perjantai 16. marraskuuta 2012

Positiivisesti pervoista ja runkkareista

Liiloja neilikoita, oransseja gerberoita, luonnonköyttä ja jokunen korsetti.

F-pisteen perinteiset kriittiset iltamat pidettiin jälleen tiistaina 13.11. Turun Kirjakahvilassa. Keskustelutilaisuus kulki tällä kertaa nimellä
Kukkia ja sidontaa, illan teemana oli kinky seksuaalisuus. Puhujiksi Janica Rantasen luotsaamaan keskusteluun saapuivat kansatieteen gradun aiheesta kirjoittanut Johanna Pohtinen ja Dora Turun Baletista. Keskustelun jälkeen kuultiin teemaan sopivaa musiikkia, ja Turun Baletin White Rope ja Shanti esittelivät esteettistä sidontaa.

Viimeksi iltamoitiin keväällä, jolloin keskustelun aiheena oli
seksiturismi ja prostituutio. Tällä kertaa ilta oli tietopainotteisempi: kinkyä ja Turun Balettia koskevan tiedon lisääminen oli keskeisessä osassa, kun taas totutussa mielessä kriittistä, useita vastakkaisiakin näkemyksiä sisältävää keskustelua käytiin aiempaa vähemmän.

Yleisön määrästä saattoi kuitenkin huomata, että aiheelle löytyy paljon kiinnostusta. Varsinkin tutkimustieto kinkystä on ollut vähäistä, eikä aihe nouse tyypillisesti esiin arkikeskustelussakaan. Pohtinen onkin saanut gradunsa tiimoilta kiitosta paitsi kansatieteen profiilin kohottamisesta, myös aiemmin vaietun aiheen tuomisesta keskusteluun.

Puhetta oli muun muassa kinkyn määrittelystä ja suhteutumisesta
pervon käsitteeseen sekä kinkyn sukupuolesta.

Kinky on käsitteenä vähän kuin
queer; sillä ei ole vakiintunutta suomenkielistä vastinetta. Queerin tapaan voidaan myös kinky suomentaa pervoksi, tavoittamatta kuitenkaan täysin sanan perusteellista merkitystä. Pervo-sanaa käytetäänkin lähinnä kinky-yhteisön sisällä, jossa siihen ei liitetä negatiivista arvolatausta. Yhteisön ulkopuolella termiä ei kuitenkaan tyypillisesti tulkita yhtä positiivisessa valossa. Tällöin puhutaan mieluummin kinkystä.

Suurehko osa Baletin jäsenistä on nuorehkoja naisia. Tämä kenties rikkoo stereotyyppistä käsitystä, jonka mukaan kinkyn pariin hakeutuvat olisivat pelottavia ja omituisia hiippareita, “negatiivisessa mielessä runkkareita”. Tai sitten rikkoutuu stereotypia negatiivisesta runkkarista, kuten Pohtinen hauskasti totesi.

Enemmistö toimijoista on naisia tai miehiä, mutta mukana on muidenkin sukupuolten edustajia. Tyypillisimmät seksuaalisuudet ovat bi- ja heteroseksuaalisuus, joskin jäsenistöstä löytyy myös homoseksuaaleja. Homoseksuaali kinky onkin saattanut kokea kaksi kaapista tulemista: ensimmäinen “maailmalle” homoseksuaalina, toinen puolisolle kinkynä.

Illan kriittisyys tuli esiin lähinnä mediakritiikin muodossa. Erityisesti sadomasokismia ja sidontaa on käsitelty tyypillisesti väkivallan tai traagisten tapaturmien kontekstissa. Kun kyseessä on aihe, josta on liikkeellä vähän tietoa ja paljon ennakkoluuloja, voikin näiden käsitysten purkaminen olla kriittistä toimintaa. Balettilaiset halusivat alleviivata sadomasokismiin ja sidontaan liittyvää vapaaehtoisuutta ja tehdä eron lehtiuutisten esittämiin tapahtumiin, jotka taas nähtiin väkivaltana tai typeryytenä. Osapuolten valmiudet ja vastuu olivatkin tärkeä aihe illan keskustelussa.

Vahvasti kriittistä aiheen käsittelyä saati väittelyä ei kuitenkaan päästy kuulemaan. Osin tämä selittynee sillä, että kinky on aiheena vähemmän tunnettu kuin viimekertainen prostituutio, josta lähes jokaisella on jonkinlainen näkemys. Kinkyaiheen tiimoilta ei myöskään muodostu puolustajien ja vastustajien leirejä samalla tavoin kuin vaikkapa kysymykselle seksin oston kieltämisestä. Eikä kriittisyys toki olekaan synonyymi vastustamiselle, vaikka esimerkiksi jotkut ”maahanmuuttokriitikot” ovat hyödyntäneet tätä samaistamista retoriikassaan.

Joka tapauksessa kriittisempiäkin on joskus oltu. Mutta mitäs siitä, vietimmehän avartavat, hauskat ja tietysti kinkyt iltamat. Avoin ja vapautunut ilmapiiri näkyi esimerkiksi siinä, kuinka moni kuulija uskaltautui White Ropen sidottavaksi. Sidontatilanne ei tässä yhteydessä ollut seksuaalinen, vaan painottui japanilaiseen estetiikkaan. Usein ei tulekaan ajatelleeksi, kuinka monia elementtejä sidontaan liittyy koskien niin “paketin” näköä kuin vastuuta sidottavan mukavuudesta.

Tässä illan tapahtumat paketissa, kauniit köydet ympärillä. Ihastuttavat iltamat.

F-piste kiittää puhujia ja esiintyjiä, yleisöä ja Kirjakahvilaa!

Kia Andell


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti