perjantai 30. toukokuuta 2014

Eräs epä/onnistumisen henkilöhistoria

F-blogi jää kesätauolle ja käynnistyy uudestaan taas syyskuussa. Meille saa kuitenkin lähettää kesän aikana juttuehdotuksia ja palautetta F-pisteen toiminnasta. Otamme myös mielellämme vastaan ehdotuksia ensi vuoden ohjelmaa koskien ja uusia jäseniä vaikka hallitukseen asti. Postia voit lähettää osoitteeseen fpisteblog@gmail.com.

Ennen kesälomalle lähtöä saamme kuitenkin vielä lukea Sade Kondelinin tekstin epäonnistumalla onnistumisesta:


ERÄS EPÄ/ONNISTUMISEN HENKILÖHISTORIA

Viimeistelen juuri maisterintutkintoni viimeisiä opintosuorituksia Turun yliopiston nais- ja sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmassa. Eräs pro gradu -tutkielmani merkittävistä teemoista on ajan ja paikan sekä juuri tiettyyn aikaan ja paikkaan päätymisen historian merkitys tämän hetken ja tulevaisuuden tapahtumille. Sara Ahmed käsittelee Queer Phenomenology (2006) -teoksessaan näitä kysymyksiä ja toteaa, että suhtaudumme moniin asioihin ja ilmiöihin itsestäänselvyyksinä, emmekä pysähdy miettimään, millaisia näiden asioiden ja ilmiöiden saapumisen ehdot – juuri siinä ajassa, juuri siinä paikassa – saattaisivat olla[1]. Pohdin tässä lyhyesti oman lähestyvän valmistumiseni saapumisen ehtoja muutamien erityisen merkittäväksi kokemieni hetkien kautta.

1) Muutin Joensuusta Turkuun lokakuussa 2004. Tämä tapahtui puolivahingossa – olin viettänyt edeltävänä kesänä paljon aikaa Turussa uusien ystävieni kanssa, mutta tarkoitus oli muuttaa syksyllä Helsinkiin silloisen seurustelukumppanini perässä. Erosimme kuitenkin elokuussa myrskyisästi ja koin putoavani tyhjän päälle. Helsinkiin lähdössä ei olisi ollut enää mitään järkeä, mutta Joensuuhun jääminenkään ei houkutellut. Ystävieni kehotuksesta muutin Turkuun melko spontaanisti lukio-opintojeni viimeisen koeviikon päätteeksi.

2) Pääsin Turun yliopistoon opiskelemaan. Ensisijaisesti tähtäsin uskontotieteeseen tai folkloristiikkaan, mutta luin ikään kuin pilan päiten myös yleisen kielitieteen pääsykokeisiin. Luonnollisesti pääsin sisään kielitieteeseen, mutta en uskontotieteeseen tai folkkiin.

3) Sairastin ensimmäiset neljä opiskeluvuottani keskivaikeaa masennusta (ja kuten myöhemmin huomasin, hoitamattomalla keskittymishäiriöllä ja sukupuoliristiriidalla oli varmasti näppinsä pelissä). Suoritin lukuvuosina 2005-2010 yhteensä 44 opintopistettä, joista viisi hyväksilukuja lukioajoilta. Koin olevani hukassa vähän kaiken suhteen.

4) Palatessani kahden vuoden poissaolon (ja ammattikoulussakin pyörähtämisen) jälkeen yliopistolle syksyllä 2010 tarvitsin uuden sivuaineen. Mediatutkimus, kulttuurihistoria ja muu sellainen kiinnostavana pitämäni vaativat joko sivuainekokeeseen osallistumisen tai eivät muuten sopineet lukujärjestykseeni. Menin sitten vähän naureskellen silloisen naistutkimuksen peruskurssille, “katsomaan, onko se sellainen Miesvihaajat ry:n tapaaminen kuin kuvittelisin”. Rakastuin. Oppiaineeseen, opettajiin, esiteltyihin ajatuksiin ja teksteihin. Päätin siltä istumalta, kirjaimellisesti ensimmäisellä luennolla, tehdä aineesta kaikki mahdolliset opinnot.

5) Queer ja seksuaalisuuden politiikat -kurssi, jolle en oikeastaan formaalisti olisi saanut pelkän peruskurssin suorittaneena mennä, varmisti lopullisesti suunnitelmani vaihtaa alaa kielitieteestä sukupuolentutkimukseen. Kurssi oli järkyttävän vaikea, mielenkiintoisempi kuin suurin piirtein mikään missään siihen saakka, ja sen aikana tapahtui muussakin elämässäni mullistuksia: päätin aloittaa sukupuolenkorjausprosessin.

Nyt olen aikeissa kouluttautua tutkijaksi, saan jatkuvasti kannustusta, kehuja ja rakentavaa kritiikkiä siitä, mitä teen, ja minulla on vahva luottamus omaan tulevaisuuteeni. Tähän päätyminen vaati useita vahinkoja, useita epäonnistumisia: ajelehdin Turkuun, en päässyt sisään ensisijaiseen kohdeaineeseeni, en saanut suoritettua opintojani ajoissa, en saanut haluamiani sivuaineita sovitettua elämääni, en onnistunut elämään onnellista elämää naisena. Jack Halberstam toteaa The Queer Art of Failure (2011) -teoksessaan, että epäonnistuminen ja luovuttaminen, vaikkakin tuskallisia, voivat avata elämässä sellaisia suuntia, joita emme aiemmin kyenneet havaitsemaan, ja tarjota omia, yllättäviä palkintojaan[2]. Olen kokenut tämän omassa elämässäni monella tavalla, monta kertaa. Ennen kaikkea olen oppinut kyseenalaistamaan sen, mitä itsestäänselvästi pidetään onnistumisena: koen olevani nyt etenemässä kohti sellaista tulevaisuutta, jota jopa yhteiskunnan normien mukaisesti saatettaisiin pitää menestyksekkäänä, mutta ilman toistuvia epäonnistumisia siitä tuskin olisi toiveita. Jatkuvasti kiristyvä koulutuspolitiikka – opintoaikojen lyhentämisen vaatimukset, alanvaihdon tekeminen yhä vaikeammaksi, opiskelijoiden asumisen ja terveydenhuollon hintojen korotukset – johtaa siihen, että kaltaisilleni epäonnistumalla onnistuville ei ole tilaa. Kuka tästä hyötyy?

 

[1] Ahmed, Sara (2006): Queer Phenomenology. Orientations, Objects, Others. Duke University Press, Durham and London: s. 25-50.

[2] Halberstam, Jack (nimellä Halberstam, Judith) (2011): The Queer Art of Failure. Duke University Press, Durham and London: s. 2-4.



F-piste toivottaa kaikille hyvää kesää!

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Lyhyesti musiikki ja sukupuolentutkimus -tutkimussuuntauksesta

Musiikki ja sukupuolentutkimus on tutkimussuuntaus, jossa tutkitaan musiikkia sukupuolen näkökulmasta. Tutkinnan kohteena voi olla mikä tahansa musiikkiin liittyvä asia, esimerkiksi musiikin laji tai ilmiö. Musiikki ja sukupuolentutkimus sisältää erilaisia suuntauksia sukupuolentutkimuksesta ja musiikkitieteestä. Tässä tutkimussuuntauksessa tutkitaan myös kulttuurien sukupuolittuneisuutta musiikin avulla ja sitä, miten sukupuolijärjestelmät ilmenevät musiikissa.
 
Lähtökohta musiikin ja sukupuolentutkimukselle on se, että musiikki tuottaa ja on ennenkin tuottanut sukupuolisia käsityksiä. Se myös muokkaa ja haastaa, mutta samaan aikaan ylläpitää niitä. Musiikki on siis aika kaksipiippuinen ilmiö, kun ajatellaan musiikin ja sukupuolen yhteyksiä. Musiikki rikkoo ja ylläpitää sukupuoli- ja seksuaalisuusnormeja, musiikki voi olla on uudistavaa, mutta myös kaavoihinsa kangistunutta. Esimerkiksi naismuusikot ja -musiikintekijät ovat olleet ja ovat toisinaan edellen joissakin yhteyksissä "alempiarvoisia" verrattuna miesmuusikoihin ja -musiikintekijöihin. Klassisen musiikin kaanonissa on vain miessäveltäjiä, nainen rockrumpalina voi olla joidenkin mielestä outolintu rockmusiikin skenessä, rap-musiikin musiikkivideoissa miehet ovat machoja ja vähäpukeiset naiset kuolaavat heidän peräänsä, kun taas David Bowie poseeraa  singlensä "The Man Who Sold The World" kannessa mekko päällä.
 
 
Myös musiikki itsessään sisältää sukupuolisia ja seksuaalisia asioita. Esimerkiksi jos mietitään laulujen lyriikoita, ovat heteroseksuaalisuus ja mies - nainen -asetelmat aika vahvasti esillä "valtavirta" musiikissa. Toisaalta välillä pinnalle tulee kappaleita, joiden lyriikat käsittelevät heteroseksuaalisuuden sijasta seksuaalivähemmistöjä, esimerkiksi Jenni Vartiaisen superhitti "Ihmisten edessä" (2007, samannimiseltä albumilta). Kappale palkittiinkin vuonna 2008 Seta ry:n vuotuisella "Asiallisen tiedon omena"-palkinnolla.
 
Musiikki ja sukupuolentutkimus sisältää kaikenlaisia kysymyksiä, esimerkiksi miten tietty musiikillinen ilmiö kuvaa sukupuolisuutta, seksuaalisuutta ja ruumista, minkälaisia sukupuolikäsityksiä tietty musiikki käsittää ja miten musiikki vaikuttaa identiteettiin. Kysymyksestä "miten tietty musiikki vaikuttaa identiteettiin?" tuli mieleen esimerkki omasta elämästä: yläasteella eräs poika piti paljon Lady Gagan musiikista, ja sen takia häntä pidettiin "homona", ja eräs tyttö piti heavy metallista, niin "hevaripoikien" mielestä tyttö oli "wannabe". Eli siis, jos poika piti "tytöille osoitetusta musiikista", hän oli homo, ja tyttöä ei hyväksytty hevaripoikien silmissä, koska heavy metal oli ilmeisesti heidän mielestään "poikien juttu".
 
Musiikki ja sukupuolentutkimus on mielenkiintoinen tutkimussuuntaus. Sukupuoli ja seksuaalisuus ovat hyvin vahvoja ja vaikuttavia asioita musiikissa, ja tutkittavaa tässä tutkimussuuntauksessa on hyvin paljon.

 

Anniina Kauppinen

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Muuttuva ruumis ja vaeltava halu

Käsittelen nais- ja sukupuolentutkimuksen pro gradu -tutkielmassani sukupuolen ja seksuaalisuuden keskinäisiä vuorovaikutussuhteita ei-heteroseksuaalisten transruumiiden eletyissä kokemuksissa. Haastattelin kuutta syntymässä naiseksi määriteltyä transsukupuolista liittyen heidän henkilöhistoriaansa ja erityisesti sukupuolen ja seksuaalisuuden kokemuksissa ja niiden tulkitsemisessa tapahtuneisiin muutoksiin ja kehityksiin. Yleisellä tasolla totesin, että sukupuoli ja seksuaalisuus liittyvät toisiinsa kiinteästi moninaisissa ja monimutkaisissa konteksteissa: niitä on joissain tilanteissa vaikea erottaa toisistaan, ja toisaalta ne tuottavat toisiaan erilaisten operaatioiden kautta.
 
Esimerkiksi homo- ja heteroseksuaalisuus, määritellessään paitsi halun kohteen, myös halun kokijan sukupuolen, ovat paikkoja, joissa seksuaalisuus ja sukupuoli ovat erottamattomasti kietoutuneet toisiinsa. Kuten Sara Ahmed toteaa Queer Phenomenology (2006) -teoksessaan, seksuaalisella suuntautumisella tai orientaatiolla on aina muitakin seurauksia kuin halumme suuntaaminen tietyin tavoin[1]. Tämän vuoksi erittelen tutkielmassani seksuaalisen suuntautumisen sen erilaisten vaikutusten mukaan mennyttä ja/tai tulevaa haluamme ja seksuaalista käyttäytymistämme kuvaavaan suuntautumiseen, ympäristöstämme itsestäänselvyytenä omaksumaamme normatiiviseen suuntautumiseen sekä johonkin ryhmään kuulumista tai kuulumattomuutta ilmaisevaan ja muilla kuin seksuaalisilla tavoilla toimintamahdollisuuksiimme vaikuttavaan sosiaaliseen ja/tai poliittiseen seksuaaliseen suuntautumiseen. Usein nämä suuntautumisen eri aspektit ovat yksilötasolla varsin yhteneviä, mutta toisinaan ne poikkeavat toisistaan erinäisistä syistä. Yksi haastateltavistani esimerkiksi kertoo olevansa sosiaalisesti homomies ja että tämä suuntautuminen mahdollistaa hänelle tietynlaisen feminiinisyyden ilmaisun ulkoasussaan ja esimerkiksi harrastuksissaan. Seksuaalisen halunsa ja käytöksensä suhteen hän puolestaan ei koe merkittäväksi toisten sukupuolta, vaan pitää esimerkiksi älykkyyttä ja jonkinlaista queer-olemusta paljon oleellisempana. Hän ei kuitenkaan myöskään halua määritellä kuvaavaa suuntautumistaan panseksuaaliksi, ellei ole pakko, sillä hän ei ylipäätään halua määritellä seksuaalisuuttaan termeillä, jotka perustuvat sukupuoleen.
 
Eräs tärkeimpiä huomioita analyysissani on, että henkilöhistoriallisen kehityksen lisäksi sukupuolemme ja seksuaalisuutemme elää, on liikkeessä, myös nykyajan näkökulmasta – teemme itsemme ja siten sukupuolemme ja seksuaalisuutemme eri tavoin näkyväksi ja tiedettäväksi erilaisissa ympäristöissä ja tiloissa. Useimmiten tämä vaihtelu on varmaankin pientä, emmekä välttämättä ole siitä itsekään tietoisia. Kuitenkin sellaisissa ruumiissa ja eletyissä kokemuksissa, joissa sukupuoli ja siten siihen perustuva ja sitä tukeva seksuaalinen suuntautuminen tulevat epäitsestäänselviksi, tällaiset muutokset ja vaihtelut saattavat tulla sekä itsellemme että toisillemme selkeämmin havaittaviksi. Lopuksi totean, että sukupuoli ja seksuaalisuus ovat edelleen, ja tulevat jatkossakin olemaan, monimutkaisia ja vaikeasti analysoitavia ilmiöitä – huolimatta moninaisista yhteiskunnallisista myyteistämme, joissa ne pyritään esittämään yksinkertaisina ja helposti havaittavissa olevia kaavoja noudattavina, pysyvinä ja jyrkkärajaisina. Tutkimuskohteeni ja siihen liittyvät kysymykset osoittautuivat kuitenkin graduprosessin aikana niin laajoiksi ja rönsyileviksi, että olen hädin tuskin onnistunut raapaisemaan sukupuolen ja seksuaalisuuden yhteen kietoutuneiden toiminnallisuuksien pintaa. Tarvitaankin lisää tutkimusta, lisää vastahegemonisia kertomuksia ja niiden tulkintoja, kyseenalaistamaan itsestäänselvän cissukupuolen ja heteroseksuaalisuuden valta-asemaa yhteiskunnassamme.


[1] Ahmed, Sara (2006): Queer Phenomenology. Orientations, Objects, Others. Duke University Press, Durham and London: s. 65-107.

Sade Kondelin