torstai 5. huhtikuuta 2012

Raiskaaja ei ole rakkaudenkipeä raukka


(Sisältää juonipaljastuksia Turun kaupunginteatterin Kakola -näytelmästä)

Kävin pari viikkoa sitten katsomassa Turun kaupunginteatterin Kakola -näytelmän. Odotukseni näytelmän suhteen olivat positiivisia. Ajattelin Linnateatterin kanssa yhteistyössä tehdyn rockmusikaalin elävöittävän kaupunginteatterin tarjontaa. Pian positiiviset odotukseni kuitenkin romahtivat ja vaihtuivat ensin ällötykseen ja sitten vihaan. Näytelmissä lienee tavallista draamakertoimen kääntäminen kaakkoon ennen väliaikaa, jotta katsojien mielenkiinto säilyisi tauon yli. Kakolassa väliaikaa edeltävän draaman huipennuskeinona oli käytetty raiskausta. Ällötystä ja vihaa ei kuitenkaan herättänyt pelkästään itse raiskaus vaan tapa, jota sillä käsiteltiin tai pikemminkin jätettiin käsittelemättä.

Kakolassa raiskaaja on vankilasta lomalla oleva seksuaalirikollinen, jonka mukaan teon motiivina on rakkaus. Hänet kuvataan muiden vankien alistamana raukkana, joka haluaa vain rakastaa. Näytelmässä raiskaaja huumaa uhrinsa juoman jokilaivalla ja raahaa hänet pimeälle kujalle. Todellisuudessa valtaosa raiskauksista tapahtuu sisätiloissa ja tekijä on usein uhrille entuudestaan tuttu, esimerkiksi puoliso, ystävä tai työtoveri. Raiskauksissa kyse ei ole suinkaan rakkaudesta tai edes seksistä vaan vallan käytöstä. Raiskauksessa on kyse halusta alistaa toinen ihminen.

Raiskauksen jälkeisenä aamuna raiskatun naisen äiti löytää sekavan tyttärensä kotisohvalta. Tyttö itkee ja syyttelee itseään. Hän kokee ansainneensa raiskauksen, koska joi liikaa. Äiti toppuuttelee tytärtään, mutta viesti jää hataraksi. Haluan sanoa sen teille nyt suoraan: vaikka sammuisitte alasti Kauppatorille, ei kenelläkään ole oikeutta koskea teihin. Alkoholin nauttiminen tai lyhyen hameen käyttö ei kumoa oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen.

Tämän ohella raiskauksen seurauksia uhrille ei juurikaan näytelmässä käsitellä. Näytelmän loppukohtauksessa raiskattu saa unelmiensa prinssin ja satuhäät. Todellisuudessa raiskauksen uhreilla on suurentunut riski sairastua masennukseen ja traumaperäiseen stressihäiriöön, ja he kärsivät vakavista psykososiaalisista ongelmista. Tämä puoli on kokonaan unohdettu näytelmästä, vaikka se soveltuisi draaman tehokeinoksi yhtälailla kuin itse raiskauskin.

Myöskään raiskaajalle ei näytelmässä koidu seurauksia. Totta on tosin, että todellisuudessakaan raiskausrangaistukset eivät ole kummoisiakaan verrattuna uhrien kärsimyksiin.Törkeästä raiskauksesta annettavat rangaistukset vaihtelevat välillä 2–10 vuotta vankeutta, raiskauksen rangaistukset välillä 1–6 vuotta vankeutta. ”Tavallisesta” raiskauksesta tuomittavat alle kahden vuoden vankeusrangaistukset voidaan lisäksi antaa ehdollisina. Lisäksi tuomiot vaihtelevat suuresti alueittain. Samaten myös tähän epäkohtaan Kakola -näytelmässä olisi voitu puuttua. Sen sijaan raukkaudenkipeä raukka sai jäädä etsimään uusia uhreja.

(Lähde: Raiskauskriisikeskus Tukinainen)

Ulla Lehtonen

2 kommenttia:

  1. Hyvä teksti! Lähiaikoina on tullut ystäväpiirissä paljon keskusteltua siitä miten löyhästi raiskausta ja sen seurauksia käsitellään tv-sarjoissa ja elokuvissa. Harmi, että Kakola näyttäisi sortuvan samaan ongelmaan :(

    VastaaPoista
  2. Myös HOMO!-musikaalissa (joka pyörii Kansallisteatterissa) on joukkoraiskauskohtaus, joka jätetään lähes kokonaan käsittelemättä. En ole vieläkään tajunnut, miksi kohtaus oli käsikirjoitettu, sillä mielestäni se ei ollut musikaalin juonen kannalta millään tavalla oleellinen. Paha mieli siitä kyllä tuli, ja nimenomaan siksi, että asia jätettiin niin auki (tekijät eivät saaneet rangaistusta ja uhrikin vain jatkoi elämäänsä, mikä ei ole kovin realistista, vaikka tietysti hyvä jos joku siihen oikeasti pystyy...) Jos tarkoitus oli jotenkin ilmentää sitä miten asiat menevät oikeassa elämässä (raiskaajia ei rangaista, ja jos rangaistaan, niin tuomio on todela lievä jne.) niin tapa oli mauton ja viesti epäselvä.

    VastaaPoista