maanantai 10. joulukuuta 2012

Maista vittu -palkinto ja ehdokkaat

F-piste palkitsee vuoden 2012 epäfeministisimmän teon Maista vittu -kunniamaininnalla ja fantastisella pimppiaiheisella kakulla. F-piste toivoo kaikkien osallistuvan allaolevaan äänestykseen saajan valitsemiseksi.

Iltalehti: translakiuutisointi
- Iltalehti on uutisoinnillaan ”miesten synnytyslaista” edistänyt hämmentävää ja harhaanjohtavaa kielenkäyttöä liittyen translakiin ja sen tarpeelliseen uudistamiseen.

Åbo Akademi: sp-tutkimuksen alasajo
- ÅA on budjettipaineissaan päätynyt säästämään väärästä paikasta, eli se käytännössä lopettaa Suomen ainoan ruotsinkielisen opetuksen sukupuolentutkimuksen oppiaineessa.

Turun yliopisto: tasa-arvotyöryhmä
- hyvä yritys, muttei valitettavasti ihan onnistunut: työryhmä on tarttunut yliopistomaailman tasa-arvo-ongelmiin varsin passiivisesti.

Kansanedustaja Päivi Räsänen: aborttioikeus
- Sisäministeri Räsänen on osallistunut abortinvastaiseen lietsontaan ehdotuksellaan myöntää terveydenhuollon ammattilaisille oikeus kieltäytyä abortin tekemisestä. 

Pimppikakku ja kunniamaininta luovutetaan F-pisteen pikkujouluissa 19.12.2012


Kulttuurivastaava Tuuli Matikainen

9 kommenttia:

  1. Haluaisin ehdottaa palkinnon saajaksi F-Pistettä ja WC-ovien kysymysmerkin teippauskampanjaa.

    VastaaPoista
  2. Vähän epäselväksi jää tuo kolmoskohdan perustelu: jos tasa-arvotyöryhmä toimii "varsin passiivisesti", on se toki huono asia, mutta kuuluuko se silti vuoden epäfeministisimpiin tekoihin? Miksi juuri Turun yliopisto on toiminut tässä erityisen huonosti, ovatko toisten kaupunkien yliopistojen ja muiden instanssien tasa-arvotyöryhmät selkeästi aktiivisempia?

    VastaaPoista
  3. Vittu maistuu hyvältä.

    VastaaPoista
  4. Pakko kompata tuota ensimmäistä Anonyymiä.

    VastaaPoista
  5. Ihmettelen kyllä myös tasa-arvotyöryhmän ehdolla olemista. Yrittivät kuitenkin? Itse olisin tuon ÅA:n kannalla, vaikkakin tää palkinto on enemmänkin mauton kun kantaaottava. No, yrititte kuitenkin?

    VastaaPoista
  6. Oikeusministeri Henriksson ja seksintyöntekijöitä koskeviin harhoihin perustuva seksin oston täyskieltolaki.

    VastaaPoista
  7. Pakko vaihtaa mielipidettä sen jälkeen kun luin Johan Bäckmanin viimeisimmän kommentin:

    "Yhteiskuntamme muuttuisi paremmaksi, jos feminismi nykymuodossaan kriminalisoitaisiin. Kyse ei ole enää naisten tasa-arvosta, vaan perhe- ja lapsivastaisesta vihapropagandasta. Feministit ovat kuin natsi-Saksan SS. Olen kerran sanonut, että feminismi on rikos ihmiskuntaa vastaan. Toivoisin, että lainsäätäjä kiinnittäisi asiaan huomiota."

    Koko teksti täältä:
    http://www.hs.fi/sunnuntai/Johan+B%C3%A4ckmanin+vastaukset+Helsingin+Sanomien+kysymyksiin+/a1305624547939?jako=fb2c118e0f89babc06f927ef11a20164&ref=fb-share
    (Anteeksi Hesari-linkki. =/)

    Mustana hevosena siis Johan Bäckmanin olemassaolo.

    VastaaPoista
  8. Tuomas, Turun yliopiston tasa-arvotoimikunta on ollut täysin saavuttamattomissa. Esimerkiksi Oulun ja Jyväskylän yliopistojen sivuilta löytyy tieto toimikunnista ja niiden jäsenistä hyvin helposti (Helsingin ja Tampereen taas ei). Jo sen vuoksi tasa-arvotoimikunta on hyvä nostaa esiin. Ja itse asiassa tänään, uusien sivujen myötä, toimikunta astui kaapista ulos ja sen tiedot näyttävät löytyvän intranetistä, mikä on jo parannusta entiseen näkymättömyyteen. Tiedot voisivat toki olla kaikkien näkyvissä yleisilläkin sivuilla?

    VastaaPoista
  9. Mun musta hevonen voisi olla Laasasen blogi: http://henrylaasanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/

    Mies, jonka vuoksi Suomessa puhutaan erikseen miestutkimuksesta ja kriittisestä miestutkimuksesta ansaitsisi kyllä vähän tunnustusta. ;)

    VastaaPoista