perjantai 27. tammikuuta 2017

F-pisteen puheenjohtaja esittäytyy

Hei,

ja hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Olen aiemmin kirjoittanut F-pisteen blogiin lähinnä kirja-arvosteluja, mutta koska toimin vuoden 2017 F-pisteen puheenjohtajana, lienee korkea aika esittäytyä. 

Nimeni on Emma, ja opiskelen viidettä vuotta englannin kieltä, sivuaineina sukupuolentutkimus ja mediatutkimus. Aloitin sukupuolentutkimuksen opinnot toisena opiskeluvuotenani, ja sille tielle olen jäänyt – tapanani on kääntää myös jokainen englannin tehtävänanto sukupuolentutkimuksen suuntaan. Jo ennen peruskurssia olin mieltänyt itseni feministiksi vuosien ajan siitä huolimatta, etten tiennyt varmuudella, mitä feminismin kannatus tarkoittaa tai mitä feministinä oleminen minulle todella merkitsee. Neljän vuoden aikana mielipiteeni on muodostunut selkeämmäksi ja käsitykseni feminismistä on rikastunut, kiitos monien minua viisaampien teoreetikoiden, aktivistien, opettajien ja kanssaopiskelijoiden. Täydellinen feministi en ole edelleenkään, mutta yritän jatkuvasti oppia uutta ja tehdä parhaani, sekä luoda kaaosta nykyiseen yhteiskuntajärjestelmään siinä samalla.

Olen nyt ensimmäistä kertaa puheenjohtajan hommassa, joten en ole lähelläkään täydellistä, siinäkään. Onneksi tukenani ovat F-pisteen ihanat, luovat, ahkerat hallituslaiset, ja tietenkin koko jäsenistö. Olette kaikki tervetulleita F-pisteen toimintaan milloin tahansa; tapahtumissa ei ole koskaan turhan täyttä, ja jos vaikuttaminen F-pisteessä kiinnostaa, hallitus ottaa teidät avosylin vastaan. Kannattaa siis tulla tutustumaan – aloittaa voi vaikka sunnuntain peli-illasta. :)



Tehdään yhdessä tästä vuodesta hyvä!

-Emma Rantatalo​

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti