”Under his eye”
”Blessed be the fruit”
”May the Lord open”
The Handmaid’s Tale on kuvaus todellisuudesta, jossa nainen
raiskataan, jotta tämä tulisi raskaaksi. Syntyvä lapsi on miehen ja tämän
vaimon, jonka edessä konkreettisesti tuo raiskaus tapahtuu.
Sopivia sanoja kuvailemaan fiiliksiä tämän sarjan edetessä
on ollut todella vähän. Inho ja kuvotus lienevät lähimpänä. Kantavana voimana
toki on myös huomattavan inhimillinen toivo, jonka turvin itse kuitenkin
koukutuin tuohon tämän hetken todellisuutta huokuvaan maailmaan.
Millaisena näyttäytyy nyky-yhteiskunta, jos sen kehyksiin Handmaid’s Tale’n juoni solahtaa niin helposti?
Herään keskiviikkoon, jossa Kanye Westin julkilausumiin ajatuksiin
orjuudesta valintana viittaava häsäri (#IfSlaveryWasAChoice) on ykköstrendaus.
Antti Rinne peräänkuulutti synnytystalkoita vuoden 2017 elokuussa. Marraskuussa
2016 herättiin päivään, jona Donald Trump oli juuri voittanut Yhdysvaltain
presidentinvaalit. Tavallaan aika irrallinen kolmikko, mutta omissa
etuoikeuksissaan kylpeviä cis-miehiä riittää moneksi ja mitä ilmeisimmin
kiteyttämään jotain olennaista dystooppisesta tv-sarjasta.
Margaret Atwoodin kirja The Handmaid’s Tale julkaistiin
vuonna 1985 ja siitä on tehty vuonna 1990 elokuva-adaptaatio samalla nimellä. Tv-sarjan
ensimmäisen tuotantokauden kolme ensimmäistä jaksoa saivat ensiesityksensä Yhdysvalloissa
Hulun tilausvideopalvelussa 26.4.2017. Sarjan toinen tuotantokausi alkoi 25.4.2018.
Sarjaa katsoessa absurdiuden ja todellisuuden tunnun kokemuksia on
lähes mahdoton erottaa toisistaan. Äänimaailma ja visuaalinen toteutus
tuottavat samanlaista toisiinsa sekoittuvien osaltaan ristiriitaisten kokemusten
maailmaa. Erityisesti visuaalisuus täydellisyydessään paitsi pakahduttaa myös
ahdistaa. Valo siivilöi eteemme täydellisen harmonisia interiöörejä, mutta
viimeistään ulkona tuo valo tuntuu paistavan painostavasti kuin kuvun läpi.
On absurdia, että kuvaus on samaan aikaan niin vahvasti
jostain, jonka ajatellaan olevan menneisyyttä, tai jostain joka muistuttaa nykyisyyttä
ja osaltaan jotain hyvin tulevaisuuskaikuista, josta ei toki kukaan tiedä.
En käsitellyt tekstissäni oikeastaan varsinaisia teemoja,
jotka sarjasta nousevat, en ole myöskään lukenut kirjaa, josta sarja
ymmärtääkseni irtaantuu enemmän kuin elokuva; pituutensakin puolesta. Osoittaisin
kritiikkiä sarjaa kohtaan enemmän, jos tämä olisi painottunut sellaiseen
pohdintaan.
Ylipäätään sarjan teemojen osalta ei välttämättä tunnu edes
mahdolliselta tutustua ohjelmaan, jossa jo kuvaukset saavat niskakarvat pystyyn. Jos joskus kuitenkin tuntuu, etteivät feministiset pyrkimykset etene
mihinkään konkreettisesti yhteiskunnassa, katso The Handmaid’s Tale ja anna
arvostus sille työlle, jota teet arjessasi, jotta elinympäristösi vastaisi yhä enemmän omaa arvomaailmaasi. Arvostus myös sille, ettet antanut senkään valkoisen cis-heteromiehen
ja tämän salaseuran kävellä ylitsesi.
- Heini, somevastaava ja tiedottaja, joka pelkää kieroutuneensa, koska katsoi kuitenkin tätä mieluummin kuin Game of Thronesia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti