R. Danielson-Kalmari (1923), A.H. Virkkunen (1924), V.A. Koskenniemi (1928) ja Urpo Siirala (1954).

TYYn juhlallisuudet jatkuivat perjantaina alumni-illan merkeissä ja lauantaina coctailtilaisuudella sekä pääjuhlalla Turun VPK-talolla. Coctailtilaisuudessa F-piste piti yhdessä kotimaisen kirjallisuuden ainejärjetön Muusa ry:n kanssa TYYlle onnittelupuheen, jossa nostettiin esiin tasa-arvokysymyksiä. Lahjaksi annettiin Naisenergiaa päätöksentekoon. Kyseessä on globaalilahja, jonka ansiosta YK:n tasa-arvojärjestö UN Women voi tukea naisten osallistumista päätöksentekoon, jolloin kaikkien väestöryhmien tarpeet tulevat huomioiduiksi. Tuella voidaan järjestää koulutusta, jossa naiset oppivat johtajuustaitoja ja asioihin vaikuttamista sekä saattaa yhteen kylien asukkaita ja päätöksentekijöitä naisten tarpeiden viemiseksi eteenpäin.

F-pisteen väistyvä puheenjohtajisto, Janica Rantanen ja Mirjami Asikainen, edustivat F-pistettä VPK-talolla pidetyssä iltajuhlassa sekä viisillä eri jatkoilla. ;)

Kuvassa F-pisteen aktiivit Ulla Lehtonen ja Nea Alasaari vastaanottamassa kuntanauhojaan. Etualalla illan juhlapuhuja Turun Ylioppilaskyläsäätiön toimitusjohtaja Mikko Sedig (vas.) ja TYYn uusi kunniajäsen rehtori Keijo Virtanen.

perjantai 9. marraskuuta 2012

Kenelle vessat kuuluvat?


Maanantaiaamuna F-pisteen hallitus jalkaantui ryhmissä yliopistolle teippirullat taskuissaan ja peitti kaikkien löytämiensä vessojen ovista nais- ja mieshahmot. Parin tunnin aikana käytiin läpi noin kaksikymmentä yliopiston rakennusta. Muutaman kyltin peittäminen vaati lähes katonrajaan kiipeämistä ja akrobaattista parityöskentelyä. Yllätyimme iloisesti Rosetta II:n ja Historicumin vessakopeista, joiden ovista ei löytynyt mies- ja naishahmoja vaan pelkkä wc-sana. Jusleniassa taas vessojen sukupuolittuneisuutta oli alleviivattu niin monella mies- ja naiskuvalla varustetulla kyltillä ja lapulla, että kysymysmerkkejä päälle liimatessa alkoi jo melkein naurattaa. Näinkö vahvasti vessojen sukupuolittuneisuutta pitää alleviivata?

Tempaus oli F-pisteen vastaus TYY:n saavutettavuustyöryhmän alayhdistyksille asettamaan haasteeseen tehdä sukupuoliteko. F-piste näki haasteen mahdollisuutena tehdä jotain, mikä näkyisi laajemmin koko yliopistolla. Tarkoituksenamme oli saada vessojen käyttäjät pysähtymään vessojen ovelle ja ymmärtämään, että vessan valitseminen ei ole kaikille itsestään selvää. Tarkoitus oli herätellä ihmisiä miettimään tilojen sukupuolittuneisuutta ja tuoda esille vessojen kahtijaon aiheuttamia ongelmia. Cis-sukupuoliset* harvoin näkevät, että vessojen käyttö ei ole yksiselitteistä sukupuolen kahtiajaon ulkopuolella eläville ihmisille, kun jokainen yksittäinenkin vessakoppi on leimattu miehille tai naisille kuuluvaksi. Inva-vessan valitsemistakaan ei aina katsota hyvällä.


Tempaus onnistui loistavasti, sillä herätimme paljon keskustelua niin Facebookin statuksissa kuin yliopiston kahvihuoneissakin. Ylitimme myös uutiskynnyksen ja saimme antaa kommentteja Tylkkärille ja Turun Sanomille. Sähköpostilla saimme positiivista palautetta, Facebookissa taas uskallettiin kommentoida negatiivisestikin. Aika monesta vessasta oli jo keskiviikkoon meneessä revitty sekä kysymysmerkit että tempauksesta kertovat infolaput alas. Minulle yllätyksenä tuli se, että negatiivista palautetta saimme erityisesti naisopiskelijoilta. Suosittuja argumentteja olivat miesten sotkuisuus sekä yhteisvessojen vaarallisuus.

Sotkuisten miesten käyttäminen argumenttina sukupuolitettujen vessojen puolesta on ärsyttävän stereotypinen ja perustuu lähinnä ennakkoluuloihin. Ihan kuin ei olisi olemassa naisia, jotka sotkevat vessoja, tai siistejä miehiä, joita myös haittaa käyttää likaisia vessoja. Siisteyden perusteella minä en olisi avoimien vessojen viikon aikana pystynyt kertaakaan sanomaan oliko kyseessä naisten vai miesten vessa. Toinen argumentti taas kertoo mielestäni enemmän yliopiston yleisestä turvallisuudesta, jos naisten täytyy pelätä sitä, että miehet ovat samassa vessassa. Tätä ongelmaa ei ratkaista sukupuolitetuilla vessoilla, vaan silloin pitäisi pohtia sitä, miksi joku kokee yliopiston turvattomana paikkana.


Avoimien vessojen viikko oli myös F-pisteen vuoden 2012 hallituksen viimeinen näyttävä teko. Keskiviikkona 7.11 F-piste sai uuden hallituksen, joka toivottavasti järjestää tulevaisuudessakin tempauksia, jotka herättelevät yliopistoa pohtimaan sisäistä tasa-arvoaan ja sitä, ettei sukupuolten tasa-arvossa ole kysymys vain miehistä ja naisista.

Nea Alasaari
Kuvat: Kia Andell
*Cis-sukupuolinen=Mies tai nainen, joka ei koe itseään transihmiseksi, ei ole intersukupuolinen ja ilmaisee sukupuoltaan pääosin omalle synnynnäiselle sukupuolelleen ominaisesti. (http://www.seta.fi/index.php?k=17509)




perjantai 2. marraskuuta 2012

Kohti 6+6+6-mallia?


