Vaikka olen aina pitänyt Anja Snellmanin kirjoista, en jostain syystä ollut lukenut vuonna 2007 ilmestynyttä romaania Lemmikkikaupan tytöt. Noin viikko sitten tyttöystäväni kuitenkin löysi kyseisen teoksen parilla eurolla kirpparilta ja aloin selailla sitä. Kirjan nimen tai takakannen tekstin perusteella en olisi ikinä arvannut, että kirja kertoo prostituutiosta, pedofiliasta, naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja muista feministejä kiinnostavista aiheista. En myöskään olisi uskonut vaikuttuvani teoksesta niinkin paljon, että ensimmäisen sivun luettuani en maltaisi enää laskea kirjaa käsistäni.
"Kaikissa Euroopan maissa on pornomalleina ja peep-show-tähtinä myös 5 - 6-vuotiaita lapsia. Thaimaassa katoaa vuosittain kymmeniä tuhansia tyttölapsia. Yksin Manilassa on yli viisi tuhatta lapsiprostituoitua joista kaksi kolmasosaa poikia." (Lemmikkikaupan tytöt 2007, 314)
Lemmikkikaupan tytöt on ennen kaikkea tarina ihan tavallisista teini-ikäisistä tytöistä, Lindasta ja Jasminista. Tytöistä, jotka ovat kokeilunhaluisia mutta samalla myös tietämättömiä. Romaanissa seksistä puhuminen ja "viattomien" poseerauskuvien laittaminen nettiin lähtee kuitenkin käsistä, kun alaikäisistä nuorista kiinnostuneet parittajat löytävät tiensä tyttöjen jäljille ja houkuttelevat heidät palkkalistoilleen.
Työhön liittyvä näennäinen vapaaehtoisuus katoaa, kun Kastajaksi itseään kutsuva mies ihastuu Jasminiin ja sieppaa tytön mukaansa. Pian myös Linda löytyy kuolleena vanhan tehdashallin läheisyydestä ja varsinainen tarina voi alkaa. Vähitellen lukijalle selviää, kuka Kastaja on, miten tilanteeseen on päädytty ja mitä mieltä Jasmin itse on tapahtumista.
Voimakkaita tunteita herättävästä tarinasta huolimatta mielestäni romaanista erityisen mielenkiintoisen tekee kuitenkin kerronta. Tapahtumat esitetään kolmen eri henkilön näkökulmasta: Jasminin, hänen äitinsä ja paremman elämän toivossa Suomeen tulleen Randin, joka on ymmärtämättään lähtenyt mukaan veljensä bisneksiin. Syyllisiä etsitään, mutta siitä huolimatta kaikkitietävä kertoja ei juurikaan kommentoi tapahtumia. Tuomion langettaminen jää lukijan tehtäväksi kertojan esittäessä sellaisia lisäkysymyksiä kuin: Ajattelisimmeko me edelleen samoin Kastajasta, jos saisimme tietää, että hänen vaimonsa ja pieni tyttärensä kuolivat laivaonnettomuudessa kauan sitten? Jos meille kerrottaisiin, että hän eli äitinsä kanssa kahden ja että äiti pahoinpiteli häntä julmasti ja sitoi välillä päiväkausiksi kiinni vinttihuoneen pylvässänkyyn ilman ruokaa ja juomaa?
Syyllisen etsimisen sijaan kertoja kysyy, kuka on uhri. Romaanin loppuun on koottu eräänlainen prostituoitujen historia, jonka avulla lukija johdatetaan menneisyyden tapahtumista nykypäivään ja samalla myös fiktiosta todellisuuteen. Kertoja toteaa valkoisen orjakaupan päättyneen vuonna 1904, mutta naisihmiskaupan kasvaneen 2000-luvulla siitä huolimatta suurempiin lukemiin kuin koskaan ennen. Globalisaation kerrotaan olleen siunaus tämän päivän prostituutiolle, ihmiskaupalle ja seksikolonialismille. Nyt jokaiselle löytyy jotakin.
Jotta totuus ei pääsisi unohtumaan, romaani päättyy kysymykseen, joka jää varmasti askarruttamaan lukijoita. Tähän samaiseen kysymykseen minäkin tahdon päättää tämänkertaisen blogini:
Mitä "jos kaikilla maailman vangituilla, kaapatuilla, seksibisnekseen houkutelluilla tytöillä olisi itsessään jokin kauhistuttava bakteeri, virus, tauti jonka he tartuttaisivat hyväksikäyttäjiinsä, jokin miasma joka aiheuttaisi kasvojen sinistymisen, silmien ulospullistumisen ja hiustenlähdön? Miltä maailma näyttäisi huomenna?" (LT 2007, 315)
- Jael Tuominen -
Sairain ja huonoin kirja, mitä olen ikinä lukenut!
VastaaPoista