sunnuntai 3. joulukuuta 2017

F-pisteen puheenjohtajan kirjavuosi 2017


 Kuten tässä on ehkä muutamaan kertaan käynyt ilmi, kirjat ovat tuoreen korianterin ja a-Han Take On Me:n ohella parasta mitä tiedän. Kirjavuoteni 2017 on ollut hyvin vaihteleva; olen lukenut ennätysmäärän suomalaista kirjallisuutta; olen kuunnellut tuntikaupalla äänikirjoja; olen lukenut enemmän huonoja kirjoja kuin parina viime vuotena yhteensä, ja toisaalta myös useamman aivan henkeäsalpaavan hyvän teoksen; välillä olen lopettanut kirjojen lukemisen kuukaudeksi ja viettänyt sen sijaan aikaa nettiesseiden, tutkivan journalismin tai podcastien parissa. Onnekseni joululoma lähestyy, mikä, kuten aina aiempinakin vuosina, tarkoittaa minulle sitä, että makaan tunnista toiseen sohvalla toinen käsi konvehtirasiassa ja toinen pitelemässä mukavaa kirjaa - tavoitteeni on lukea joululomalla ainoastaan hyviä kirjoja. 
 
Nyt olen teitä varten, rakkaat F-blogin lukijat, koonnut listan kirjoista, jotka ovat tehneet minuun positiivisen vaikutuksen vuoden 2017 aikana. Mukana on reilusti kotimaista ja ulkomaista kirjallisuutta, faktaa ja fiktiota, lukuisia eri lajityyppejä… Jokaiselle toivottavasti jotain!


  1. Tove Jansson - Reilua peliä
     
Olen koko tähänastisen elämäni ollut suuri Muumi-diggari, mutta vasta tänä kesänä sain aikaiseksi tutustua Tove Janssonin ei-muumilliseen tuotantoon. Tykkäsin siitä niin paljon, että luin kesällä kuusi Toven teosta - osa romaaneja, osa novellikokoelmia, kaikki omalla tavallaan täydellisen ihania. Ykkössuosikiksi nousi Reilua peliä; autofiktiivinen kirja kertoo Jonnan ja Marin suhteesta ja yhteiselosta, ja on täynnä arjen seikkailuja, välittämistä ja toisen hyväksymistä ja rakastamista omana itsenään. Tove on tunnelman luomisen mestari: kirjan ah-niin-tavallinen arkielämä on samalla täynnä taikaa. Tuli aika life goals -olo. Teos löytyy Turun kirjaston kokoelmista.


  1. Janet Mock - Surpassing Certainty

Rakastin Janet Mockin ensimmäistä omaelämänkertaa, Redefining Realnessia, joten minun oli saatava Mockin toinen teos salamana sen ilmestyttyä - eikä kirja tuottanut pettymystä. Mock kirjoittaa elämästään, oivalluksistaan ja peloistaan kevyeen, journalistiseen sävyyn; tavalla, joka tulee hyvin, hyvin lähelle muttei kuormita ankeudellaan. Olen äärimmäisen kiitollinen, että amerikkalaisen median kentällä on Janet Mock ajamassa ihmisoikeuksia, ja jakamassa viisauttaan meille muille.

  1. Johanna Sinisalo - Enkelten Verta

Kuuntelin tätä teosta äänikirjana isänpäivän jälkeisellä viikolla ja mietin, että hitto vieköön, tässä olisi ollut sellainen erinomainen #isänpäiväkirja. Dystooppiseen lähitulevaisuuteen sijoittuvassa teoksessa vuorottelee kaksi puhujaa - Orvo, hautausurakoitsija ja amatöörimehiläiskasvattaja, sekä hänen poikansa, eläinoikeusblogia pitävä Eero. En ole koskaan ollut erityisen kiinnostunut spefistä tai dystopiakuvauksista, mutta tämän teoksen esittelemä nykyisyys pohjaa niin vahvasti todelliseen tieteeseen ja tämän hetken kehitykseen, että lopputulos on liiankin uskottava, ja siksi sataprosenttisen vaikuttava. Ekokriittinen, toksista maskuliinisuutta oivaltavasti käsittelevä romaani on niin mykistävän erinomainen, että äänikirjan kuunteleminen sai minut itkemään useaan otteeseen. Löytyy Turun kirjaston kokoelmista.

  1. Kabi Nagata - My Lesbian Experience with Loneliness

Kabi Nagatan omaelämänkerrallinen sarjakuva masennuksesta ja riittämättömyyden tunteesta on kerännyt suosiota kaveripiirissäni. Mitä tehdä, kun lukiosta on valmistunut kymmenen vuotta sitten, eikä oma elämä vain näytä kehittyvän sellaisiin suuntiin kuin itse toivoisi ja ympärillä olevat ihmiset odottavat. Yksinkertainen, selkeä piirrostyyli toimii raikkaana vastapainona äärimmäisen raskaille, vaikeille teemoille. Olen palannut tämän pariin monta kertaa ensilukemisen jälkeen, sillä Nagatan kerronta on koukuttavalla tavalla raastavan rehellistä. Yksi mangapokkari on käytännössä nopea ja helppolukuinen, mutta lukukokemus jää suorastaan vainoamaan - silleen hyvällä tavalla.

  1. Koko Hubara - Ruskeat Tytöt

Koko Hubaran järisyttävän hieno henkilökohtaisten esseiden kokoelma pitäisi olla jokaisen suomalaisen lukulistalla. En ole Ruskea Tyttö, eikä tätä kirjaa ole kirjoitettu minua varten, ja nimenomaan senkin takia siihen tutustuminen oli velvollisuuteni - ja myös etuoikeuteni. En voi edes kuvitella mitä Hubaran esseiden olemassaolo merkitsee Ruskeille suomalaisille, mutta olen äärimmäisen onnellinen siitä, että tämä kirja on. Pari kuukautta kirjan lukemisen jälkeen ostin sen vielä itselleni Sammakon kirjakaupasta ja pyysin siihen nimikirjoituksen minulle tyypillisellä äärimmäisen nololla fanityttötavalla - ei sitä nyt vaan muuhun pystynyt. Löytyy Turun kirjaston kokoelmista.

  1. Pat Barker - The Regeneration Trilogy

Yksi lempigenreistäni on historiallinen fiktio, siis mieluiten historiallinen queer-fiktio. Ensimmäiseen maailmansotaan sijoittuva pasifistinen The Regeneration Trilogy on yksi parhaita tänä vuonna lukemiani teoksia. Hemmetin hyvin tehty taustatutkimus, täydellinen kirjoitustyyli ja oikeasti hyvin kirjoitettu biseksuaalinen päähenkilö (ja henkilöhahmoina esiintyvät oikeat historialliset henkilöt kuten Siegfried Sassoon ja Wilfred Owen)... Varmaan ainoa huono puoli tässä kirjassa on se, että nyt vertaan kaikkea WWI-fiktiota Regenerationiin, eikä mikään enää tunnu miltään. Löytyy yliopiston kirjaston kokoelmista.

  1. Samantha Ellis - How To Be a Heroine

Kirja on kokoelma tekstejä, joissa näytelmäkirjailija Samantha Ellis lukee uudestaan lapsuutensa ja nuoruutensa suosikkikirjoja ja kertoo tunteistaan liittyen kirjojen sankareihin. Analyysin kohteiksi pääsevät mm. Vihervaaran Anna, Humisevan harjun Emily ja Scarlett O’Hara. Päädyin lukemaan kirjaa, koska se sattui silmiini kirjastossa, ja samaistuin suuresti alaotsikkoon “or; what I’ve learned from reading too much”. Ellis pohtii itselleen rakkaita päähenkilöitä feministisestä näkökulmasta positiivisella, kevyellä otteella, ja vaikka hänen kanssaan olisikin välillä eri mieltä, saa kirja silti hyvälle tuulelle. Lukeminen on extrahauskaa, jos on lukenut kyseessä olevat kirjat, mutta nautin niistäkin luvuista, joissa käsiteltiin minulle toistaiseksi tuntemattomia päähenkilöitä, ja lisäksi sain runsaasti lukuvinkkejä tulevaisuuden varalle. Löytyy Turun kirjaston kokoelmista.

  1. Emma Donoghue - The Lotterys Plus One

Emma Donoghue tunnetaan parhaiten hyytävästä teoksestaan Room, ja valitettavan harva sen lukenut näyttää olevan tutustunut Donoghuen muuhun tuotantoon - joka on siis 99-prosenttisesti LHBTQ-fiktiota, yleensä historiallista sellaista, ja aivan samperin hyvää. Poikkeus samperin hyvästä historiallisesta tuotannosta on vastikään ilmestynyt The Lotterys Plus One, joka on samperin hyvä nykyaikaan sijoittuva lasten/nuortenkirja. Päähenkilö on yhdeksänvuotias Sumac, jonka seitsenhenkisen ja viisilemmikkisen apilaperheen arki kokee kolauksen, kun hänen “perinteisiä arvoja” kannattava isoisänsä muuttaa perheen luo asumaan. Itkin lukiessa ehkä ämpärillisen verran - teos on koskettava, söpö ja toiveikas, ja käsittelee realistisesti todellisia ongelmia. Ensiluokkainen lastenkirja! Löytyy Turun kirjaston kokoelmista.
 
  1. Roxane Gay - Hunger
  2.  
Bad Feminist oli niin mahtava esseekokoelma, että odotin malttamattomana Roxane Gayn omaelämänkerrallista uutuutta Hunger. Huippuarvioita kerännyt teos käsittelee ruokaa, painoa ja oman arvon tuntoa typerryttävän henkilökohtaisesti. Lyhyisiin lukuihin jakautuvan teoksen lukee parissa tunnissa, jos suinkin pystyy - todellisuudessa teos on niin raskasta tavaraa, että jossain on taatusti olemassa rinnakkaistodellisuus, jossa luen tätä kirjaa edelleen. En ole koskaan aiemmin törmännyt kirjaan, joka käsittelee kokoa yhtä rehellisesti ja koskettavasti, ja vailla himppuakaan syyllistämistä. Kuten Gay itse kirjan alussa toteaa, kyseessä ei ole mikään opas hyvään elämään, jonka kannessa kirjailija poseeraa vanhoissa, liian isoiksi jääneissä vaatteissa, tai jonka sivuilta löytyy “shokeeraavat” ennen-jälkeen-kuvat. Sen sijaan kyseessä on samperin aito teos siitä sorron todellisuudesta, jossa lihava ihminen elää päivästä toiseen. Tätä kirjaa ei voi suositella tarpeeksi. Löytyy Turun kirjaston kokoelmista.


Antoisia lukuhetkiä, F-jäsenet!

Emma
-F-pisteen pj

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti