Kohti 6+6+6-mallia?

Gradussani loin katsauksen suomalaisten ja ruotsalaisten isien vapaista käytyjen keskustelujen keskeisiin diskursseihin 1970-luvulta 2000-luvulle. Pitkällä aikavälillä esiintyneiden diskurssien analysoiminen sai minut pohtimaan tulevaa. Työni edetessä pohdin diskurssien ja lainsäädännön kaksoisvaikutusta sekä 6+6+6-mallin tarjoamia ratkaisuehdotuksia. 6+6+6-malli on suomalaisten tutkijoiden Johanna Lammi-Taskulan ja Minna Salmen kehittämä vanhempainvapaan jakamisen malli, joka kiintiöi kuusi kuukautta vanhempainvapaata isälle ja kuusi kuukautta äidille. Isän ja äidin kiintiöitä ei voi siirtää toiselle vanhemmista. Jäljelle jäävät kuusi kuukautta ovat vapaasti jaettavissa vanhempien kesken. 6+6+6-malli perustuu Islannissa käytössä olevaan vastaavaan 3+3+3-malliin.

6+6+6-malli vastaa erinomaisesti keskusteluaineistossani esiin nousseisiin keskeisiin ongelmiin, se turvaa samanaikaisesti naisten tasa-arvon työelämässä ja miesten tasa-arvon kodin piirissä sekä lapsen oikeuden molempiin vanhempiinsa. Malli mahdollistaa sukupuolittuneen vanhemmuuden rakenteiden kyseenalaistamisen. Sekä suomalaisessa että ruotsalaisessa keskustelussa puolueet ovat asettuneet laajasti tukemaan isä-lapsisuhde-diskurssia. 6+6+6-malli nostaisi tämän diskurssin käytännön tasolle ja antaisi aiempaa paremmat mahdollisuudet isä-lapsisuhteen luomiseen. Mallin käyttöönotto varmistaisi, että isän ja lapsen väliseen suhteen tukeminen ei jäisi pelkäksi sanahelinäksi vaan isille ja lapsille annettaisiin todellinen mahdollisuus yhteiseen aikaan.

Samalla tarjoutuisi myös mahdollisuus luopua diskurssista, joka alleviivaa äitiä lapsen edun turvaajana. Mallin käyttöönotto horjuttaisi äidinhoivan diskurssia sekä tekisi biologiaan ja luonnollisuuteen vetoamisesta hankalampaa, sillä malli nostaa isän tasaveroiseksi hoivaajaksi äidin rinnalle. Mallin käyttöönotto antaisi enemmän liikkumatilaa niin äideille kuin isille. Isien elinpiiri laajenisi kodin ja lapsien suuntaan itsenäisen hoivavastuun myötä. Samalla äidit vapautuisivat asemastaan isän ja lapsen suhteen takaajina.

Miesten vanhemmuuden näkymättömyys mainitaan aineistossani usein sekä naisten työelämässä kohtaaman syrjinnän syyksi että miesten vanhempainvapaiden käytön esteeksi. 6+6+6-malli laajentaisi naisiin kohdistuvan lastenhoitoriskin koskemaan myös miehiä ja antaisi miehille tukea vanhempainvapaiden pitämiseen työnantajien ja työkavereiden syrjintää vastaan. Lisäksi mallin käyttöönotto katkaisisi noidankehän, jossa naiset jäävät vanhempainvapaalle, koska heillä on huonommat palkka- ja työehdot, mikä taas johtuu siitä, että heidän oletetaan pitävän vanhempainvapaata. 6+6+6-malli myös tasaisi vanhempainvapaiden kustannusten epätasaista jakoa mies- ja naisvaltaisten alojen kesken, joka on suomalaiselle järjestelmälle tyypillinen ongelma. Mallin käyttöönotto tasa-arvoistaisi sekä naisten asemaa työelämässä että miesten asemaa kodin- ja lastenhoitajina.

Isien vapaiden vastustajat vetoavat usein valinnanvapauteen vastustaessaan isien vapaiden kiintiöimistä. Tuolloin ei oteta kuitenkaan huomioon, että vanhempainvapaasta tulee välttämättömyys äidille, jos isä valitsee vapaan käyttämättä jättämisen. 6+6+6-malli tasaisi vanhempien mahdollisuuksia myös valinnanvapauden suhteen. Mallissa lähtökohdat ovat tasapuoliset, sillä molemmilla vanhemmilla on kuuden kuukauden vapaakiintiö, jonka käyttämättä jättäminen lyhentää vapaan kokonaiskestoa. Valinnanvapautta edustaa myös jäljelle jäävä kuuden kuukauden vapaasti jaettavissa oleva jakso.

Ruotsin esimerkki todistaa, että diskursiivisella tasolla tapahtuneet muutokset eivät ole johtaneet odotettuihin lopputuloksiin. Pitkään voimassa olleesta vanhempainvapaalainsäädännöstä ja voimakkaasta tasa-arvodiskurssista huolimatta ruotsalaiset isät pitävät suhteellisen vähän, vain noin 20%, vanhempainvapaasta. Parhaat kokemukset miesten vanhempainvapaiden käytöstä onkin saatu Islannista, jossa on ollut vuodesta 2003 lähtien käytössä 3+3+3-malli. Voimakas sitoutuminen tasa-arvodiskurssiin ja pitkään voimassa ollut lainsäädäntö eivät siis riitä vaan tarvitaan myös riittävän pitkä isälle kiintiöity osuus.

Ruotsin esimerkki osoittaa diskurssien ja lainsäädännön kaksoisvaikutuksen. Vaikka suomalaisessa keskustelussa luovuttaisiin äidinhoivaa korostavasta diskurssista, vanhemmuuden tasaisempi jakautuminen edellyttää myös lainsäädännöllisiä toimenpiteitä. Diskurssit vaikuttavat lainsäädännön kehitykseen, mutta lainsäädännöllä on myös suuri merkitys diskurssien muotoutumiseen. Isäkiintiön pidentäminen on lainsäädännöllinen keino, jonka avulla voidaan muokata vallitsevia diskursseja ja niiden kautta asenteita ja arvoja. 6+6+6-malliin sisältyvä kuuden kuukauden isäkiintiö haastaisi vanhemmuuteen liittyviä sukupuolittuneita käytäntöjä ja osoittaisi todellista sitoutumista vanhemmuuden tasaisemman jaon aikaansaamiseksi.

Ulla Lehtonen