Gradussani loin katsauksen suomalaisten ja ruotsalaisten isien vapaista käytyjen keskustelujen keskeisiin diskursseihin 1970-luvulta 2000-luvulle. Pitkällä aikavälillä esiintyneiden diskurssien analysoiminen sai minut pohtimaan tulevaa. Työni edetessä pohdin diskurssien ja lainsäädännön kaksoisvaikutusta sekä 6+6+6-mallin tarjoamia ratkaisuehdotuksia. 6+6+6-malli on suomalaisten tutkijoiden Johanna Lammi-Taskulan ja Minna Salmen kehittämä vanhempainvapaan jakamisen malli, joka kiintiöi kuusi kuukautta vanhempainvapaata isälle ja kuusi kuukautta äidille. Isän ja äidin kiintiöitä ei voi siirtää toiselle vanhemmista. Jäljelle jäävät kuusi kuukautta ovat vapaasti jaettavissa vanhempien kesken. 6+6+6-malli perustuu Islannissa käytössä olevaan vastaavaan 3+3+3-malliin.

6+6+6-malli vastaa erinomaisesti keskusteluaineistossani esiin nousseisiin keskeisiin ongelmiin, se turvaa samanaikaisesti naisten tasa-arvon työelämässä ja miesten tasa-arvon kodin piirissä sekä lapsen oikeuden molempiin vanhempiinsa. Malli mahdollistaa sukupuolittuneen vanhemmuuden rakenteiden kyseenalaistamisen. Sekä suomalaisessa että ruotsalaisessa keskustelussa puolueet ovat asettuneet laajasti tukemaan isä-lapsisuhde-diskurssia. 6+6+6-malli nostaisi tämän diskurssin käytännön tasolle ja antaisi aiempaa paremmat mahdollisuudet isä-lapsisuhteen luomiseen. Mallin käyttöönotto varmistaisi, että isän ja lapsen väliseen suhteen tukeminen ei jäisi pelkäksi sanahelinäksi vaan isille ja lapsille annettaisiin todellinen mahdollisuus yhteiseen aikaan.

Samalla tarjoutuisi myös mahdollisuus luopua diskurssista, joka alleviivaa äitiä lapsen edun turvaajana. Mallin käyttöönotto horjuttaisi äidinhoivan diskurssia sekä tekisi biologiaan ja luonnollisuuteen vetoamisesta hankalampaa, sillä malli nostaa isän tasaveroiseksi hoivaajaksi äidin rinnalle. Mallin käyttöönotto antaisi enemmän liikkumatilaa niin äideille kuin isille. Isien elinpiiri laajenisi kodin ja lapsien suuntaan itsenäisen hoivavastuun myötä. Samalla äidit vapautuisivat asemastaan isän ja lapsen suhteen takaajina.

Miesten vanhemmuuden näkymättömyys mainitaan aineistossani usein sekä naisten työelämässä kohtaaman syrjinnän syyksi että miesten vanhempainvapaiden käytön esteeksi. 6+6+6-malli laajentaisi naisiin kohdistuvan lastenhoitoriskin koskemaan myös miehiä ja antaisi miehille tukea vanhempainvapaiden pitämiseen työnantajien ja työkavereiden syrjintää vastaan. Lisäksi mallin käyttöönotto katkaisisi noidankehän, jossa naiset jäävät vanhempainvapaalle, koska heillä on huonommat palkka- ja työehdot, mikä taas johtuu siitä, että heidän oletetaan pitävän vanhempainvapaata. 6+6+6-malli myös tasaisi vanhempainvapaiden kustannusten epätasaista jakoa mies- ja naisvaltaisten alojen kesken, joka on suomalaiselle järjestelmälle tyypillinen ongelma. Mallin käyttöönotto tasa-arvoistaisi sekä naisten asemaa työelämässä että miesten asemaa kodin- ja lastenhoitajina.

Isien vapaiden vastustajat vetoavat usein valinnanvapauteen vastustaessaan isien vapaiden kiintiöimistä. Tuolloin ei oteta kuitenkaan huomioon, että vanhempainvapaasta tulee välttämättömyys äidille, jos isä valitsee vapaan käyttämättä jättämisen. 6+6+6-malli tasaisi vanhempien mahdollisuuksia myös valinnanvapauden suhteen. Mallissa lähtökohdat ovat tasapuoliset, sillä molemmilla vanhemmilla on kuuden kuukauden vapaakiintiö, jonka käyttämättä jättäminen lyhentää vapaan kokonaiskestoa. Valinnanvapautta edustaa myös jäljelle jäävä kuuden kuukauden vapaasti jaettavissa oleva jakso.

Ruotsin esimerkki todistaa, että diskursiivisella tasolla tapahtuneet muutokset eivät ole johtaneet odotettuihin lopputuloksiin. Pitkään voimassa olleesta vanhempainvapaalainsäädännöstä ja voimakkaasta tasa-arvodiskurssista huolimatta ruotsalaiset isät pitävät suhteellisen vähän, vain noin 20%, vanhempainvapaasta. Parhaat kokemukset miesten vanhempainvapaiden käytöstä onkin saatu Islannista, jossa on ollut vuodesta 2003 lähtien käytössä 3+3+3-malli. Voimakas sitoutuminen tasa-arvodiskurssiin ja pitkään voimassa ollut lainsäädäntö eivät siis riitä vaan tarvitaan myös riittävän pitkä isälle kiintiöity osuus.

Ruotsin esimerkki osoittaa diskurssien ja lainsäädännön kaksoisvaikutuksen. Vaikka suomalaisessa keskustelussa luovuttaisiin äidinhoivaa korostavasta diskurssista, vanhemmuuden tasaisempi jakautuminen edellyttää myös lainsäädännöllisiä toimenpiteitä. Diskurssit vaikuttavat lainsäädännön kehitykseen, mutta lainsäädännöllä on myös suuri merkitys diskurssien muotoutumiseen. Isäkiintiön pidentäminen on lainsäädännöllinen keino, jonka avulla voidaan muokata vallitsevia diskursseja ja niiden kautta asenteita ja arvoja. 6+6+6-malliin sisältyvä kuuden kuukauden isäkiintiö haastaisi vanhemmuuteen liittyviä sukupuolittuneita käytäntöjä ja osoittaisi todellista sitoutumista vanhemmuuden tasaisemman jaon aikaansaamiseksi.

Ulla Lehtonen

lauantai 27. lokakuuta 2012

Lemmikkikaupan tytöt


Vaikka olen aina pitänyt Anja Snellmanin kirjoista, en jostain syystä ollut lukenut vuonna 2007 ilmestynyttä romaania Lemmikkikaupan tytöt. Noin viikko sitten tyttöystäväni kuitenkin löysi kyseisen teoksen parilla eurolla kirpparilta ja aloin selailla sitä. Kirjan nimen tai takakannen tekstin perusteella en olisi ikinä arvannut, että kirja kertoo prostituutiosta, pedofiliasta, naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja muista feministejä kiinnostavista aiheista. En myöskään olisi uskonut vaikuttuvani teoksesta niinkin paljon, että ensimmäisen sivun luettuani en maltaisi enää laskea kirjaa käsistäni. 

"Kaikissa Euroopan maissa on pornomalleina ja peep-show-tähtinä myös 5 - 6-vuotiaita lapsia. Thaimaassa katoaa vuosittain kymmeniä tuhansia  tyttölapsia. Yksin Manilassa on yli viisi tuhatta lapsiprostituoitua joista kaksi kolmasosaa poikia." (Lemmikkikaupan tytöt 2007, 314)

Lemmikkikaupan tytöt on ennen kaikkea tarina ihan tavallisista teini-ikäisistä tytöistä, Lindasta ja Jasminista. Tytöistä, jotka ovat kokeilunhaluisia mutta samalla myös tietämättömiä. Romaanissa seksistä puhuminen ja "viattomien" poseerauskuvien laittaminen nettiin lähtee kuitenkin käsistä, kun alaikäisistä nuorista kiinnostuneet parittajat löytävät tiensä tyttöjen jäljille ja houkuttelevat heidät palkkalistoilleen.

Työhön liittyvä näennäinen vapaaehtoisuus katoaa, kun Kastajaksi itseään kutsuva mies ihastuu Jasminiin ja sieppaa tytön mukaansa. Pian myös Linda löytyy kuolleena vanhan tehdashallin läheisyydestä ja varsinainen tarina voi alkaa. Vähitellen lukijalle selviää, kuka Kastaja on, miten tilanteeseen on päädytty ja mitä mieltä Jasmin itse on tapahtumista.

Voimakkaita tunteita herättävästä tarinasta huolimatta mielestäni romaanista erityisen mielenkiintoisen tekee kuitenkin kerronta. Tapahtumat esitetään kolmen eri henkilön näkökulmasta: Jasminin, hänen äitinsä ja paremman elämän toivossa Suomeen tulleen Randin, joka on ymmärtämättään lähtenyt mukaan veljensä bisneksiin. Syyllisiä etsitään, mutta siitä huolimatta kaikkitietävä kertoja ei juurikaan kommentoi tapahtumia. Tuomion langettaminen jää lukijan tehtäväksi kertojan esittäessä sellaisia lisäkysymyksiä kuin: Ajattelisimmeko me edelleen samoin Kastajasta, jos saisimme tietää, että hänen vaimonsa ja pieni tyttärensä kuolivat laivaonnettomuudessa kauan sitten? Jos meille kerrottaisiin, että hän eli äitinsä kanssa kahden ja että äiti pahoinpiteli häntä julmasti ja sitoi välillä päiväkausiksi kiinni vinttihuoneen pylvässänkyyn ilman ruokaa ja juomaa?

Syyllisen etsimisen sijaan kertoja kysyy, kuka on uhri. Romaanin loppuun on koottu eräänlainen prostituoitujen historia, jonka avulla lukija johdatetaan menneisyyden tapahtumista nykypäivään ja samalla myös fiktiosta todellisuuteen. Kertoja toteaa valkoisen orjakaupan päättyneen vuonna 1904, mutta naisihmiskaupan kasvaneen 2000-luvulla siitä huolimatta suurempiin lukemiin kuin koskaan ennen. Globalisaation kerrotaan olleen siunaus tämän päivän prostituutiolle, ihmiskaupalle ja seksikolonialismille. Nyt jokaiselle löytyy jotakin. 

Jotta totuus ei pääsisi unohtumaan, romaani päättyy kysymykseen, joka jää varmasti askarruttamaan lukijoita. Tähän samaiseen kysymykseen minäkin tahdon päättää tämänkertaisen blogini:

Mitä "jos kaikilla maailman vangituilla, kaapatuilla, seksibisnekseen houkutelluilla tytöillä olisi itsessään jokin kauhistuttava  bakteeri, virus, tauti jonka he tartuttaisivat hyväksikäyttäjiinsä, jokin miasma joka aiheuttaisi kasvojen sinistymisen, silmien ulospullistumisen ja hiustenlähdön? Miltä maailma näyttäisi huomenna?" (LT 2007, 315)

- Jael Tuominen - 

perjantai 19. lokakuuta 2012

Transpolitiikkaa kansallisella ja kunnallisella tasolla

Sukupuolivähemmistöjen oikeuksista käydään meillä varsin vähän julkista keskustelua. Pertti Perussuomalainenkin tietää, vaikkei välttämättä hyväksy, että homot haluavat mennä keskenään naimisiin ja adoptoida lapsia. Sen sijaan monelle vähemmistöasioita hieman enemmänkin tuntevalle tulee yllätyksenä, että meillä on lakipykälä, joka vaatii sukupuoltaan korjaavaa olemaan lisääntymiskyvytön, mikäli tämä haluaa sukupuolikokemukselleen juridisen vahvistuksen.

Erinäiset tahot ovat vaatineet, pyytäneet, kehottaneet ja anelleet Suomea korjaamaan tämän pakkosterilisaatiopykälän ja muita translainsäädännön epäkohtia. Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson on vakuutellut, että lainuudistuksen tarvetta pohtimaan asetetaan työryhmä. Sosiaali- ja terveysministeriöstä kuitenkin ilmoitettiin viikko sitten, ettei työhön ainakaan toistaiseksi olla ryhtymässä, sillä ministeriöllä on muuta puuhaa.

Aprillia, eivät vähemmistöjen ihmisoikeudet olekaan tärkeitä.

