perjantai 9. marraskuuta 2012

Kenelle vessat kuuluvat?


Maanantaiaamuna F-pisteen hallitus jalkaantui ryhmissä yliopistolle teippirullat taskuissaan ja peitti kaikkien löytämiensä vessojen ovista nais- ja mieshahmot. Parin tunnin aikana käytiin läpi noin kaksikymmentä yliopiston rakennusta. Muutaman kyltin peittäminen vaati lähes katonrajaan kiipeämistä ja akrobaattista parityöskentelyä. Yllätyimme iloisesti Rosetta II:n ja Historicumin vessakopeista, joiden ovista ei löytynyt mies- ja naishahmoja vaan pelkkä wc-sana. Jusleniassa taas vessojen sukupuolittuneisuutta oli alleviivattu niin monella mies- ja naiskuvalla varustetulla kyltillä ja lapulla, että kysymysmerkkejä päälle liimatessa alkoi jo melkein naurattaa. Näinkö vahvasti vessojen sukupuolittuneisuutta pitää alleviivata?

Tempaus oli F-pisteen vastaus TYY:n saavutettavuustyöryhmän alayhdistyksille asettamaan haasteeseen tehdä sukupuoliteko. F-piste näki haasteen mahdollisuutena tehdä jotain, mikä näkyisi laajemmin koko yliopistolla. Tarkoituksenamme oli saada vessojen käyttäjät pysähtymään vessojen ovelle ja ymmärtämään, että vessan valitseminen ei ole kaikille itsestään selvää. Tarkoitus oli herätellä ihmisiä miettimään tilojen sukupuolittuneisuutta ja tuoda esille vessojen kahtijaon aiheuttamia ongelmia. Cis-sukupuoliset* harvoin näkevät, että vessojen käyttö ei ole yksiselitteistä sukupuolen kahtiajaon ulkopuolella eläville ihmisille, kun jokainen yksittäinenkin vessakoppi on leimattu miehille tai naisille kuuluvaksi. Inva-vessan valitsemistakaan ei aina katsota hyvällä.


Tempaus onnistui loistavasti, sillä herätimme paljon keskustelua niin Facebookin statuksissa kuin yliopiston kahvihuoneissakin. Ylitimme myös uutiskynnyksen ja saimme antaa kommentteja Tylkkärille ja Turun Sanomille. Sähköpostilla saimme positiivista palautetta, Facebookissa taas uskallettiin kommentoida negatiivisestikin. Aika monesta vessasta oli jo keskiviikkoon meneessä revitty sekä kysymysmerkit että tempauksesta kertovat infolaput alas. Minulle yllätyksenä tuli se, että negatiivista palautetta saimme erityisesti naisopiskelijoilta. Suosittuja argumentteja olivat miesten sotkuisuus sekä yhteisvessojen vaarallisuus.

Sotkuisten miesten käyttäminen argumenttina sukupuolitettujen vessojen puolesta on ärsyttävän stereotypinen ja perustuu lähinnä ennakkoluuloihin. Ihan kuin ei olisi olemassa naisia, jotka sotkevat vessoja, tai siistejä miehiä, joita myös haittaa käyttää likaisia vessoja. Siisteyden perusteella minä en olisi avoimien vessojen viikon aikana pystynyt kertaakaan sanomaan oliko kyseessä naisten vai miesten vessa. Toinen argumentti taas kertoo mielestäni enemmän yliopiston yleisestä turvallisuudesta, jos naisten täytyy pelätä sitä, että miehet ovat samassa vessassa. Tätä ongelmaa ei ratkaista sukupuolitetuilla vessoilla, vaan silloin pitäisi pohtia sitä, miksi joku kokee yliopiston turvattomana paikkana.


Avoimien vessojen viikko oli myös F-pisteen vuoden 2012 hallituksen viimeinen näyttävä teko. Keskiviikkona 7.11 F-piste sai uuden hallituksen, joka toivottavasti järjestää tulevaisuudessakin tempauksia, jotka herättelevät yliopistoa pohtimaan sisäistä tasa-arvoaan ja sitä, ettei sukupuolten tasa-arvossa ole kysymys vain miehistä ja naisista.

Nea Alasaari
Kuvat: Kia Andell
*Cis-sukupuolinen=Mies tai nainen, joka ei koe itseään transihmiseksi, ei ole intersukupuolinen ja ilmaisee sukupuoltaan pääosin omalle synnynnäiselle sukupuolelleen ominaisesti. (http://www.seta.fi/index.php?k=17509)




2 kommenttia:

  1. Moi!

    Päätin tarttua vessa-tempauksenne innoittamana tähän sukupuolen määrittymiseen liittyvään keskusteluun. Edustan näkemyksieni sitä "perinteisempää" vinkkeliä, jonka mukaan ihmisen sukupuoli määrittyy ja selviää hameen alle katsomalla. Haluaisin kuitenkin, ymmärtää hieman myös tästä poikkeavia näkemyksiä aiheesta.

    Voisitteko siis suositella jotakin teosta (mielellään suomenkielistä), jonka lukemalla saisi käsitystä siitä, miten ja miksi sukupuoli voitaisiin määritellä jotenkin omasta näkemyksestäni poikkeavalla tavalla?

    Terveisin,
    Epäileväinen

    VastaaPoista
  2. Tiia Aarnipuun kirja "Trans - Sukupuolen muunnelmia" avaa asiaa selkeästi. Löytyy kirjastoista!

    VastaaPoista