(Sisältää juonipaljastuksia Turun
kaupunginteatterin Kakola -näytelmästä)
Kävin pari viikkoa sitten katsomassa
Turun kaupunginteatterin Kakola -näytelmän. Odotukseni näytelmän
suhteen olivat positiivisia. Ajattelin Linnateatterin kanssa
yhteistyössä tehdyn rockmusikaalin elävöittävän
kaupunginteatterin tarjontaa. Pian positiiviset odotukseni kuitenkin
romahtivat ja vaihtuivat ensin ällötykseen ja sitten vihaan.
Näytelmissä lienee tavallista draamakertoimen kääntäminen
kaakkoon ennen väliaikaa, jotta katsojien mielenkiinto säilyisi
tauon yli. Kakolassa väliaikaa edeltävän draaman huipennuskeinona
oli käytetty raiskausta. Ällötystä ja vihaa ei kuitenkaan
herättänyt pelkästään itse raiskaus vaan tapa, jota sillä
käsiteltiin tai pikemminkin jätettiin käsittelemättä.
Kakolassa
raiskaaja on vankilasta lomalla oleva seksuaalirikollinen, jonka
mukaan teon motiivina on rakkaus. Hänet kuvataan muiden vankien
alistamana raukkana, joka haluaa vain rakastaa. Näytelmässä
raiskaaja huumaa uhrinsa juoman jokilaivalla ja raahaa hänet
pimeälle kujalle. Todellisuudessa valtaosa
raiskauksista tapahtuu sisätiloissa ja tekijä on usein uhrille
entuudestaan tuttu, esimerkiksi puoliso, ystävä tai työtoveri.
Raiskauksissa kyse ei ole suinkaan rakkaudesta tai edes seksistä
vaan vallan käytöstä. Raiskauksessa on kyse halusta alistaa toinen
ihminen.
Raiskauksen
jälkeisenä aamuna raiskatun naisen äiti löytää sekavan
tyttärensä kotisohvalta. Tyttö itkee ja syyttelee itseään. Hän
kokee ansainneensa raiskauksen, koska joi liikaa. Äiti toppuuttelee
tytärtään, mutta viesti jää hataraksi. Haluan sanoa sen teille
nyt suoraan: vaikka sammuisitte alasti Kauppatorille, ei kenelläkään
ole oikeutta koskea teihin. Alkoholin nauttiminen tai lyhyen hameen
käyttö ei kumoa oikeutta fyysiseen koskemattomuuteen.
Tämän
ohella raiskauksen seurauksia uhrille ei juurikaan näytelmässä
käsitellä. Näytelmän loppukohtauksessa raiskattu saa unelmiensa
prinssin ja satuhäät. Todellisuudessa raiskauksen
uhreilla on suurentunut riski sairastua masennukseen ja
traumaperäiseen stressihäiriöön, ja he kärsivät vakavista
psykososiaalisista ongelmista. Tämä
puoli on kokonaan unohdettu näytelmästä, vaikka se soveltuisi
draaman tehokeinoksi yhtälailla kuin itse raiskauskin.
Myöskään
raiskaajalle ei näytelmässä koidu seurauksia. Totta on tosin, että
todellisuudessakaan raiskausrangaistukset eivät ole kummoisiakaan
verrattuna uhrien kärsimyksiin.Törkeästä
raiskauksesta annettavat rangaistukset vaihtelevat välillä 2–10
vuotta vankeutta, raiskauksen rangaistukset välillä 1–6 vuotta
vankeutta. ”Tavallisesta” raiskauksesta tuomittavat alle kahden
vuoden vankeusrangaistukset voidaan lisäksi antaa ehdollisina.
Lisäksi tuomiot vaihtelevat suuresti alueittain. Samaten myös tähän
epäkohtaan Kakola -näytelmässä olisi voitu puuttua. Sen sijaan
raukkaudenkipeä raukka sai jäädä etsimään uusia uhreja.
(Lähde:
Raiskauskriisikeskus Tukinainen)
Ulla
Lehtonen
Hyvä teksti! Lähiaikoina on tullut ystäväpiirissä paljon keskusteltua siitä miten löyhästi raiskausta ja sen seurauksia käsitellään tv-sarjoissa ja elokuvissa. Harmi, että Kakola näyttäisi sortuvan samaan ongelmaan :(
VastaaPoistaMyös HOMO!-musikaalissa (joka pyörii Kansallisteatterissa) on joukkoraiskauskohtaus, joka jätetään lähes kokonaan käsittelemättä. En ole vieläkään tajunnut, miksi kohtaus oli käsikirjoitettu, sillä mielestäni se ei ollut musikaalin juonen kannalta millään tavalla oleellinen. Paha mieli siitä kyllä tuli, ja nimenomaan siksi, että asia jätettiin niin auki (tekijät eivät saaneet rangaistusta ja uhrikin vain jatkoi elämäänsä, mikä ei ole kovin realistista, vaikka tietysti hyvä jos joku siihen oikeasti pystyy...) Jos tarkoitus oli jotenkin ilmentää sitä miten asiat menevät oikeassa elämässä (raiskaajia ei rangaista, ja jos rangaistaan, niin tuomio on todela lievä jne.) niin tapa oli mauton ja viesti epäselvä.
VastaaPoista