perjantai 30. marraskuuta 2012

Luentoja, kannanottoa ja feministien välistä yhteistyötä


F-piste vieraili toissa viikonloppuna Tampereen Naistutkimuspäivillä seitsenhenkisen delegaation voimin. Viikonloppu oli täynnä kiinnostavia luentoja ja työryhmiä, mutta ehdottomasti parasta oli muihin feministeihin tutustuminen ja mediassakin julkisuutta saanut sukupuolentutkijoiden kannanotto transsukupuolisten pakkosterilisaation lopettamiseksi.

Naistutkimuspäivien pääpuhujina olivat feministiset brittitutkijat Stevi Jackson (Centre for Women's Studies, University of York) ja Imogen Tyler (Centre for Gender and Women's Studies, Lancaster University). Työryhmiä oli kaiken kaikkiaan 14, joista löytyi meille jokaiselle hyödyllisiä aiheita niin gradujen kuin muidenkin mielenkiinnonkohteiden kannalta.

Yhteisessä kannanotossaan Suomen sukupuolentutkimusyhteisö vaati sosiaali- ja terveysministeriötä sekä Suomen hallitusta vauhdittamaan transsukupuolisia ihmisiä koskevan lainsäädännön uudistamista. Nykyisen lain mukaan sukupuoltaan korjaavan henkilön on suostuttava pakkosterilisaatioon. Tällainen ehto sukupuoli-identiteetin mukaisen sukupuolen tunnustamiselle on ihmisoikeusloukkaus: ajastaan jälkeenjäänyt laki loukkaa sekä transihmisten itsemääräämisoikeutta ruumiiseensa että heidän tasa-arvoaan kansalaisina.

Kannanoton pääsee lukemaan kokonaisuudessaan osoitteesta: http://www.uta.fi/yky/naistutkimuspaivat2012/index.html

Naistutkimuspäivien ja Tampereen ainejärjestön Vatun järjestämissä yhteisissä illanvietoissa vaihdettiin kuulumisia ja kokemuksia sukupuolentutkimuksen opiskelijoiden kanssa. Olemme myös perustaneet Facebookkiin Suomen sukupuolentutkimuksen opiskelijat –nimisen ryhmän, jonka on tarkoitus edesauttaa kansallista yhteistyötä jatkossa.


Ensi vuonna Naistutkimuspäiville lähdetäänkin sitten Lapin yliopistoon.

Janica Rantanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti