Eräs epä/onnistumisen henkilöhistoria

F-blogi jää kesätauolle ja käynnistyy uudestaan taas syyskuussa. Meille saa kuitenkin lähettää kesän aikana juttuehdotuksia ja palautetta F-pisteen toiminnasta. Otamme myös mielellämme vastaan ehdotuksia ensi vuoden ohjelmaa koskien ja uusia jäseniä vaikka hallitukseen asti. Postia voit lähettää osoitteeseen fpisteblog@gmail.com.

Ennen kesälomalle lähtöä saamme kuitenkin vielä lukea Sade Kondelinin tekstin epäonnistumalla onnistumisesta:

ERÄS EPÄ/ONNISTUMISEN HENKILÖHISTORIA

Viimeistelen juuri maisterintutkintoni viimeisiä opintosuorituksia Turun yliopiston nais- ja sukupuolentutkimuksen maisteriohjelmassa. Eräs pro gradu -tutkielmani merkittävistä teemoista on ajan ja paikan sekä juuri tiettyyn aikaan ja paikkaan päätymisen historian merkitys tämän hetken ja tulevaisuuden tapahtumille. Sara Ahmed käsittelee Queer Phenomenology (2006) -teoksessaan näitä kysymyksiä ja toteaa, että suhtaudumme moniin asioihin ja ilmiöihin itsestäänselvyyksinä, emmekä pysähdy miettimään, millaisia näiden asioiden ja ilmiöiden saapumisen ehdot – juuri siinä ajassa, juuri siinä paikassa – saattaisivat olla[1]. Pohdin tässä lyhyesti oman lähestyvän valmistumiseni saapumisen ehtoja muutamien erityisen merkittäväksi kokemieni hetkien kautta.

1) Muutin Joensuusta Turkuun lokakuussa 2004. Tämä tapahtui puolivahingossa – olin viettänyt edeltävänä kesänä paljon aikaa Turussa uusien ystävieni kanssa, mutta tarkoitus oli muuttaa syksyllä Helsinkiin silloisen seurustelukumppanini perässä. Erosimme kuitenkin elokuussa myrskyisästi ja koin putoavani tyhjän päälle. Helsinkiin lähdössä ei olisi ollut enää mitään järkeä, mutta Joensuuhun jääminenkään ei houkutellut. Ystävieni kehotuksesta muutin Turkuun melko spontaanisti lukio-opintojeni viimeisen koeviikon päätteeksi.

2) Pääsin Turun yliopistoon opiskelemaan. Ensisijaisesti tähtäsin uskontotieteeseen tai folkloristiikkaan, mutta luin ikään kuin pilan päiten myös yleisen kielitieteen pääsykokeisiin. Luonnollisesti pääsin sisään kielitieteeseen, mutta en uskontotieteeseen tai folkkiin.

3) Sairastin ensimmäiset neljä opiskeluvuottani keskivaikeaa masennusta (ja kuten myöhemmin huomasin, hoitamattomalla keskittymishäiriöllä ja sukupuoliristiriidalla oli varmasti näppinsä pelissä). Suoritin lukuvuosina 2005-2010 yhteensä 44 opintopistettä, joista viisi hyväksilukuja lukioajoilta. Koin olevani hukassa vähän kaiken suhteen.

4) Palatessani kahden vuoden poissaolon (ja ammattikoulussakin pyörähtämisen) jälkeen yliopistolle syksyllä 2010 tarvitsin uuden sivuaineen. Mediatutkimus, kulttuurihistoria ja muu sellainen kiinnostavana pitämäni vaativat joko sivuainekokeeseen osallistumisen tai eivät muuten sopineet lukujärjestykseeni. Menin sitten vähän naureskellen silloisen naistutkimuksen peruskurssille, “katsomaan, onko se sellainen Miesvihaajat ry:n tapaaminen kuin kuvittelisin”. Rakastuin. Oppiaineeseen, opettajiin, esiteltyihin ajatuksiin ja teksteihin. Päätin siltä istumalta, kirjaimellisesti ensimmäisellä luennolla, tehdä aineesta kaikki mahdolliset opinnot.

5) Queer ja seksuaalisuuden politiikat -kurssi, jolle en oikeastaan formaalisti olisi saanut pelkän peruskurssin suorittaneena mennä, varmisti lopullisesti suunnitelmani vaihtaa alaa kielitieteestä sukupuolentutkimukseen. Kurssi oli järkyttävän vaikea, mielenkiintoisempi kuin suurin piirtein mikään missään siihen saakka, ja sen aikana tapahtui muussakin elämässäni mullistuksia: päätin aloittaa sukupuolenkorjausprosessin.

Nyt olen aikeissa kouluttautua tutkijaksi, saan jatkuvasti kannustusta, kehuja ja rakentavaa kritiikkiä siitä, mitä teen, ja minulla on vahva luottamus omaan tulevaisuuteeni. Tähän päätyminen vaati useita vahinkoja, useita epäonnistumisia: ajelehdin Turkuun, en päässyt sisään ensisijaiseen kohdeaineeseeni, en saanut suoritettua opintojani ajoissa, en saanut haluamiani sivuaineita sovitettua elämääni, en onnistunut elämään onnellista elämää naisena. Jack Halberstam toteaa The Queer Art of Failure (2011) -teoksessaan, että epäonnistuminen ja luovuttaminen, vaikkakin tuskallisia, voivat avata elämässä sellaisia suuntia, joita emme aiemmin kyenneet havaitsemaan, ja tarjota omia, yllättäviä palkintojaan[2]. Olen kokenut tämän omassa elämässäni monella tavalla, monta kertaa. Ennen kaikkea olen oppinut kyseenalaistamaan sen, mitä itsestäänselvästi pidetään onnistumisena: koen olevani nyt etenemässä kohti sellaista tulevaisuutta, jota jopa yhteiskunnan normien mukaisesti saatettaisiin pitää menestyksekkäänä, mutta ilman toistuvia epäonnistumisia siitä tuskin olisi toiveita. Jatkuvasti kiristyvä koulutuspolitiikka – opintoaikojen lyhentämisen vaatimukset, alanvaihdon tekeminen yhä vaikeammaksi, opiskelijoiden asumisen ja terveydenhuollon hintojen korotukset – johtaa siihen, että kaltaisilleni epäonnistumalla onnistuville ei ole tilaa. Kuka tästä hyötyy?

 

[1] Ahmed, Sara (2006): Queer Phenomenology. Orientations, Objects, Others. Duke University Press, Durham and London: s. 25-50.

[2] Halberstam, Jack (nimellä Halberstam, Judith) (2011): The Queer Art of Failure. Duke University Press, Durham and London: s. 2-4.

F-piste toivottaa kaikille hyvää kesää!