Lauantaina 20.10. vaaditaan translain uudistamista ja pakkosterilisaation lopettamista Helsingin Asema-aukiolla pidettävässä mielenosoituksessa. Suutuin STM:n Sillanaukeen kohdunpoisto-oikeuslöpinöistä ja kiukusta kihistessäni päädyin järjestämään tapahtumaa hieman harkitsemattomasti ja osittain esimerkiksi kuntavaalikampanjani kustannuksella.

Transasiat ovat kuitenkin myös tärkeä osa kampanjaani. Sukupuolivähemmistöjen oikeuksien huomiointi kuntatason päätöksenteossa on olematonta. Kuitenkin näillä päätöksillä vaikutetaan todella monin tavoin transihmisten arkeen: Voinko käyttää kaupungin uimahalleja? Joudunko selittelemään "väärää" hetun loppuosaa työvoimatoimistossa? Uskallanko vaatia opettajia käyttämään uutta nimeäni koulussa? Voinko tulla kaapista, jos olen kaupungilla töissä?

Näistä ja lukemattomista muista kysymyksistä muodostuu rakenteellinen epävarmuus, joka tekee elämästä kategorisesti enemmän tai vähemmän raskasta. On ymmärrettävää, ettei näitä juttuja tule ajatelleeksi, elleivät ne kosketa omaa elämää edes jollain tavalla. Olen Vasemmistoliiton ehdokkaana Turun kaupunginvaltuustoon pitääkseni sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen puolia päätöksenteossa. Kukas kissan hännän nostaisi, ellei kissa itse?

Äänestä vähemmistövaikuttaja valtuustoon, kirjoita lippuun numero 317!

Sade Kondelin

perjantai 12. lokakuuta 2012

Virkkuukoukulla on asiaa

Joskus vain toivoo, että olisi olemassa feministinen rippituoli. Kun jatkuvasti yllättää itsensä uusintamasta jotain, mitä feministinä vastustaa. Usein tällainen johtuu pelosta tai mukavuudenhalusta; vastavirtaan kauhomisen kustannukset olisivat liian kovat. Joskus taas suusta loikkaa rupisia sammakoita, joita ei voi puolustella.

”Mitäs liikkui siellä yksin pimeässä, sellaisissa kuteissa?” oli välitön kommenttini kuultuani tarinan miehestä, joka oli joutunut yllättävän väkivallan kohteeksi kuljettuaan yöaikaan puvuntakissa pahamaineisella alueella. Kommentti on huolestuttavan läheistä sukua sille, mistä maailmanlaajuiseksi kasvanut Slutwalk-liike sai alkusysäyksensä. Vaikka uhri oli tällä kertaa mies eikä teko ollut luonteeltaan seksuaalinen, on idea varsin sama: väkivallan uhrista tehdään sen aiheuttaja. 

Turussa Slutwalk on nyt catwalk ja Lutkalokakuu on edennyt järjestetyn ohjelman osalta miltei loppuunsa. Ohjelmaan on kuulunut muun muassa feminististä itsepuolustusta, lukupiiriä ja työpajoja. F-piste osallistui tiistaina Köysiratagallerialla pidettyyn neulegraffitityöpajaan. Pajassa neulottiin söpöjä kuvia, vihaisia viestejä, jopa vaaliehdokasnumeroita, jotka tänään vapautetaan kaupunkitilaan. Virkkuukoukkujen ja sukkapuikkojen sauhutessa eräs osallistujista heitti ilmaan pohdinnan: voiko neulegraffiteilla oikeasti vaikuttaa?

Kysymys jäi mietityttämään. Lutkaliikkeessä on nähdäkseni kyse enemmästä kuin joidenkin ”niiden” vastustamisesta. Tällöin ei toimita yksittäistä typeriä puhuvaa poliisia tai edes yksittäisiä raiskaajia vastaan, vaan liike tekee näkyväksi sitä kulttuurista ilmapiiriä, jonka mukaan tiettyjen ehtojen täyttyessä on ihan okei raiskata. Tällainen ajattelu on juurtunut syvälle, ja lienee usein tiedostamatonta. 

Erityisen pelottavaa on löytää kyseinen aivopaska omasta päästään. Feminismi auttaa tiedostamaan tällaiset ajatukset, muttei tarjoa niihin pikaparannusta. Feminismi ei tee immuuniksi. Ei ole osoitettavissa selvärajaista ryhmää, pahoja ja fasistisia ”niitä”, erotuksena moderneihin ja tiedostaviin ”meihin”. On pinnan alla kytevä asenne, joka on mätä. Ja välillä pintaan ponnahtaessaan se aiheuttaa shokin. Hyvä niin, koska shokki saa liikkeelle. Shokista kumpuaa Slutwalkin kaltaisia liikkeitä, jotka näkyvät ympäristössämme, halusimme tai emme. Ne pakottavat itse kunkin pohtimaan sitä, mistä yleensä ei puhuta. 

Voiko neulegraffiteilla siis vaikuttaa? Luultavasti voi, sillä näkyessään julkisessa tilassa ne osaltaan haastavat meidät pohtimaan myös omia asenteitamme sekä tapoja, joilla osallistumme raiskauskulttuurin uusintamiseen. Arvotammeko väkivallantekoja uhrin sukupuolen perusteella? Kenties kyseenalaistamme uhrin kompetenssia tulkita tilannetta, ikään kuin kyseessä olisi jokin mielipide-ero? Tai joutuessamme itse seksuaalisen väkivallan uhreiksi syytämme itseämme ja vaikenemme.

Seksuaalinen väkivalta on sitä paitsi terminä siinä mielessä harhaanjohtava, että se kytkee jollain tavalla seksin väkivallantekoon. En väitä, etteikö raiskaus olisi seksuaalista väkivaltaa. Mutta tämän ei tulisi kätkeä alleen, mitä se on paljaimmillaan: VÄKIVALTAA. 

Seksi ei ole väkivaltaa. Väkivalta ei ole seksiä.

Kia Andell


Tänään klo 17 alkaen: Narttunaamiaiset. Slutwalk on nyt catwalk! -näyttelyn kollektiivinen purku, pajoissa tehtyjen mielenosoituskylttien ja neulegraffitin vapauttaminen ulos kaupunkitilaan. Köysiratagalleria (Linnankatu 56).

perjantai 5. lokakuuta 2012

Sokeria ja sammakoita


Mistä on pienet tytöt tehty, mistä on pienet tytöt tehty?
Sokerista kukkasista inkivääristä kanelista;
Niistä on pienet tytöt tehty !

Mistä on pienet pojat tehty, mistä on pienet pojat tehty?
Etanoista sammakoista koiranhännän tupsukoista
Niistä on pienet pojat tehty !

Tytöt ovat siis kauniita ja herkkiä kukkasia, sokerisen makeita, vaiko kenties pikkuisia kiteitä? Vähintäänkin valkoisen puhtoisia ja viattomia. Hitusen mausteisia, ehkä inkiväärin kirpeitä pahalle päälle sattuessaan? Miesten onneksi viimeiseksi mauksi kanelin leppoisia, syötävän herkullisia pipareita.

Mutta entäs pojat! Ajatuksiltaan hitaita etanoita, limaisia sammakoita, ääneltäänkin kurnuttavia. Sentään urheilullisia, hyviä loikkimaan. Karvaisiakin pojista tulee. Vai lieneekö viittaus koiranhäntien tupsukoihin esimerkki pojan nopeudesta ja tehokkuudesta eläinten kiusaamisessa?

Karoliina Vitikainen

lauantai 29. syyskuuta 2012

Vallataan kunnat!


Turun kuntapolitiikka on jo liian kauan ollut keski-ikäisten miesten leikkikenttä. Hyväveliverkostot junttaavat toriparkin kaltaisia päätöksiä kuntalaisten mielipiteistä piittaamatta. Aikaisemmin miesten maailmaksi mielletty kuntapolitiikka ei ole vieläkään avautunut tasa-arvoiseksi pelikentäksi nuorille, naisille tai queereille.

Kunnallisvaikuttamisen asenneilmapiiri on usein naisvihamielinen. Nuoria naisia tytötellään ja heidän osaamistaan vähätellään. Puheenjohtajaksi pääseminen on vaikeaa ja sihteeriksi joutuminen arkipäivää. Kivikautiset käsitykset naisten ja miesten paikoista istuvat niin syvällä, että jopa feministisiä arvoja tukevassa puolueessa haluttiin erään kaupungin kaavoituslautakuntaan mieluummin epäpätevä nelikymppinen mies kuin kaavoitusta yliopistossa opiskellut alle kolmekymppinen nainen. Naiset halutaan rajata kulttuurilautakuntiin ja sosiaali- ja terveyslautakuntiin ”pehmeille aloille” ja jättää tärkeät päätökset taloudesta ja kaavoituksesta miehille, puolueesta riippumatta. Tämä on käsittämätöntä.

Päätöksentekokulttuurin uudistamiseksi voi tehdä jotain. Näissä kuntavaaleissa voi aloittaa äänestämällä feministiä. Meitä tarvitaan puhumaan pelon maantieteestä, avoimemmasta päätöksenteosta ja naisurheilun asemasta salivuorojen jaossa. Tämän lisäksi meidän täytyy pitää ääntä, jos emme tyydy salassa tehtyihin tai epäreiluihin päätöksiin ja rohkaista toisiamme osallistumaan keskusteluun siellä, missä meitä ei ole totuttu näkemään. Kuntapolitiikan päätökset koskevat meitä kaikkia.

Tehdään Turusta feministisempi ja avoimempi!

Mirjami Asikainen
F-pisteen varapuheenjohtaja
Kunnallisvaaliehdokas (vihr.)

perjantai 21. syyskuuta 2012

Prinsessaelokuva äideistä ja tyttäristä

F-Pisteen blogin viime viikkoinen prinsessateema jatkuu. Tänä kesänä valkokankaat valloitti Disney Pixarin uusin animaatioelokuva Brave (Urhea), jota nettikirjoittelussa vaalittiin jo kauan ennen ensi-iltaa ensimmäisenä feministisenä prinsessaelokuvana. Skotlannin jylhiin maisemiin sijoittuva seikkailu on joka tapauksessa monella tavoin historiallinen Pixar -elokuvien joukossa. Ensinnäkin Brave on studion ensimmäinen kokopitkä animaatioelokuva, jonka päähenkilö on tyttö. Toiseksi sen ohjaajaksi valittiin Brenda Chapman – tämä olisi ollut ensimmäinen kerta, jolloin Pixar-elokuvan ohjaajantuolilla olisi istunut nainen. Chapman teki animaatioelokuvan historiaa jo vuonna 1998, jolloin hän ohjasi Egyptin prinssin. Hänestä tuli tuolloin ensimmäinen naisohjaaja, joka pääsi suurenluokan animaatioelokuvan puikkoihin. Valitettavasti Chapman erotettiin kesken Braven tekoprosessin "taiteellisten erimielisyyksien" takia. Uudeksi ohjaajaksi napattiin Mark Andrews, yksi elokuvan käsikirjoittajista.


Visuaalisesti upea Brave sijoittuu Skotlannin jylhille kukkuloille. Teini-ikäinen prinsessa Merida (äänenä Kelly Macdonald) on kiinnostuneempi jousiammunnasta kuin kankaan kudonnasta. Tämä aiheuttaa harmaita hiuksia kuningatar-äiti Elinorille (Emma Thompson), joka yrittää koulia villikkotyttärestään säyseää ylhäisönaista, jolta sujuu sekä runonlausunta että luutun soitto. Perheen isä, kuningas Fergus (Billy Connolly), yrittää parhaansa mukaan pysyä sivussa vaimonsa ja tyttärensä kiistoista. Äiti ja tytär ovat jatkuvasti törmäyskurssilla toistensa kanssa, varsinkin kun liekkikutrinen prinsessa uhmaa ikiaikaisia perinteitä kieltäytymällä hänelle järjestetystä avioliitosta. Velvollisuuksiaan pakoileva Merida ostaa itselleen loitsun, jolla on kuitenkin kauaskantoiset seuraukset...


Äidit ovat jääneet vähälle huomiolle Disneyn prinsessaelokuvissa. Leski-isiä ja ilkeitä äitipuolia on toki nähty, mutta äiti-tytärsuhteeseen on kiinnitetty vain vähän huomiota. Brave kertoo universaalin tarinan kahden sukupolven naisten kohtaamisesta ja siitä syntyvistä konflikteista. Vaikka elokuva on pääosin humoristinen liioiteltuine hahmoineen ja vauhdikkaine juonenkäänteineen, onnistuu Brave löytämään tarinastaan yllättävää syvyyttä. Varsinkin kohtaus, Elionor näkee itsensä kosijoitaan varten pyntätyssä tyttäressään, on yksi elokuvan vaikuttavimmista. Braven tarinaa on myös kiitettävä siitä, että se antaa äänen sekä vapautta kaipaavalle Meridalle että velvollisuudentuntoiselle Elinorille. Tarinassa olisi voitu mennä sieltä missä aita on matalin ja tehdä yksioikoisesti perinteitä vaalivasta äidistä seuraavaa sukupolvea tukahduttavan pahiksen. Elokuva ei kuitenkaan asetu yksin Meridanin tai hänen äitinsä puolelle, vaan molempien näkökulmat saavat tilaa ja ymmärrystä. Perinteisen sadun ja seikkailutarinan aineksia sekoitteleva Brave kätkee sisäänsä sanoman siitä, että yhteisymmärrys syntyy vasta kun kaikki osapuolet oppivat aidosti kuuntelemaan toinen toisiaan.


Brave pyörii yhä ainakin Finnkinon teattereissa ja on tutustumisen arvoinen kaikille animaation ystäville.


Annina, F-Pisteen varainhoitaja

perjantai 14. syyskuuta 2012

Jenni Haukio – monarkki vasten tahtoaan? (Jättäkää Jennin mummotukka rauhaan!)


Omien kuninkaallisten puuttuminen on jättänyt suomalaisiin syvän trauman. Tähän asti puutetta on paikattu lähinnä omimalla ruotsalaisten prinsessoja, mutta onneksi tämä varsinkin iltapäivälehdistöä kalvanut surku on nyt vihdoin löytänyt pelastuksensa – onhan meillä Jenni!

Mikäli Jenni Haukio on halunnut välttää julkisuutta, on hän syntynyt onnettomien tähtien alla. Lööppeihin Haukion on ajanut monien sattumien suma: Hän rakastui mieheen, josta pari vuotta häiden jälkeen sattui tulemaan Suomen presidentti. 35-vuotiaan Haukion – kaikkien aikojen nuorimman Suomen presidentin puolison – nuoruutta ja ilmeistä kauneutta korostaa se, että hänen edeltäjänsä tasavallan presidentin puolisona oli 60-vuotias harmaapartainen professorismies. Kun Niinistön kauden alusta voimaan tullut uusi perustuslaki kutisti presidentin valmiiksikin vähäisiä valtaoikeuksia, tämän poliittinen kiinnostavuus väheni entisestään ja median mielenkiinto siirtyi edustuspresidentistä tämän nuoreen edustuspuolisoon. Haukio on vieläpä syntynyt samana vuonna kuin Ruotsin kruununprinsessa Victoria, joten kun presidenttipari lähes ensi töikseen vieraili Ruotsissa, mikään ei enää voinut estää Haukion vertaamista kuninkaallisiin.

Presidentti Niinistö on näkynyt lehdissä lähinnä valokuvansa manipuloinnista nousseen kohun yhteydessä ja olympiakatsomossa. Haukio sen sijaan saa medianäkyvyyttä harva se päivä. Pariskunnan yhteisistä esiintymisistäkin otsikkoon asti pääsee yleensä vain Haukio – tai Haukion vaate: "Vau mikä edustusasu, rouva Haukio!" (Ruotsin-valtiovierailulla, IS 17.4.), "Jenni Haukio tyylikkäänä pinkissä asussa" (Niinistön ja Haukion ottaessa vastaan vapputervehdyksiä, IL 1.5.), "Jenni Haukio seurasi avausottelua Suomen väreissä" (jääkiekon MM-kisojen avausottelussa, jossa Niinistö oli paikalla ja piti avajaispuheen; mtv3.fi 4.5.), ”Jenni Haukion ihana kesä Kultarannassa” (presidenttiparin muutettua kesäasuntoonsa, IS 21.-24.6.), ”Jenni Haukio upeana Kuninkuusraveissa” (Niinistö ja Haukio Mikkelissä, mtv3.fi 22.7.), ”Rouva Jenni Haukio tapaa kuningattaren sinivalkoisissa” (presidenttipari olympialaisten avajaisissa, IS 27.7.). Haukio pääsee lööppiin silloinkin, kun hän ei ole läsnä: "Niinistö jäi yksin kukkien kanssa – missä on Haukio?" (Haukio jäi vatsataudin vuoksi pois mm. vappukukkien vastaanottamisesta, IS 26.4.).

Iltapäivälehtien kirjoitukset Haukiosta ovat lähes poikkeuksetta positiivisia. Tuntuukin, että Haukiosta ollaan puoliväkisin tekemässä prinsessaa, Suomen omaa Catherinea tai Victoriaa, joiden elämäntehtävänä on olla tyylikkäitä ja edustavia. Niinpä Haukion tyyli ja tyylitaju saavat suomalaismedialta vuolasta suitsutusta, häntä verrataan kuninkaallisiin, ja hyväksyntää haetaan ulkomailta asti: "Jenni ja Victoria kuin kaksi marjaa hiuskoristeissaan" (mtv3.fi 17.4.), "Ruotsalaiset ylistävät Jenni Haukiota" (Haukio mainittu yhdessä ruotsalaisblogissa, IS 18.4.), "Jenni hurmasi kuningattaren – kuin ylimmät ystävät" (IL 18.4.), "Onko hän yhtä upea kuin rouva Jenni Haukiomme?" (loppukaneettina brittien herttuatar Catherinen tyyliä koskevassa jutussa, IS 27.4.). Kuninkaallista arvokkuutta korostetaan silläkin, että toisin kuin useimpia suomalaisia, Haukiota peräti rouvitellaan. (Tähän asti ainoa miespuolinen presidentin puoliso oli virallisessa kielenkäytössä "valiokuntaneuvos" tai "tohtori", kun taas valtiotieteiden maisteri Haukio on aina "rouva".)

Suuri yleisö ei ole yhtä yksimielinen Haukion tyylikkyydestä kuin media. Keskustelupalstoilla häntä moititaan "mummomaiseksi" ja "tätimäiseksi", ja risuja saavat ennen kaikkea Haukion hiukset: "Jenni Haukio näyttää viisikymppiselle uusissa kuvissa" (nimim. ddsfdf, kaksplus.fi 11.2.2012), "Ihme mummo - Jenni haukion olemus ja tyyli myötänolottaa" (nimim. 13+18, suomi24.fi 8.2.2012). Ilta-Sanomien (7.2.) mukaan Haukion "ylistetyssä" tyylissä "vain yksi asia (kampaus) jakaa mielipiteet". Aamulehti (5.2.) vertaa Haukion kampausta 83-vuotiaan Tellervo Koiviston hiuksiin. ”Mauton ja tylsä kuten aina, kiusallista ikäeroa yritetään aina peitellä...” arvelee nimimerkki Kulissiavioliitto iltasanomat.fi:ssä 27.7.

Haukio ja Niinistö pitivät avioitumiseensa saakka suhteensa visusti salassa. Häiden jälkeenkin Haukiota näkyi julkisuudessa vain harvoin ennen presidentinvaaleja, joiden alla hän astui esiin todennäköisesti vain edistääkseen puolisonsa kampanjaa. Haukion vappuaaton (julkinen) Facebook-päivitys kertonee jotain hänen halustaan näkyä julkisuudessa: "Helena Anhavan sanoin: 'Älä päästä itseäsi tietyn ikäiseksi, älä tietyssä asemassa olevaksi, niin olet vapaa tällaisenakin kevätpäivänä istumaan tavaratalon rappusille syömään tötteröjäätelöä.' Aurinkoista ja iloista vappua!"

Iltapäivälehtien prinsessannälkäisten toimittajien soisikin hieman hillitsevän Haukio-euforiaansa. Toivottavasti Jenni Haukio saa puolisonsa asemasta huolimatta pitää kiinni yksityisyydestään, ja toivottavasti hän median ja keskustelupalstojen ristipaineessakin pitää oman päänsä ja oman tyylinsä: eläköön mummotukka!


Kalle Petteri Keijonen
Kirjoittaja on turkulainen humanisti, feministi, tasavallan kannattaja ja prinsessaharrastaja.

perjantai 7. syyskuuta 2012

Tervetuloa takaisin F-blogin pariin!

Kesän aikana jäsenemme ovat olleet kukin tahoillaan kanamunien heittelyn kohteena Pride-kulkueessa, feministisen taiteen museossa Washinton DC:ssä, suunnittelemassa sukupuolentutkimukseen uutta opetusta ja pääsykoekirjaa, NYTKIKSEN kokouksissa ja vaikka missä. Nyt on kuitenkin syyskuun kunniaksi aika palata kampukselle ainejärjestötoiminnan viralliseen pyörittämiseen.

Paitsi blogi myös toiminta on vihdoin taas alkanut. Maanantaina 10.9 menemme kokeilemaan Roller derbyä. Perjantaina 14.9 mennään B-galleriaan katsomaan miten feminismi ja kaksikielisyys liittyvät toisiinsa. Samalla reissulla tsekataan Kirjakahvilan Lutkatunnelmissa! –näyttely, lauletaan feministikaraokea ja vaihdetaan kesäkuulumisia. Tarkemmat aikataulut löydät nettisivuilta, sähköpostilistalta ja uudelta facebook-sivultamme.

Lisäksi vierailemme Osaava Nainen -messuilla Nytkiksen kuntapoliittisessa seminaarissa 13.10. ja Tampereella Naistutkimuspäivillä 16. - 17.11. Syksyn mittaan järjestetään alumni-ilta, johon voi tulla kuuntelemaan, millaisia työmahdollisuuksia sukupuolentutkimuksen opinnot mahdollistavat. Kriittisten iltamien aiheena on feministit kuntapolitiikassa. Lukupiirikin jatkuu edelleen. Ensimmäisenä kirjana luemme Michel Foucault’n Seksuaalisuuden historian. Lisäksi yritämme saada joulukuuksi vetäjän feministiselle itsepuolustuskurssille.

Koska feministiksi kasvaminen on kauneinta elämässä, tutustumme innolla myös uusiin opiskelijoihin johdantokurssin aikana ja kastajaisissa. 

Marraskuussa on syyskokouksen aika. Silloin F-pisteelle valitaan uusi hallitus vuodeksi 2013. Jos olet siis kiinnostunut hallitustoiminnasta, niin silloin on hyvä sauma päästä mukaan! 

Sitä ennen ihanaa ja virikkeistä alkanutta syksyä kaikille feministeille! Tulkaa mukaan toimintaan, nauttikaa, emansipoitukaa ja voikaa hyvin!

Janica Rantanen, F-pisteen puheenjohtaja

perjantai 11. toukokuuta 2012

Feminismin neljäs aalto tulee!


Hyppäätkö kyytiin, vai jäätkö rannalle?

28.3.2012 Sylvi-lehdessä julkaistiin juttu kirjailija Laura Gustafssonin ajatuksista: http://sylvi.fi/2012/03/aaltojen-syleilyssa/

Jutussa pureudutaan feminismin aaltoihin, joiden ympärillä pyöri myös Marianne Liljeströmin tänä keväänä Turun yliopistossa pitämä Sukupuolentutkimuksen tarinat –kurssi. Lehtijutussa feminismi jaetaan neljään aaltoon: tasa-arvon aaltoon, radikaalifeminismiin, postmoderniin feminismiin ja neljänteen (vielä määrittelemättömään) feminismiin.

Gustafsson määritellään neljännen aallon edustajaksi hänen kirjoittamansa Huorasadun perusteella ”koska siinä ovat jossain muodossa mukana kaikki aikaisempien feminismin vaiheiden oivallukset, mutta niitä kierrätetään ja niillä leikitään.”

Toki kaikki aallot aina ottavat mallia edeltäjistään ja yhdistelevät niiden parhaita puolia, mutta uusi aalto ei kuitenkaan ymmärtääkseni synny siitä, että yhdistetään kaikkea vanhaa ja ollaan ikäänkuin sen yläpuolella. Kurssillamme vallitsi jonkinlainen konsesus siitä, että neljäs aalto on uus-materialistinen. Gustafssonin teos edustaa siis melko hyvin neljättä aaltoa, ainakin jos ottaa huomioon teoksen lihallisuuden. Sylvin artikkelin lopussa tiivistetään Soili Takkalan ajatuksia aalloista. Hän ennustaa neljännen aallon ottavan kantaa työelämän muuttuvaan tilaan. Työmarkkinat ovat isossa osassa myös Gustafssonin Huorasadussa, joten tämänkin määritelmän mukaan teos ja tekijä menevät neljänteen aaltoon kuin veitsi kasvirasvasekoitteeseen.

