Hyppäätkö
kyytiin, vai jäätkö rannalle?
28.3.2012
Sylvi-lehdessä julkaistiin juttu kirjailija Laura Gustafssonin
ajatuksista: http://sylvi.fi/2012/03/aaltojen-syleilyssa/
Jutussa pureudutaan
feminismin aaltoihin, joiden ympärillä pyöri myös Marianne Liljeströmin
tänä keväänä Turun yliopistossa pitämä Sukupuolentutkimuksen tarinat –kurssi.
Lehtijutussa feminismi jaetaan neljään aaltoon: tasa-arvon aaltoon,
radikaalifeminismiin, postmoderniin feminismiin ja neljänteen (vielä
määrittelemättömään) feminismiin.
Gustafsson
määritellään neljännen aallon edustajaksi hänen kirjoittamansa
Huorasadun perusteella ”koska siinä ovat jossain muodossa
mukana kaikki aikaisempien feminismin vaiheiden oivallukset, mutta
niitä kierrätetään ja niillä leikitään.”
Toki kaikki aallot
aina ottavat mallia edeltäjistään ja yhdistelevät niiden parhaita
puolia, mutta uusi aalto ei kuitenkaan ymmärtääkseni synny siitä,
että yhdistetään kaikkea vanhaa ja ollaan ikäänkuin sen
yläpuolella. Kurssillamme vallitsi jonkinlainen konsesus siitä,
että neljäs aalto on uus-materialistinen. Gustafssonin teos edustaa
siis melko hyvin neljättä aaltoa, ainakin jos ottaa huomioon
teoksen lihallisuuden. Sylvin artikkelin lopussa tiivistetään Soili
Takkalan ajatuksia aalloista. Hän ennustaa neljännen aallon
ottavan kantaa työelämän muuttuvaan tilaan. Työmarkkinat ovat
isossa osassa myös Gustafssonin Huorasadussa, joten tämänkin
määritelmän mukaan teos ja tekijä menevät neljänteen aaltoon
kuin veitsi kasvirasvasekoitteeseen.
Aaltoa on kritisoitu
metaforana siitä, että se on yksinkertaistava. Jaana Vuori
puhuisikin mielummin loiskehdinnasta, sillä ”loiskeet käyvät
moneen suuntaan pienempinä keskusteluina ja joskus kenties
myrskyääkin”. Kristevan mukaan taas aalto-metaforan
ongelmallisuus piilee siinä, että se menee eteenpäin kokoajan.
Aina tulee seuraava aalto, joka on edellistä parempi. Garrison
vaihtaisi meren aallot radioaaltoihin. Hänen mukaansa meren aalto
viittaa luonnon tapahtumaan, joka on ihmisestä riippumaton ja johon
ihminen voi hypätä kyytiin tietämättä täsmälleen, mihin aalto
johtaa. Lopputuloksen näkeekin vasta jälkikäteen, kun aalto on
lyönyt rantaan ja joku on muodostanut siitä kertomuksen.
Radioaallot taas ovat Garrisonin mielestä ihmisten lähettämiä ja
vastaanottamia, jolloin kyse on harkitusta kommunikoinnista. Meren
aallot liikuttavat isojakin objekteja voimallaan, mutta radioaallot
kuljettavat tietoa. Ja tajuuksia voi olla samaan aikaan monta.
Aalto-metafora
osoittautuu siis hankalaksi, mutta niin on osoittautunut
sukupuolikin, joten ei anneta asian häiritä. Metaforat ovat
kaikessa vaajavaisuudessaan kuitenkin hyödyllisiä, sekä
lingvistisesti että epistemologisesti, sillä ne auttavat ihmisiä
hahmottamaan abstrakeja asioita konkreettisten kautta. Eiköhän siis
nautita neljännestä aallosta.
Vaikka tässä
kaatosateessa sitä ei uskoisi, itse kukin alkaa valmistautua
kesälomaan. Niin myös F-piste. Kevään aikana on tullut tehtyä
vaikka ja mitä. Nyt F-blogi jää kuitenkin kesätauolle ja palaa
viihdyttämään perjantai-päiviänne taas syyskuussa. Kesän aikana
F-piste on mukana suunnittelemassa sukupuolentutkimukselle uutta
opetusohjelmaa. Saa nähdä, miten siinä näkyy neljäs aalto.
Aurinkoista ja
ihanaa kesää toivottaa F-pisteen puheenjohtaja Janica Rantanen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti