F-blogi jää kesätauolle ja käynnistyy uudestaan taas syyskuussa. Meille saa kuitenkin lähettää kesän aikana juttuehdotuksia ja palautetta F-pisteen toiminnasta. Otamme myös mielellämme vastaan ehdotuksia ensi vuoden ohjelmaa koskien ja uusia jäseniä vaikka hallitukseen asti. Postia voit lähettää osoitteeseen fpisteblog@gmail.com.
Ennen kesälomalle lähtöä saamme kuitenkin vielä lukea Sade Kondelinin tekstin epäonnistumalla onnistumisesta:
F-piste toivottaa kaikille hyvää kesää!
Ennen kesälomalle lähtöä saamme kuitenkin vielä lukea Sade Kondelinin tekstin epäonnistumalla onnistumisesta:
ERÄS EPÄ/ONNISTUMISEN
HENKILÖHISTORIA
Viimeistelen juuri maisterintutkintoni viimeisiä opintosuorituksia
Turun yliopiston nais- ja sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmassa. Eräs pro
gradu -tutkielmani merkittävistä teemoista on ajan ja paikan sekä juuri
tiettyyn aikaan ja paikkaan päätymisen historian merkitys tämän hetken ja
tulevaisuuden tapahtumille. Sara Ahmed käsittelee Queer Phenomenology
(2006) -teoksessaan näitä kysymyksiä ja toteaa, että suhtaudumme moniin
asioihin ja ilmiöihin itsestäänselvyyksinä, emmekä pysähdy miettimään,
millaisia näiden asioiden ja ilmiöiden saapumisen ehdot – juuri siinä
ajassa, juuri siinä paikassa – saattaisivat olla[1]. Pohdin tässä lyhyesti oman
lähestyvän valmistumiseni saapumisen ehtoja muutamien erityisen merkittäväksi
kokemieni hetkien kautta.
1) Muutin Joensuusta Turkuun lokakuussa 2004. Tämä tapahtui
puolivahingossa – olin viettänyt edeltävänä kesänä paljon aikaa Turussa uusien
ystävieni kanssa, mutta tarkoitus oli muuttaa syksyllä Helsinkiin silloisen
seurustelukumppanini perässä. Erosimme kuitenkin elokuussa myrskyisästi ja koin
putoavani tyhjän päälle. Helsinkiin lähdössä ei olisi ollut enää mitään järkeä,
mutta Joensuuhun jääminenkään ei houkutellut. Ystävieni kehotuksesta muutin
Turkuun melko spontaanisti lukio-opintojeni viimeisen koeviikon päätteeksi.
2) Pääsin Turun yliopistoon opiskelemaan. Ensisijaisesti
tähtäsin uskontotieteeseen tai folkloristiikkaan, mutta luin ikään kuin pilan
päiten myös yleisen kielitieteen pääsykokeisiin. Luonnollisesti pääsin sisään
kielitieteeseen, mutta en uskontotieteeseen tai folkkiin.
3) Sairastin ensimmäiset neljä opiskeluvuottani keskivaikeaa
masennusta (ja kuten myöhemmin huomasin, hoitamattomalla keskittymishäiriöllä
ja sukupuoliristiriidalla oli varmasti näppinsä pelissä). Suoritin lukuvuosina
2005-2010 yhteensä 44 opintopistettä, joista viisi hyväksilukuja lukioajoilta.
Koin olevani hukassa vähän kaiken suhteen.
4) Palatessani kahden vuoden poissaolon (ja
ammattikoulussakin pyörähtämisen) jälkeen yliopistolle syksyllä 2010 tarvitsin
uuden sivuaineen. Mediatutkimus, kulttuurihistoria ja muu sellainen kiinnostavana
pitämäni vaativat joko sivuainekokeeseen osallistumisen tai eivät muuten
sopineet lukujärjestykseeni. Menin sitten vähän naureskellen silloisen
naistutkimuksen peruskurssille, “katsomaan, onko se sellainen Miesvihaajat ry:n
tapaaminen kuin kuvittelisin”. Rakastuin. Oppiaineeseen, opettajiin,
esiteltyihin ajatuksiin ja teksteihin. Päätin siltä istumalta, kirjaimellisesti
ensimmäisellä luennolla, tehdä aineesta kaikki mahdolliset opinnot.
5) Queer ja seksuaalisuuden politiikat -kurssi, jolle en oikeastaan
formaalisti olisi saanut pelkän peruskurssin suorittaneena mennä, varmisti
lopullisesti suunnitelmani vaihtaa alaa kielitieteestä sukupuolentutkimukseen.
Kurssi oli järkyttävän vaikea, mielenkiintoisempi kuin suurin piirtein mikään
missään siihen saakka, ja sen aikana tapahtui muussakin elämässäni
mullistuksia: päätin aloittaa sukupuolenkorjausprosessin.
Nyt olen aikeissa kouluttautua tutkijaksi, saan jatkuvasti
kannustusta, kehuja ja rakentavaa kritiikkiä siitä, mitä teen, ja minulla on
vahva luottamus omaan tulevaisuuteeni. Tähän päätyminen vaati useita vahinkoja,
useita epäonnistumisia: ajelehdin Turkuun, en päässyt sisään ensisijaiseen
kohdeaineeseeni, en saanut suoritettua opintojani ajoissa, en saanut haluamiani
sivuaineita sovitettua elämääni, en onnistunut elämään onnellista elämää
naisena. Jack Halberstam toteaa The Queer Art of Failure (2011)
-teoksessaan, että epäonnistuminen ja luovuttaminen, vaikkakin tuskallisia,
voivat avata elämässä sellaisia suuntia, joita emme aiemmin kyenneet havaitsemaan,
ja tarjota omia, yllättäviä palkintojaan[2]. Olen kokenut tämän omassa
elämässäni monella tavalla, monta kertaa. Ennen kaikkea olen oppinut
kyseenalaistamaan sen, mitä itsestäänselvästi pidetään onnistumisena: koen
olevani nyt etenemässä kohti sellaista tulevaisuutta, jota jopa yhteiskunnan
normien mukaisesti saatettaisiin pitää menestyksekkäänä, mutta ilman toistuvia
epäonnistumisia siitä tuskin olisi toiveita. Jatkuvasti kiristyvä
koulutuspolitiikka – opintoaikojen lyhentämisen vaatimukset, alanvaihdon
tekeminen yhä vaikeammaksi, opiskelijoiden asumisen ja terveydenhuollon
hintojen korotukset – johtaa siihen, että kaltaisilleni epäonnistumalla
onnistuville ei ole tilaa. Kuka
tästä hyötyy?
[1] Ahmed,
Sara (2006): Queer Phenomenology. Orientations, Objects, Others. Duke
University Press, Durham and London: s. 25-50.
[2]
Halberstam, Jack (nimellä Halberstam, Judith) (2011): The Queer Art of
Failure. Duke University Press, Durham and London: s. 2-4.
F-piste toivottaa kaikille hyvää kesää!