Aaltoa on kritisoitu metaforana siitä, että se on yksinkertaistava. Jaana Vuori puhuisikin mielummin loiskehdinnasta, sillä ”loiskeet käyvät moneen suuntaan pienempinä keskusteluina ja joskus kenties myrskyääkin”. Kristevan mukaan taas aalto-metaforan ongelmallisuus piilee siinä, että se menee eteenpäin kokoajan. Aina tulee seuraava aalto, joka on edellistä parempi. Garrison vaihtaisi meren aallot radioaaltoihin. Hänen mukaansa meren aalto viittaa luonnon tapahtumaan, joka on ihmisestä riippumaton ja johon ihminen voi hypätä kyytiin tietämättä täsmälleen, mihin aalto johtaa. Lopputuloksen näkeekin vasta jälkikäteen, kun aalto on lyönyt rantaan ja joku on muodostanut siitä kertomuksen. Radioaallot taas ovat Garrisonin mielestä ihmisten lähettämiä ja vastaanottamia, jolloin kyse on harkitusta kommunikoinnista. Meren aallot liikuttavat isojakin objekteja voimallaan, mutta radioaallot kuljettavat tietoa. Ja tajuuksia voi olla samaan aikaan monta.

Aalto-metafora osoittautuu siis hankalaksi, mutta niin on osoittautunut sukupuolikin, joten ei anneta asian häiritä. Metaforat ovat kaikessa vaajavaisuudessaan kuitenkin hyödyllisiä, sekä lingvistisesti että epistemologisesti, sillä ne auttavat ihmisiä hahmottamaan abstrakeja asioita konkreettisten kautta. Eiköhän siis nautita neljännestä aallosta.

Vaikka tässä kaatosateessa sitä ei uskoisi, itse kukin alkaa valmistautua kesälomaan. Niin myös F-piste. Kevään aikana on tullut tehtyä vaikka ja mitä. Nyt F-blogi jää kuitenkin kesätauolle ja palaa viihdyttämään perjantai-päiviänne taas syyskuussa. Kesän aikana F-piste on mukana suunnittelemassa sukupuolentutkimukselle uutta opetusohjelmaa. Saa nähdä, miten siinä näkyy neljäs aalto.

Aurinkoista ja ihanaa kesää toivottaa F-pisteen puheenjohtaja Janica Rantanen

maanantai 7. toukokuuta 2012

Kiintiöt hyvä ase naisiin kohdistuvaa syrjintää vastaan



Hannasofia Hardwick kritisoi Helsingin sanomien mielipidesivuilla (HS 19.4) Akavan vaatimusta naiskiintiöistä pörssiyhtiöiden hallituksiin. Hardwickin mukaan kiintiöt tahraavat käsitystä naisten kyvyistä edetä työelämässä omin avuin. Hän arvioi, että naisten urakehitystä hidastavat lasikattojen sijaan heidän ominaisuutensa ja työelämän ulkopuoliset valintansa. Mielestäni naisten alhainen määrä pörssiyhtiöiden hallituksissa osoittaa, että naiset eivät pärjää työelämässä omin avuin vaan tarvitsevat ainakin vielä tässä vaiheessa lainsäädännön tukea saavuttaakseen tasa-arvoisen aseman. Naisten urakehitystä hidastavat pikemminkin työelämän syrjivät rakenteet kuin heidän ominaisuutensa tai elämänvalintansa.

Yhdeksi naisten urakehitystä hidastavaksi syyksi Hardwick mainitsee sen, että naiset jäävät miehiä useammin kotiin hoitamaan lapsia. Tätä ei kuitenkaan mielestäni voi pitää naisten erityisominaisuutena tai edes valintana. Työelämän syrjivät rakenteet näyttäytyvät selkeästi siinä, kuinka lapsia saaneiden naisten urakehitys hidastuu huomattavasti kun taas miesten urakehitykseen lapset eivät vaikuta juurikaan. Miesten ei tarvitse tehdä ”valintaa” perheen ja uran välillä.

Lisäksi Hardwick toteaa, että sairaanhoitajan tai lastentarhanopettajan ”urapolku” ei ole yhtä nousujohteinen kuin vaikka kaupallisella alalla. Molemmat Hardwickin mainitsemat esimerkit ovat matalapalkkaisia hoiva-alan ammatteja, joita pidetään tyypillisinä ”naisten töinä”. Työelämän segregoituminen miesten ja naisten aloihin on johtanut naisille tyypillisten alojen pieniin palkkoihin ja matalaan arvostukseen.

Jo Hardwickin itsensä mainitsivat esimerkit tuovat selkeästi esiin, että työelämän epätasa-arvossa on kyse moninaisesta ilmiöstä, jonka ratkaisemiseksi tarvitaan erilaisia lainsäädännöllisiä keinoja. Naisten aseman kohentamiseen työelämässä vaikuttavat niin työn ja perheen yhdistämiseen kuin segregaation purkamiseenkin kohdennettu lainsäädäntö.

Samalla tavalla siihen vaikuttavat myös pörssiyhtiöiden kiintiöt. Hardwick pelkää, että sukupuolen perusteella valittua hallituksen jäseneen suhtauduttaisiin eri tavalla kuin ansioidensa ja pätevyytensä perusteella valittuun. Itse koen Hardwickin pelon turhaksi, mielestäni kiintiöt antaisivat naisille pikemmin mahdollisuuden osoittaa pätevyytensä.


Ulla Lehtonen


Alkuperäinen mielipidekirjoitus on luettavissa HS:n sähköisestä arkistosta, jonne täytyy kirjautua henkilökohtaisilla käyttäjätunnuksilla.

https://www.hs.fi/kirjautuminen/kirjaudu?TYPE=33554433&REALMOID=06-4c9c307e-d271-481c-8dde-6011f8129ca8&GUID=&SMAUTHREASON=0&METHOD=GET&SMAGENTNAME=hs-www-01&TARGET=-SM-http%3a%2f%2fwww%2ehs%2efi%2farkisto%2fartikkeli%2fKiinti%F6t%2bolisivat%2bkarhunpalvelus%2bnaisille%2fHS20120419SI1MP01m3b